I Need You | hyunin

~2~

Jeongin nk

Herään taas pitkän yön jälkeen. Heräsin siis aina monesti yöllä kun näin painajaista. Alkaa olla jo aika yleistä.

Katson kellostani paljonko on koulun alkuun ja se näytti 45min. Laitan itselleni ylisuuret vaatteet ettei kukaan nää läskejäni. Nappaan kaikki tarvittavat mukaan menien eteiseen pukemaan kengät jalkaan. Katsoin vielä puhelimestani olenko saanut mitään.

1 lukematon viesti. henkilöltä seungmin

Kukas muukaan laittaisi minulle viestiä.

Seungmin
Oon kipeenä nii en tuu kouluun                         
                                                          Minä
                                      Aa... ei se haittaa
Seungmin
Pärjäätkö sä siellä yksin? 
                                                          Minä
                                       Kyllä mä pärjään
Seungmin
Laita mulle viestiä tai sit vaikka soita mulle
jos se yrittää jotain
                                                           Minä
                                                           J-joo
Seungmin
Sä pärjäät kyllä.. pysy vahvana.

En vastannut enää seungminille. Työnsin puhelimeni taskuun lähtien kävelemään koululle. En ollut enää varma mitä odotin siellä olevan.

En oisi halunnut nähdä niitä ketkä on kävelemässä juuri minua kohti. Oh shit.. Mä en pääse enää karkuun. Ajattelen ja lasken katseeni alas kun tajuan miten lähellä he ovat jo.

"Missä pikku homo pojan henkivartija?"
Changbin kysyy virnistäen. En tietenkään vastaa vaan pysyn vain hiljaa.
"Huh?! Etkö uskolla vastaa?" Changbin kysyy hieman vihaiseen äänen sävyyn.
"Rauhotu bin" Chan mumisee hiljaisesti.
"Ootko sä ton pennun puolella?" Changbin kysyy yllättävän rauhallisesti chanilta. Chan ei tietenkään vastaa pojalle mitään.
"Mm.. sitähän vähän minäkin" changbin tokaisee kääntäen katseeni takas minuun.
"Noni.. meillä oli asiaakin" changbin tiuskaisee. "M-mitä?" Kysyn tuolta hiljaisesti. "Nii että kannattaisko sun laihuttaa tai pitäiskö sun tappaa ittesi"
Changbin kysyi. "Okei vittu mä teen sen mitä kaikki vittu toivoo.." sanon antaen kyyneleen valua poskelleni. Lähden.. Lähden siitä noitten huudellessa vielä perääni.

Kävelin kauimmaiselle sillalle missä kukaan ei voi olla estämässä tätä. Menen istumaan sillan kaidetta vasten ottaen repustani teräni. Jätän reppuni sinne menien varovasti sillan kaiteelle istumaan. Nostan hihani katsoen hetken vanhoja arpiani. Painan terän rannettani vasten vetäen siihen syvän haavan sitten vielä toisen kolmannen neljännen viidennen ja kuudennen. Katsoin kuinka helvetin paljon siitä vuoti verta.

Olin juuri tiputtautumassa kunnes tunnen jokun tai mieluiten joittenkin kädet ympärilläni. Nuo nostavat minut sillan kaiteen toiselta puolelta ylös. Vingahdan pienesti kivusta tuntiessani viiltävän kivun ranteessani sen vuotaen vain lisää verta.

"Mitä helvettiä sä aattelit?!" Joku huudahtaa vierestäni. En tunnista ääntä mutta se kuullostaa tutulta.
"N-ne h-h-halus m-mun k-ku-kuolevan"
Mumisen hiljaisesti heikolla äänelläni.
"Tää on mun syytä" hyunjin mumisee Avaan silmäni hitaasti katsoen hetken edessä olevia ihmisiä. En ensin tajunnut että hyunjin ja minho oli edessäni. Kuulen ambulanssin sireenit (mä en tiiä onko ne sireenit vai mitkä :D) En tajunnut mitään ja silmissäni yht'äkkiä vain sumeni... eli varmaan pyörryin.

