Masentuneen päiväkirja

6. Tassuttelua suljetulla

Siitä on vierähtänyt jo muutama viikko kun pääsin pois suljetulta. Aloitin tämän kirjan heti viimeisenä päivänä päästyäni suljetulta, ja nyt ollaan pian tämän hyisen lumettoman Tammikuun loppupuolella viimeisellä kokonaisella viikolla. On täytynyt saada asioita hoidettua tiettyyn vaiheeseen ennen kuin sain taas tunteen jatkaa kirjoittamista. Aloitanpa siis alusta ja kerronpa kaiken mitä tunsin ollessani koko huoltolaitoksessa.

Oli siis sunnuntai aamu, ja olin asettautunut aloilleni suljetulle.
Söin saamaani aamiaista ja itkin. Tuntui kuin en olisi tuntenut enää mitään suurta surua lukuunottamatta. Kuinka sitä mieli vajosikaan niin alas, että päädyin lopulta tähän tulokseen.
En tuntenut ketään, ja minua pelotti. Joku koitti tulla puhumaan, mutta en saanut suutani sanoista avatuksi. En edes uskaltanut sanoa:"Jätä minut rauhaan... Pyydän."

Aamiaisen jälkeen sain aamulääkkeen ja menin lepäämään. Olin väsynyt, koska en ollut saanut silmäystäkään unta. Vaikka sehän ei ollut mitään uutta. Uuvuttavinta vain oli, että jännitykseni alkoi vähitellen hiipua. Se tietenkin johtunee lääkkeestä, jonka sain hoitajalta pyydettyä valtavaan ahdistukseen.
Huoneessani oli myös toinenkin potilas. Voimakas parfyymin haju kantautui kuonooni astuttuani huoneeseen. Nenää kuitti. Olen muutenkin aistiyliherkkä. Mutta univelkojen ja rauhoittavan lääkkeen ansiosta nukahdin nopeasti. Huonetoveri kuitenkin lopetti onneksi heti huoneessa suihkuttelun huomatessaan tämän.

Siitä tuntui olevan vain hetki nukahtamisesta kun minut tultiin herättämään. Oli illallisaika. Ärsytti, mutta pakko se oli totella. Laahustin tokkurassa ruokasaliin. Hoitaja antoi annokseni, ja menin omassa rauhassa syömään. Väsymykseni aiheutti kuplan ympärilleni. Söin annokseni, palautin tarjottimeni takaisin ruokakärryyn, jonne kaikki muutkin palauttivat omansa syötyään, ja menin omaan huoneeseen. Ajattelin jatkaa nokosia, mutta hoitajat pitivät huolen siitä, että pysyisin hereillä kello yhdeksään asti iltalääkettäni varten. Aika kulki kuin etanakyydissä. Mutta se oli pakko koittaa jaksaa vaikka se ärsyttikin. Viimeinkin koitti iltalääkkeiden aika. Lääkäri kyseli vointiani, vastasin vaikka kovinkin tunsin ärtymystä lääkärin kysymyksiin. Kun lääkäri oli viimein puhunut, sain viimeinkin lääkkeeni. Enää piti jaksaa kävellä suljetun toiseen päähän pitkin pitkiä käytäviä. Tein koukkauksen käynnin vessassa ennen kun siitä jatkoin huoneeseen. Vaihdoin päälleni minulle annetun yöpuvun, vedin peiton korville, ja matkasin kohti höyhensaaria sekavien unien saattelemana.

Seuraavana aamuna jo hieman ennen kello kahdeksaa hoitaja tuli herättämään aamiaiselle. Oloni oli väsynyt ja ärtynyt. Hitaasti heräilin ja kokosin itseni ylös kohti aamiaista. Laahustin käytävää pitkin ruokasaliin, otin aamiaisen ja kävin pöytään. Syömisen jälkeen lähdin takaisin huoneeseeni. Onnistuin ottamaan vielä nokoset, ennen kuin kello koitti yhdeksän. Aamulääkkeiden aika. Hoitaja varmisti, että nousin ylös. Laahustin taas pitkin pitkää käytävää hakemaan lääkkeeni. Lääkäri taas kyseli vointiani ennen kun sain lääkkeeni. Epilepsia ja mielialalääkkeiden ottamisen jälkeen Laahustin takaisin huoneeseeni. Ajattelin nukkua, mutta jälleen kerran hoitajat koittivat pitää minua valveilla ennen iltaa. Maanantai kului hitaasti ja valveillaolo silmät pilkkien oli haastavaa. Lopulta kun sain iltalääkkeet, laahustin taas vessan kautta huoneeseen nukkumaan. Nukahdin jälleen heti

Tiistaina alkoi tuntumaan jo hieman paremmalta. Väsytti vielä, muttei enää yhtä paljoo kuin maanantai. Onneksi olen työtön. Kello kahdeksalta aamupala ja jälleen pienet nokoset ennen kello yhdeksän aamulääkkeitä. Kyselivät vointiani jälleen kerran kuten tavallisesti, vastasin rehellisesti niin kuin aina. Ennen kun sain lääkkeeni, hoitaja kehoitti minua pukemaan omat vaatteeni. Hiukan ihmetytti, mutta pakko se vain oli totella. Talossa talon tavoilla. Kävin puoleltapäivin jopa ulkona pienellä kävelyllä muiden kanssa. Ajattelin, että se ainakin pitäisi painajaiset loitolla ja kehoni kunnossa. Välillä tulee tunne, etten jaksanut istua paikallani tai laahustaa edestakaisin pitkin kerroksen käytävää. Pikkuhiljaa aloin saada taas rutiineista kiinni.

Seuraavana päivänä olo tuntui jo paremmalta. Ei enää väsyttänyt niinkään paljoa. Hoitajat kehoittivat käymään suihkussa, vaikken yhtään tehnyt mieli. Sain katsottua You Tubesta viimeinkin loppuun Digimon 02 viimeisetkin jaksot. Päässäni alkoi soimaan suomenkielinen loppu ätunnari, joka herätti sen saman lämpimän tunteen, joka minulla joskus lapsena oli. Aloin kirjoittamaan näistä tunteistani tämän kirjan. Oli muutenkin psykologin tarkastus suljetulla. Psygologi huomasi kajastavan minussa uutta voimaa ja hän kysyi halusinko kotiin samana- tai seuraavana päivänä.

Päätin lähteä kun tunsin, että olin saanut rutiinirytmin kiinni. Kiitokset hoitajien ystävällisyyden ja kärsivällisyyden. Ennen lähtöä tutustuin parin muun potilaan kanssa jopa saaden uusia kavereita. Illallisen jälkeen sain arvotavarani takaisin säilytyslaatikosta. Puhelimeni olin saanut pitää koko aikani ollessani suljetulla. Sain taksikyydin kotiin. Odotin kunnes kello koitti taas yhdeksän lääkkeiden ottoa varten. Lisäsin muistutukset puhelimeni herätykseen muistuttamaan aamu- ja iltalääkkeistä. Otin Lääkkeet kellon soidessa ja menin nukkumaan kun iltainen mielialalääkkeen rauhoittava vaikutus alkoi väsyttämään.