Last Christmas ~ Yoonmin

Epilogi

Vuosi myöhemmin

Katsoin tuota kaunista ihmistä. Vasemmassa nimettömässä kimmelsi kaksi sormusta. Mies oli selin minuun. Hän teki ruokaa. Kävelin hänen taakseen ja asetin käteni hänen lantiolleen. Nojasin pääni hänen hartialleen ja katseeni osui koruun hänen kaulallaan. 'Angel'.

Heräsin unesta ja nousin istumaan sängyssäni. Oli jouluaatto ja olin juuri päättänyt tämänpäiväisestä matkastani Talvikaupunkiin päin. Kuluneen vuoden aikana en ollut tuntenut iloa, surua, enkä oikeastaan mitään tunteita. Olin elänyt aikataulutetussa harmaassa kuplassani. Tunsin, että osa minusta puuttui.

-

Pääsin ehjänä ja hengissä paikkaan jossa olin tasan vuosi sitten pysäyttänyt autoni. Sammutin auton ohjattuani sen levikkeelle. Nousin autosta ja aloin tähystää tielle päin. En joutunut odottamaan kymmentä minuuttia kauempaa, kun tienmutkasta kaarsi auto. Se ei kuitenkaan ollut tuttu, vaan se ajoi lujaa ohi. Suupieleni kaartuivat alaspäin. Menin takaisin autoon ja nojasin selkäni selkänojaan. Kohdistin katseeni sivupeiliin, josta näki mutkan.

Istuin siinä kolme pitkää tuntia. Alkoi jo hämärtää. Silmäni painuivat puoliksi kiinni. En nähnyt mitään. Kehoni nosti käteni virtalukolle ja käynnisti auton. Keho kaipaa sydäntä. Keho palaa sydämen luo. En tiedostanut ympäristöäni. En pelännyt, vaikka olin juuri ajamassa tiedottomana eteenpäin tiellä, jonka liikenteestä en tiennyt mitään. Auto pysähtyi. Heräsin transsista ja katsoin ympärilleni. Tien sivussa makasi ihminen. Nousin nopeasti ylös autosta ja riensin ihmisen luo. Mies, lyhyt, silmälasit, keltainen toppatakki, blondit hiukset, makaa maassa liikkumattomana... Miksi tuo kuulosti niin tutulta. Deja vu. Tästä olin nähnyt unen joskus aikaisemmin. Painajaisen. Tuo mies oli unessa ollut kuollut. Jimin.

Otin lapasen kädestäni ja asetin sen miehen kaulalle. Pulssi tuntui. Tunsin kosketuksen myötä myös kihelmöintiä koko kehossani. Tunsin olevani helpottunut. Olin saanut takaisin tunteeni. Nostin miehen syliini ja kannoin hänet autoon. Kaivoin takapenkiltä kasan huopia ja käärin ne hänen ympärilleen. Käynnistin auton ja laitoin lämmityksen päälle. Lähdin ajamaan takaisin asuinkaupunkiani päin. Jimin alkoi virota ja hänen kalpeat kasvonsa saivat väriä. Lämmin hyvänolontunne levisi kehooni ja hymyilin sisäisesti katsoessani tuota kaunista ihmistä taas vuoden jälkeen.

"M-mitä on t-tapahtunut? M-missä mä olen ja k-kuka sä olet?" Jimin kysyi täristen.

"Jimin, muistatko sä?" kysyin häneltä vuorostaan.

"Yoongi! Mä ehkä muistan. Mä näin unen ja lähdin Talvikaupunkiin päin, mä ajoin ojaan, mun auto hajos, mut mä lähin jatkamaan matkaa kävellen. Sit mä en enää jaksanu kävellä ja mä vähän levähdin" Jimin luetteli. "Käänny tosta, mennään Busaniin."

"Millanen uni se oli?" kysyin.

"Siinä olit sä. Mä tein ruokaa ja sä halasit mua takaa päin. Sä laskit pääs mun olkapäälle ja sanoit: 'Mä rakastan sua, enkeli.' Sit kun mä heräsin, mulla oli tunne, että mun oli pakko päästä siihen paikkaan missä mä tapasin sut viime vuonna. Mä olin jo luovuttamassa kauan ennen kuin pääsin siihen kohtaan mihin mä sitten simahdin, mutta mun keho kai vaipui transsiin ja mä kuulin päässä äänen joka sano että Sydän kaipaa kehoa. Sydän palaa kehon luo." Jimin sanoi. Yllätyin hieman. Oma kokemani oli ollut melkein samanlaista. Kerroin siitä Jiminille. Tämä ei osannut siihen paljon mitään sanoa.

Jimin nojasi päänsä ikkunaan ja alkoi laulaa hiljaisella äänellä. "Last Christmas I gave you my heart, but the very next day you gave it away. This year to save me from tears I'll give it to someone special."

"Ihan ku mun elämä. Viime jouluna mä kerroin Taehyungille että tykkään siitä. Nyt mä kerron sulle sen mikä mun olis pitänyt sanoa jo silloin. Yoongi, mä tykkään susta", Jimin sanoi lopetettuaan laulamisen.

"Niin mäkin susta Jimin."

-

Pääsimme Jiminin kotiin. Nousimme autosta. Katsoin tuota pientä vaaleansinistä taloa ja hymyilin hieman. Lähdimme kävelemään pihatietä ovelle. Tartuin Jiminin käteen. Katsoin häntä ja näin pienen ujon hymyn hänen kasvoillaan. Jimin avasi oven ja astuimme sisään. Kaksi kissaa tuli meitä vastaan eteiseen.

"Ihanaa olla kotona", Jimin sanoi.

"Niimpä", sanoin hänelle ja hän nosti kysyvästi toista kulmakarvaansa.

"Mä annoin sulle viime jouluna mun sydämen. Mä piirsin sen sun selkään kun sä nukuit. Sä pidit sitä hyvin. Koko vuonna mä en tuntenut mitään. Mä olin rutinoitunut kuori ilman sydäntä. Nyt kun mä olen sun luonasi, mä tunnen taas. Mun sydän on sulla, eikä se halua sulta pois. Mun täytyy siis olla sun luona, että mä voisin olla mun sydämen luona. Mun koti on siellä missä sä olet. Sä olet mun koti, Jimin. Mä rakastan sua, enkeli."

-

Heimoitervepäivää ihmiset. Tämä on nyt tässä. Tästä luvusta tuli hieman lyhempi kun muista, haittaako se? Joka tapauksessa, mä kiitän teitä kaikkia, jotka on lukenu tätä. Tää oli mun eka tarina, kirjottamisessa mulla on vielä paljon parannettavaa. Mutta ei voi oppia, jos ei yritä. Tekemällä oppii. Mulla on tän vuoden aikana tulossa toinen tarina, ilmotan tänne sitten kun se tulee. Kertokaa ihmeessä mielipiteenne tästä tarinasta, palautetta otetaan vastaan. Mutta hyvää loppupäivää/aamua/iltaa/yötä kaikille!
~Myrsky