Skip vaikka siihen ku jeongin herää

Availen silmiäni varovasti kohdaten pelkkää valkoista. Olin siis taas sairaalassa. Katsoin vierelleni säikähtäen vieressäni istuvaa. "H-hyunjin..?" Mumisen kysyvästi katsoen poikaa. "Sä heräsit vihdoin" tuo sanoin pyyhkien poskillansa olevat kyyneleet pois. "M-miks s-sä t-täällä oot ja m-miks m-mä o-oon t-täällä?" Kysyn tuolta pienen pelon vallatessa kehoni. Poika selvästi ihmetteli kysymystäni. "koko porukka on täällä sun itsemurha yrityksen takia" tuo sanoi hiukan törkeästi.
"A-anteeks..." mumisen tuolle haikeasti kääntäen katseeni pojasta takaisin eteeni.
"Ei.. Ei sun tarvii pyytää anteeks" poika sanoo ottaen kädestäni kiinni. "Miten niin? Mun takia te kaikki tulitte tänne kuluttamaan teidän kallis arvoista aikaa pelkkään roskaan joka ei ansaitse elämää" mumisen tuolle hiljaisesti. "meidän pitää ottaa vastuu teoistamme" tuo kertoo tehden jotain puhelimellansa. "Eikä tarvii. Jatkakaa sitä mitä teitte" sanon tuolle yllättävän rohkeasti. "Ei me voida. Me mielummin suojellaan sua nyt kun me tiedetään mitä ollaan saatu aikaseks" tuo sanoo korottaen ääntään. "Ä-älä" mumisen hiljaisesti alkaen tärisemään hieman. "Mikä on? Teinkö mä jotain väärin?" Poika kysyy pikkusen huolestuneena. "S-sä k-korotit ä-ääntäs" mumisen tuolle hiljaisesti. "Sä et siis tykkää huutamisesta?" Poika kysyy hymyillen pienesti. "E-en. S-se o-on p-p-pelottavaa" mumisen tuolle hiljaisesti. "On toi kyl niin söpöö" poika hihkaisee vierestäni. Punastun pienesti tuon sanoista. "Ups. Paljastin itteni. Ainii pitäiskö tänne kutsuu se lääkäri?" Tuo kysyy hiljaisesti. "Oishan se ihan hyvä jos se kutsuttais. Haluun jo tietää millon täältä pääsee pois" sanon naurahtaen pienesti. Vieressä istuva poika painaa sitä ihmeen punasta nappia mistä saa lääkärin. Pian se lääkäri ilmestyy huoneeseen ja tekee kaikki jutut mitä pitääkin ja kysyy kaikkee. "Niin.. millon mä pääsen pois?" Kysyn lääkäriltä. "Tulet pääsemään parin päivän sisällä pois mutta sinulla pitää olla koko ajan joku vahtimassa erityisemmin ruokailuasi" lääkäri sanoo hymy huulillaan.
"Miksi hänen ruokailuaan pitäisi vahtia?" Hyunjin kysyy lääkäriltä. "Hän on hieman alipainoinen joten hänen ruokailua kannattaa nytten katsoa hieman ettei hänen paino ala laskemaan" lääkäri kertoo hyunjinille. "Selvä. Oliko vielä jotain?" Hyunjin kysyy. "Potilaan yksin jättöä kannattaa välttää mahdollisimman paljon" lääkäri sanoo. "Miksi?" Hyunjin kysyy lääkäriltä hieman ihmeissään. "hänen ollessaan yksin hän voi hetken mieli johteesta tehdä saman mitä nyttenkin. "Aivan. Pitää kertoa tästä sitten hänen vanhemmille" hyunjin sanoo lääkärille.
"Niin olisi parasta. Minä voisin nytten jättää teidät kaksin. Saat vaikka yöpyä täällä tämän yön" lääkäri sanoo lähtiessään pois huoneesta. "Ä-älä kerro mun vanhemmille" mumisen hyunjinille hiljaisesti. "Ne ovat sinun vanhemmat. Heidän kuuluu tietää" hyunjin sanoo katsoen minua. "En halua heidän tietävän tästä" mumisen pojalle leikkien sormillani. "Miks et halua että ne tietää?" Poika kysyy hiljaisesti. "N-ne e-ei o-ole m-mitkään u-unelma vanhemmat" soperran pojalle.
"Onko kotonasi tapahtunut jotain?" Tuo kysyy minulta. "ne vaan riitelevät" kerron hyunjinille katse sormissani. "Anteeks..." hyunjin sanahtaa kääntäen katseensa pois minusta.

En jotenkin tykkää näistä osista :(
Toivon et nää osat ajan kanssa parantuis ja sori kirjoitusvirheet