Last Christmas ~ Yoonmin

2

Käänsin katseeni äkisti ikkunasta ja nakkasin kädessäni olleen vihkoni avonaisen reppuni päälle kuullessani kovan tömäyksen. Jimin makasi selällään lattialla. Mies oli luultavasti kaatunut. Riensin hänen luokseen ja ojensin käteni häntä kohti. Jimin tarttui siihen ja vedin hänet pystyyn.

"Oletko kunnossa?" henkäisin hiljaa. Jimin yllättyi selvästi puheestani, mutta vastasi sitten:

"Joo, olen kunnossa. En tiedä miten siinä niin kävi."

"No sattuuhan sitä", kuiskasin. Taputin häntä olalle ja hymyilin rohkaisevasti.

Käännyin ja kävelin takaisin ikkunalle. Istuuduin koskettimien ääreen ja katsoin pimeää joulukuista iltaa ja Talvikaupungin valoja. Lunta satoi edelleen. Laitoin koskettimet päälle ja aloin soittaa hiljaa kappaletta, joka toi silmiini taas kyyneleet. Kappale oli kuin omasta elämästäni. Suljin silmäni, mutta avasin ne kun kuulin sermin takaa hiljaista laulua. Enkeli se siellä taas lauloi.

Hulinaa, kadut täynnä valoja vaan, valoja väreissä taivaan ja maan. Joku piiloutuu lahjavuorten taa, joku kadulle pulloja soittelemaan. Juoskoon tää kansa sen kiireensä kii, jota varten tänne muka synnyttiin. Mulla ei oo kiire minnekkään, aion sulle kynttilän nyt sytyttää.
Valkoinen maa, lunta sataa. Tässä mä seison takki auki taas. Tämä vuosi joitain suosi enemmän. Valkoinen maa, antaa sataa. Tahtoisin päästä sua halaamaan. Tänä vuonna tämän joulun kanssas jaan.
Joka päivä yritän sen ymmärtää, kuinka tää kaikki joskus häviää, ja se rikkaus, joka kuuluu elämään, sitä silmillä pysty mä en näkemään. Särkyköön suruni hetkeksi pois, eikä viha mun sisällä vaikerois. Tahdon vain hetkisen hengähtää, aion sulle kynttilän nyt sytyttää.
Valkonen maa, lunta sataa. Tässä mä seison takki auki taas. Tämä vuosi joitain suosi enemmän. Valkoinen maa, antaa sataa. Tahtoisin päästä sua halaamaan. Tänä vuonna tämän joulun kanssas jaan.
Kerran tänne tullaan, kerran täältä lähdetään.
Valkonen maa, lunta sataa. Tässä mä seison takki auki taas. Tämä vuosi joitain suosi enemmän. Valkoinen maa, antaa sataa. Tahtoisin päästä sua halaamaan. Tänä vuonna tämän joulun kanssas jaan. Tuol on nimettyjen kivien maa, vielä hetken kanssas olla saan.

Kun Jimin lopetti, näin koskettimet aika huonosti. Käänsin päätäni ja sumea näkökenttäni havaitsi Jiminin, joka oli kävellyt selkäni taakse. Jimin huomasi kyyneleiset kasvoni, ja istahti viereeni kiertäen pienet kätensä ympärilleni. Painoin kasvoni Jiminin rintaan ja annoin kyynelten tulla. Jimin laski kätensä pääni päälle ja alkoi silittää hiuksiani. Kun hiljaiset nyyhkytykseni olivat loppuneet, nostin pääni ylös. Kuivasin kyyneleeni hihoihini ja katsoin Jiminiin.

"Anteeks, kun kastelin sun paidan. Sä lauloit ihanasti", kuiskasin. Jimininkin silt kostuivat.

"Ei se haittaa. Ja kiitos, oot ensimmäinen ihminen joka kuulee mun laulavan", Jimin kuiskasi takaisin. Katsoin Jiminiä ja vilkaisin kelloa. Puoli kaksitoista.

"Pitäis varmaan alkaa nukkumaan, mua ainakin väsyttää", sanoin Jiminille.

"Joo, niin muakin."

