Se mikä ennen tuntui vaivattomalta, oli nyt paljon raskaampaa. Tiskivuori kertyi ja roskia lojui pitkin pöytää, sekä papereita pitkin tuoleja. Hyvä, että edes sain pidettyä kulkuväylät roskattomana. Postiluukusta kolahtaneet lehdet jaksoin ennen kerätä suoraan paperinkeräykseen, mutta masennuksen myötä lykkäsin vain nekin syrjään. Roskat saattoivat joskus jäädä viemättä kerrostalon roskakatokseen.
Voimavarat hiipuivat masennuksen vakavoituessa. Unirytmi tuli yhtä sekaiseksi kuin pääni. Lääkkeiden ottaminenkin jäi unohduksiin. Kaikenkaikkiaan voisi sanoa, ettei elämässäni ollut enää tolkkua.
Joka päivä tuntui samalta päivästä toiseen. Kuin ei olisi enää annettavaa. Se sai elämäni kuulostamaan kuin vanhuksen elämältä. En jaksanut panostaa edes omaan ulkonäkööni. Makoilin päivät pitkät vain kotona hoitaen asiat, jotka oli aivan pakko hoitaa elääkseen, vaikkakin hieman myöhässä. Vaikka olenkin laiska siivoamaan, siivosin aina vähän kerrallaan, mutta kun masennukseni paheni, en kyennyt enää siivoamaan ollenkaan. Yritin saada unirytmini itse takaisin tuloksetta.
En edes enää kiinnittänyt huomiota ulkonäkööni. Kävin suihkussa harvemmin ja saatoin elää samoissa vaatteissa viikkoja. Sain kiittää onneani, ettei hikeni haju ollut voimakas luonnostaan. Kauppaankin saatoin mennä sitä suurempia ajattelematta, vaikka hiukseni olisivatkin ollut kuin mikäkin rasvaletti. Siten kun asiat menettää merkityksen, ei enää kiinnittänyt huomiota ulkonäköönsä. Silloin kaikki oli samantekevää.
Harrastuksilla koitin saada iloa arkeen, jäi sekin yhä vähemmälle. Kaikki mitä yritin, jäi kesken yrittäessäni uutta projektia. Fanidubbauksesta katosi ideat ja instrumenttien soitto kiinnosti yhä vähemmän. En jaksanut enää mitään. Nukuin huonosti nähden painajaisia, kaaduin jopa pyörällä teloen sen terveenkin vasemman jalan nilkan, enkä voinut kävellä kunnolla viikkoon. Syynä kaatumiseen oli se, että kotipihalla lojui liikaa katuhiekkaa, jolloin takapyörä luisti alta kun koitin kääntyä pois kotipihasta. Oikea jalkani nilkka oli leikattu about 10;men vuotiaana syntymävian ulosvääntymän vuoksi, eikä astelu kunnolla toiminut.
Elämäni oli täysin pilalla. Elämästäni oli kadonnut se viimeinenkin hohto kadottaen kaiken ilon arjesta kuin pyhistä.
YOU ARE READING
Masentuneen päiväkirja
Non-FictionTämän kansien sisään olen koonnut henkilököhtaiset tuntemukseni ja kokemukseni siitä mitä tunsin ollessani masentunut. Kotiolot ja suljetulla tassuttelut. Masentuneen nuoren Aspergerin elämää. Jos et ole ennen ollut masentunut, niin pian saat ymmär...
