Pimeys joka löysi Valon

Chapitre 10

Joulu on ohi ja uusi vuosi tulossa🎇
Julkasen tän luvun tänää vaikka alunperin tää piti julkasta 30.12
En usko että ketään haittaa lol

Orionin nk:

Heräsin kipuun sydämessäni. Tiesin tasan tarkkaan mistä se johtui.
HÄN pani jotain muuta, vaikka tiesi että olin hänen kumppaninsa! Ja mistäkö tiesin että hän varmasti tiesi? Koska sitä seikkaa ei voinut sivuuttaa etten tuntisi tätä kipua ilman että molemmat tietäisivät olevansa sielunkumppanit, sekä se hetki silloin siellä lukion pihalla liittyi varmasti siihen.
'Se helvetin mieshuora.' suteni Saturno murisi vihaisesti.
'Ehkä Pajulla on hyvä syy?' ehdotin heikosti enkä uskonut siihen itsekään.
Kyyneleet virtasivat alas poskiltani hirveänä vanana. Olin vihainen, petetty ja surullinen.
Aloin vikisemään, koska se yksinkertaisesti sattui niin paljon.
'Se vitun mieshuora. Painu helvettiin ja saatana lopeta!' Kirosin.
Kuulin kuinka oveni avattiin voimalla auki ja vanhempani tulivat luokseni.
'Hyss... Mikä hätänä murmur?' faija kysyi ja otti minut syliinsä.
Minua yleensä nauratti faijani antama lempinimi muttei nyt. Kipu oli liikaa.
Faija laski minut vanhempieni sängylle ja isä toi teetä yöpöydälle.
Aloin vikisemään ja itkemään kovempaa.
'Haluan sen vain loppuvan, kiltti....'
Vanhempani käsittivät mistä oli kyse ja yrittivät lohduttaa hieromalla sekä kuiskailemalla että se on kohta ohi.
Saturno oli kokoajan tavoittamattomissa, sillä kipu oli liikaa sille, mutta olisin halunnut sen kanssani sillä se olisi tuonut edes vähän lohtua.
Tunsin kuinka näkökenttäni alkoi hämärtyä ja kuulin kuinka vanhempani sanoivat jotain, mutta en saanut selvää sanoista.

Avaan silmät ja minut kohtaa pimeys, kunnes joku sytyttää valot.
Katson ympärilleni ja huomaan yhä olevani vanhempieni huoneessa.
Katson ovelle ja nään siellä faijan joka katsoo minua säälivästi. Vihaan sääliä.
'Älä katso noin säälivästi' murahdan.
Faija hymähtää ja tulee luokseni kantaen teetä käsissään.
'Isäs piti lähtee käymään setänsä luona, kuulemma sydänkohtaus tai jotain.' faija selitti.
'Jaa-a miks mua pitäis kiinnostaa?'
'Se paranee kyllä. Eikä hän sentään ole torjunut sinua' faija sanoo ja hymyilee vähän.
'Vielä. Uskon kyllä et se päivä tulee. Mutta sentään ei tarvinnut mennä lukioon tekemään matikan koetta.' sanon loppu osan ääni täynnä sarkasmia.
'Hyvä että olet kunnossa, mä ja isäs oltii huolissaa.' faija sanoi ja halasi minua.
Häh? Faija ei melkein koskaan halannut minua, joten hän taisi todella säikähtää.
Halaan häntä takaisin ja mieleeni muistuu se päivä kun tipuin puusta alas ja jalkani murtuivat. Silloin verta oli kaikkialla. Lopulta heräsin lauman sairaalasta ja heti ensimmäisenä faija halas mua ja itki. Isä itki myös, mutta vuolaammin.
'Hei kaikki hyvin.' sanon koska viimeisenä haluan faijani olevan surullinen.
'Hmm..'

Vituttaa. Helvetisti. Miksi kuunjumalatar antaa minulle kamalan kumppanin?
Tietääkseni en ole tehnyt mitään pahaa... Jos ei lasketa varkauksia, tappeluita ja huumesekoiluja, mutta ketä se haittaa? En ainakaan ole satuttanut ketään. Vakavasti ainakaan.
Voisi kaydä nukkumaan, mutta ei voisi kiinnostaa paskaakaan. Muutenkin saan olla kotona huomisen, sentään jotain hyötyä siitä idiootista, mutta muuten se aivoton paskaläjä on hyödytön ja vituttava. Mitä pahaa minä hänelle olen tehnyt, kun hän ei halua minua?
Tulen kyllä kostamaan, sillä kertaakaan en ole jättänyt kostamatta olennoille jotka ovat minua tai läheisiäni satuttaneet. Nyt hän on satuttamut sekä minua, että vanhempiani.
Kosto tulee olemaan suloinen...

Mä kirjotin tän luvun yöllä , että olkaapa hyvä. Oikeen positiivisuuspaukku🤨
Mitähän tapahtuu seuraavaksi? (ps. itekään en tiedä vielä ku on kehitysvaihees. Lol)