Nousin penkiltä ja istuin sängylleni. Katsoin Jiminiä odottaen hänen menevän omalle puolelleen sermiä.

"Aa joo sori, mä meenkin tästä", Jimin punastui korviaan myöten. Hän nousi nopeasti ja kompastui maton reunaan kaatuen päälleni. Jiminin silmät laajenivat nolostuksesta ja hänen kasvojensa väri alkoi muistuttaa Tylypahkan pikajunaa.

"Pitäiskö sun ottaa vähän rauhallisemmin, ettet telois ittees pahemmin?" kysyin huvittuneena.

Jimin mutisi jotain joka muistutti kaukaisesti "liian noloa ollakseen totta", nousi seisomaan ja käveli omalle puolelleen. 'Söpö', ajattelin, riisuuduin ja kömmin peiton alle. Käänsin kasvoni sermiä ja sen toisella puolella olevaa Jiminiä päin.

"Hyvää yötä Jiminie", kuiskasin ja hymyilin.

"Ö-öitä Yoongi", kuulin hiljaisen vastauksen ja kuulin hänen äänestään, kuinka Jimin oli punastunut käytettyäni hänestä lempinimeä. Ehkä hän ei ollut tottunut sellaiseen. Suljin silmäni. Olin tänään puhunut enemmän kuin vuosiin.

-

Heräsin pehmeästä sängystä. Katsoin kelloa ja hieman säikähdin. 'Kaksitoista! Aamiainen loppui kaksi tuntia sitten!'

"Jimin?" kuiskasin.

"Ai huomenta Yoongi, vihdoin sä heräsit", käänsin pääni ja näin Jiminin istumassa ikkunan ääressä.

"Oli vähän univelkaa", vastasin.

"Joo, ja aamupala oli kaksi tuntia sitten, mutta mä en raaskinut herättää sua kun nukuit niin sikeästi. Mutta siksi mä otin sullekin", mies sanoi ja osoitti yöpöydälläni olevaa tarjotinta, jossa oli puuroa, marjoja ja paahtoleipää.

"Kiitos Jimin! Luulin jo että jään ilman aamiaista", sanoin hiljaa ja aloin syödä. Nielaisin ja sanoin:

"Mitä sä aiot tänään tehdä? Koska jos sulla ei ole tekemistä, voitaisiin mennä katsomaan Talvikaupungin joulukatu ja kauppoja."

"Joo, käy minulle. Siis mä en yhtään tiedä mitä mun pitäs täällä tehdä, tulin tänne vaan lomalle ja ajattelin vain kysyä joltain paikalliselta, mitä täällä pitäisi nähdä", Jimin vastasi.

"No mä olen käynyt täällä muutamia kertoja, niin mä voin näyttää sulle mitä täällä kannattaa nähdä, jos vain seura kelpaa", sanoin kysyvästi.

"Joo, todellakin kelpaa. Oon ollut pitkään yksin ja keskustellut vain kaupan kassalle, kissoille ja pizzakuskille. Onneks mulla on nyt sut", Jimin sanoi. Tuntui kun sisälleni olisi kaadettu kaakaokupillinen. Jostain syystä tämä Jiminin sanoma "onneks mulla on nyt sut" jäi soimaan päähäni. Oliko tämä mies herättänyt minussa niitä tunteita, joitka luulin kadottaneeni. Niitä tunteita joita en ollut tuntenut kahteen vuoteen. Tunteita, joita en ollut tuntenut Hoseokin kuoleman jälkeen.

-

Okei, heimoitervepäivää ihmiset. Tämä tarina ei nyt tullutkaan ihan jouluksi, mutta kyllä tämä vielä valmistuu. Tarkoituksena ei ollut tehdä pitkää tarinaa, eikä tästä pitkää tulekaan, pidempi kuitenkin kuin kuvittelin. Mutta jokatapauksessa (meidän äikänope sano, ettei virkkeitä sais alottaa sanalla mutta, mutta tämä on mun tarina, eikä hää tänne saa tulla pätemään niin minähän alotan) hyvää loppupäivää/yötä/aamua/iltaa kaikille.
~Myrsky