Masentuneen päiväkirja

4. Päästäni psyko

Olen lapsuuteni ja nuoruuteni aikana ollut iloinen, pirteä, aurinkoinen persoona, mutta vähitellen tunsin surua ja vihaa.
Mitä vanhemmaksi elin, alkoi päässäni käymään hyvän ja pahan välistä keskustelua.
Valo halusi tehdä asioita toisten hyväksi, pimeys puolestaan koitti saada asiat itselleni. Tasapainottaminen valon ja pimeyden välillä Asperger nuorelle oli erittäin vaikeaa. Usein kuuntelin valoa.
Valon hyvyys oli nöyrä, ujo, vaatimaton ja pyyteetön.
En halunnut kuunnella pimeyttä, joka halusi kaiken itselleen.
Pelkäsin, että pimeys tekisi minusta päinvastaisen ihmisen. Kylmän ja pahan. Opin ymmärtämään tasapainon valon ja pimeyden välillä vasta myöhemmin, mutta siitä kerron myöhemmässä luvussa.

Masennuksen alkaessa aloin tuntemaan surua. Tein paljon asioita ystävieni hyväksi tuntematta saavani tarpeeksi takaisin avuliaisuuteni. Autoin siitä huolimatta vaikka masennus alkoikin. Avuliaisuuteni oli tapani vaikka myöhemmin välillä kyseenalaistin itseltäni, "mitä se hyödyttää, kun toinen ei vaivaudu edes kiittämään."

Syksyn taittuessa talveksi, masennuksen vakavoituessa tunsin kaaosta. Monet yrittivät puhua tavalla tai toisella pääni ympäri joistakin asioista. Jopa raha menetti merkityksen. Annoin rahaa niille, jotka sitä eniten tarvitsee ajattelematta sen enempää, sillä ajattelin ansainneeni vain köyhtyä. Jopa tuhlaten itsekin liikaa rahaa ruokaan tai välillä videopeleihin.
Jo tässä vaiheessa pyörittelisitte varmasti päätänne ajattelemattomuudestani.
Mutta tapahtui mitä tapahtui, masennus kun iski, en kyennyt ajattelemaan kunnolla. Pikku hiljaa päivät kuluivat, ja elin kuin robotti tai vierivä kivi.

Ajatteleminen masennuksen aikana hankaloitti elämääni. Monet ylikuormittivat huomaamattaan päätäni, ja minä raukka en osannut avata suutani. Mitä surullisemmaksi kävin, toistin hokemaa: "Sama se..."
Pikkuhiljaa pääni alkoi muistamaan sen kaiken pahan ja vääryyden mitä elämässäni olin kokenut. En voinut estää. Alitajuntani tuotti painajaisia. En voinut käyttää hormoonallisia melatoniini pillereitä sukusairauteni vuoksi. Perinnöllistä veritulppariskiä en halunnut, enkä uskonut voivani niitä käyttää Aspergerin vuoksi.

Huumeisiin en tahtonut ikimaailmassa kajota. Ja tupakasta kieltäytymisen vannoin jo täyttäessäni 18.
Alkoholia join joskus, mutta ilman kännäämistä. Samana vuonna kesän alussa diagnosoidun epilepsian vuoksi en halunnut riskeerata henkeäni alkoholiin, vaikka vakavan masennuksen aikana halusinkin kännätä, en koskaan päässyt hiprakkaa pidemmälle.

Talven saapuessa alkoi suru painaa. Olisin halunnut hypätä sillalta Salonjokeen ja hukkua, mutta en kuitenkaan voinut tehdä sitä. Jokin voima sisälläni yritti estää minua hyppäämästä. En nyt tässä olisi kirjottamassa tätä kirjaa jos olisin hypännyt. Paholainen halusi minun hyppäävän, mutta tunsin, kuinka taivaanisän ja Jeesuksen voima esti minua tekemästä itsemurhaa.

Vähiten aloin kuulla ääniä päässäni. Olen ollut aiemminkin vainoharhainen, joten annoin vain sen ensin olla. Vainoharhaiauudestani luulin kuin joku vakoilisi minua. Seuraisi tai salakuuntelisi. Pelkäsin paljon asioita. Vähitellen äänet alkoivat lisääntyä. Yritin olla kuuntelematta. Äänet oli kuiskaavia kaikuvia ääniä, jotka arvostelivat negatiivisesti minua siitä mitkä eivät pitäneet paikkansa. Minua on ennenkin oikeasti syytetty asioista, joita olin muka tehnyt tai sanonut, vaikka niin en koskaan tehnyt. Se masensi entisestään.

Sekosin välillä ääniin ollessani kotona. Äänet sanoivat kaikenlaista pahaa vaikka millä mitalla.

- "Sä et oo mitään."
- "Kukaan ei arvosta sua.
- "Ketään ei kiinnosta."
- "Ketään ei kiinnosta sun musiikki, taide, fanidubit tai kirjallisuus. "
- "Ketään ei kiinnosta sun Sims rakennukset, eikä kukaan välttämättä edes tykkää niistä."
- "Miks kukaan edes haluaisi tuollaista hullua tyttöystäväkseen"
- "Sietäisit joutua pimeään, syvään kärsimyksen kaivoon, josta kukaan ei koskaan sua pelastaisi."

Ja sitä rataa.
Eräänä iltana ollessani ystäväni luona tilanne karkasi loppujenlopuksi käsistä, josta alkoi matkani suljetulle. Mutta lisää saatte kuulla siitä aiheesta käsittelevässä luvussa.

Koko loppu vuosi 2019 oli vaikeinta aikaa, joka jatkui 2020 luvun alulle asti. Viimeiset kuukaudet vuonna 2019 kuluivat nopeasti yksinäisyydessä ja Playstation 4;sen ääressä pelatessani Stardew valley farmipeliä, johon olin koukussa.