Wolfstar - Monimutkainen rakkaus

Ei sillä oikeasti ole väliä

Sirius

"James, mitä hittoa?" oli ensimmäinen asia, jonka Sirius sai ulos suustaan tavatessaan mustahiuksisen pojan Rohkelikon oleskeluhuoneessa. Muutaman muunkin pää kääntyi heidän suuntaansa - äskeinen välikohtaus Suuressa salissa ei ollut jäänyt huomaamatta. James ei kuitenkaan sanonut mitään - silmienpyörityksen säestämänä tämä osoitti kohti kannoillaan kävelevää Remusta, joka hymyili vaiteliaasti.

"Hän ei saa puhua pariin tuntiin", Remus mutisi katse suunnattuna jonnekin Siriuksen kaulan tietämille. Sirius kohotti kulmiaan. Edes heille, "Tylypahkan tuhonelikolle", ei ollut tavanomaista laukoa kirouksia toistensa päälle ihan muuten vaan.
Huomatessaan kyseenalaistavan katseen, toinen poika punastui. "James... Saattoi olla puhumassa sivu suunsa. Mutta ei sillä niin väliä", Remus mutisi nopeasti, tehden selvästi jo lähtöä keskustelusta.
"Mutta mitä hän -", Sirius aloitti, mutta ei ehtinyt lopettaa lausettaan ennen kuin Remus jo keskeytti hänet:
"Ei sillä ole oikeasti mitään väliä!"

Silmät Remuksen loittonevassa selässä ja kädessä, joka oli tarttunut Jamesin paidanhihaan retuuttaakseen tämän kauas pois ihmisten ilmoilta, Sirius virnisti. Luuliko Remus, että oli tosiaan niin vaikea huomata ne ilmiselvät ihastuksen oireet, joita poika poti Darenaa kohtaan? Punastuminen, pitkät katseet Siriukseen, vihoittelu... Raukka kuvitteli oikeasti, että luvassa olisi jokin romanttinen kilpailu tuosta sinipäätytöstä. Ja nyt Jamesin kielikin oli saanut tuta sen.
Sirius huokaisi. Ei hän voinut vain katsoa sivusta ja antaa Kuutamon käydä sitä kaikkea läpi. Tuo kaunis mieli tarvitsi jotakin täysin muuta ajateltavaa, kuin turhanpäiväiset teinirakkaushuolet.

Hän skannasi oleskeluhuoneen ihmisryppäät katseellaan, ja oikean kohteen löytäminen ei ollut vaikeaa. Darena istui karmiininpunaisen nojatuolin käsinojalla huoneen nurkassa, nauraen jollekin, jota ruskeahiuksinen tyttö, Catarina, juuri selitti.  Siriuksella itsellään ei ollut ollut erityisesti aikaa tutustua tyttöystävänsä kaveripiiriin, mutta hän tiesi, että Catarina oli niitä tyttöjä, joita Lily tapasi kutsua "höyhenaivoisiksi kanoiksi".

Luoviessaan tietään tuoleja ja pöytiä väistellen kohti tyttöjä, Sirius ei voinut estää itseään kihertämästä sisäisestä innosta. Remuksesta tulisi taas Remus ja hänellä itsellään olisi aikaa muullekin, kuin tytöille. Jos totta puhuttiin, koko tyttö- ja seurusteluhössötys vaikutti Siriuksesta hieman yliarvostetulta. Olihan Darenassakin ehkä omat hyvät puolensa, jotka Remus mitä ilmeisimmin oli onnistunut löytämään, mutta ne olivat todella hyvin piilossa - tai ei Sirius ainakaan ollut tuntenut heidän välillään sitä "kipinää" josta kaikki aina jaksoivat jauhaa.

"Darena!" hän sanoi äänellä, jonka oli tarkoitus olla kevyen pirteä, "Voinko puhua hetken kanssasi?" Tyttö käänsi paksusti meikatut kasvonsa katsomaan Siriusta ja pojan viittoillessa kohti hiljaisempaa nurkkaa, vieressä heitä herkeämättä tuijottava Catarina päästi kiusoittelevan äännähdyksen, joka kuulosti joltain sellaiselta kuin "uuu".

Ikkunalauta, johon Sirius istui, oli aavistuksen pölyinen ja verhot, jotka sen molemmin puolin riippuivat, kantoivat vuosikymmenten tunkkaisuutta, mutta hän ei jaksanut piitata Darenan nenännyrpistyksestä.

"Tämän on parasta olla nopeaa, hani", Darena sanoi nalkuttavalla äänellä, "Cattie oli juuri kertomassa yhtä mahtavaa juttua - siis et arvaakaan, se sanoi että se kuudennen vuoden -"

"Tule tänä iltana Suureen saliin. Yhdeltätoista. Sopiiko?" Sirius sanoi, yrittäen saada äänensä kuulostamaan matalalta ja salaperäiseltä - James väitti myös sen toimivan hyvin tyttöihin. Taistellen puistatusaaltoa vastaan hän vielä pakotti itsensä vinkkaamaan nopeasti silmäänsä, tarkoituksenaan olla viekoitteleva. Ilmeisesti se toimi, sillä Darenan tällä kertaa mustiksi maalatuille huulille nousi hymy. "Totta kai", tämä vastasi.

Sirius tuuletti mielessään voitonriemusta. Nyt piti vielä saada Remus paikalle samaan aikaan.

...

Remus

Mitä hän olisi tästä voinut sanoa, erityisesti? Ei kai mitään sen kummallisempaa, olivat viisitoista vuotta elämää velhojen ja noitien kansoittamassa maailmassa opettaneet sentään sen, ettei yksi paperi ollut sinänsä maailmojamullistava ihme. Mutta "TAPAA MINUT SUURESSA SALISSA YHDELTÄTOISTA" oli silti kysymyksiäherättävä lause kirjoitettavaksi nopeasti jostakin revitylle pergamenttille tikkukirjaimilla, ilman allekirjoitusta, ja sujautettavaksi sitten vastaanottajan lempikirjan väliin. Ehkä tämä oli syy siihen, että Remus oli tällä hetkellä laskeutumassa alas suurta eteisaulaan johtavaa portaikkoa erittäin tietoisena siitä, että oppilaiden ei missään määrin ollut tarkoitus kuljeskella käytävillä yöaikaan. Luultavasti tämä on vain typerä pila ja sinä jäät aivan turhaan kiinni ja saat jälki-istuntoa! On siinäkin valvojaoppilas kerrakseen. Hänen aivonsa huusivat kuin viimeistä päivää. Astellessaan vain muutaman harvakseltaan asetellun soihdun valaiseman aulan halki, hän tiesi jo lähes varmasti, että tulisi pian olemaan täydellisen nöyryyretty. Silti, jokin outo kiinnostus veti hänet Suuren salin ovelle ja siitä läpi.

Keskellä, pitkien pöytien välissä seisoi Darena, jopa tavanomaista tälläytyneempänä, hiukset kiharrettuina ja paidan ylimmät napit avoinna. Mitä hemmettiä tämä on olevinaan? Oli ajatus, joka nyt täytti Remuksen mielen juuri sillä hetkellä, kun Darenan kimeä ääni lausui ääneen saman: "Mitä hemmettiä tämä on olevinaan?"