Wolfstar - Monimutkainen rakkaus

Mikä sinulla on?

James

Kuhnusarvion liemitunti eteni madellen, aivan kuin kello olisi pysähtynyt heti tunnin alussa, eikä olisi liikkunut siitä sekuntiakaan. James alkoi jo epäillä, että niin oli oikeasti tapahtunut, luokkahuoneen kivisten seinien sulautuessa harmaaksi puuroksi hänen silmissään. 

Hänen vieressään Remus rypisti tyhjän pergamentinpalan ja suki ärsyyntyneenä hiuksiaan. "Argh!" hän ärisi. Kaikki ei tosiaankaan ollut niin kuin piti, sanoi poika mitä sanoi. James ei ollut tyhmä, sitä hän jaksoi muille mainostaa hieman turhankin usein. Nyt hän siirsi katseensa pois seinästä, tyytyväisenä saadessaan edes jotakin muuta tekemistä seinän tuijottamisen sijasta. "Um... Remus?" James mutisi niin, ettei lähellä istuva Peter kuullut. 

"Mmm-hmm?" Remus äännähti välinpitämättömästi, jatkaen yhä hermostunutta liikehdintäänsä. James kohotti kulmiaan elehtien rytättyyn pergamenttiin, joka yhä oli toisen pojan arpisessa kädessä. Remus kohotti vuorostaan kulmiaan, aivan kuin James olisi hieman viallinen. 

"Mikä sinulla on?"

"Ei mikään", Kuutamo sihisi yksiselitteisesti, vältellen kuitenkin selvästi Jamesin katsetta. 

James huokasi. "Voisitko edes kertoa, miksi olet ollut vihainen kuin ampiaispesä ainakin kaksi viikkoa. Jos olen... loukannut sinua, olisi ihan kiva tietää, miten." 

Remuksen kalvakoille poskille kohosi pieni puna, jonka tämä selvästi yritti nopeasti peittää, mutta James oli tarkkasilmäinen. Hän virnisti. "Ahaa, taidan tajuta... Tämä liittyy johonkin tyttöön." Toteamusta seurasi ärsyttävä ujellus, jollaisen voi kuulla vain viisitoistakesäisen pojan suusta. Sitten virne kuitenkin katosi yhtä nopeasti, kuin se oli ilmestynytkin. "Mutta jos olet vihainen minulle, sittenhän..." 

Nyt Remus näytti jo toivonsa menettäneeltä. "EN PIDÄ LILYSTÄ", hän sanoi niin kovaa, että muutama pää kääntyi jo kaksikon suuntaan. Remus ei kuitenkaan näyttänyt välittävän yhtäkkisestä huomiosta yhtään enempää, kuin pöydällä makaavasta pölyhiukkasestakaan. Silti hän hiljensi ääntään, jottei kiinnittäisi professori Kuhnusarvion (joka tosin luultavasti oli nukahtanut) huomiota. "Olen pahoillani, jos olen ollut... epäkohtelias, mutta..."

"Mutta?" James hoputti. Hänen silmiinsä oli kohonnut juorukerholaisen innokas kiille. 

"Se saattaa liittyä johonkin tyttöön... epäsuorasti", Remus puuskahti, ja ennen kuin hänen ystävänsä ehti tehdä mitään kiusoittelevia huomautuksia, jatkoi: "mutta ei sillä tavalla, kuin luulet."

"Miten sitten?!" James kuulosti ällistyneeltä, sillä hänen mieleensä ei mahtunut paljon mitään kolmiodraaman lisäksi. 

"Ehkä siten, että se poika huolettaa minua enemmän", Remus kivahti juuri, kun taikuuden vahvistama kellonsoitto tiedotti tunnin loppumisesta. Poika nappasi tavaransa niin ripeästi, kuin oikeastaan oli inhimillisesti mahdollista, ja marssi pois Jamesin luota ennen, kuin toinen ehti edes avata suutaan, jättäen tämän tuijottamaan ällistyneenä taakseen.