Kadonnut: Kuninkaantytär

Luku 3

Annie käveli varovasti käytävää pitkin. Hänen askeleensa kaikuivat tyhjällä käytävällä, ketään ei näkynyt missään. Eteishallin oikealla puolella avautui suuri sali, jossa oli koristeellisia pöytiä ja pehmeitä sohvia ja suuria tauluja seinillä.

"Vähän niin kuin kotona", Annie huomasi ajattelevansa.

"Anteeksi, voinko auttaa?" Hän kuuli äkkiä äänen takaansa. Annie säpsähti ja kääntyi ympäri. Hänen edessään seisoi suunnilleen hänen ikäisensä tyttö, jolla oli samanlaiset palvelijan vaatteet kuin hänellä ja vaaleansiniset, nauravat silmät.

"Kiitos, kertoisitko missä keittiö on?" Annie kysyi.

"Minä olenkin juuri menossa sinne, tule perässä", tyttö sanoi iloisesti ja lähti viilettämään portaita alas. Hänen oljenvaaleat lettinsä heilahtelivat joka askelmalla.

"Sinä taidatkin olla ihan uusi? Minun nimeni on Sarah", tyttö hymyili olkansa yli.

"Joo, tulin tänään. Minä olen Mandy", Anniekin hymyili. Sarah vaikutti mukavalta. Ehkä heistä tulisi ystävät. Sarah työnsi ison puuoven auki, ja monet erilaiset ruuan tuoksut tulvahtivat Annien nenään. Keittiössä oli paljon ihmisiä ja hälinää, jotkut tiskasivat, toiset siivosivat, kolmannet hämmensivät patoja ja kattiloita. Annie näki Margaretin kauempana ja muisti, että hänen piti ilmoittautua pomolleen.

"Siinähän sinä olet, Mandy. Sinä voit aluksi ruveta tiskaamaan. Mene tuonne Beckyn luo, hän neuvoo sinua", Margaret sanoi osoittaen Annieta vuoden tai pari vanhempaa, keskiruskeat hiukset niskaan sitonutta tyttöä.

Loppupäivän Annie oli kiireinen tiskatessaan, leipoessaan sämpylöitä, siivotessaan lattioita ja hakiessaan halkoja. Kun hän viimein pääsi huoneeseensa Sarahin, Beckyn ja Emilyn kanssa, hän oli aivan poikki. Hän ei ollut tottunut näin kovaan työntekoon, ei oikeastaan työntekoon ollenkaan. Tytöt riisuivat työvaatteensa ja kömpivät peiton alle. Annie painoi päänsä tyynyyn ja oli hetkessä sikeässä unessa ehtimättä ajatella edes sitä, kuinka kova ja litteä tyyny oli.

Seuraavana aamuna Annie heräsi kun Sarah ravisteli häntä hartioista.

"Ylös siitä unikeko! Nyt pitää lähteä töihin!" Sarah hihkaisi ja heitti Annien työvaatteet hänen naamalleen.

"Onko nyt jo muka aamu?" Annie mutisi, vääntäytyi istumaan ja hieroi unta silmistään. Muut tytöt olivat jo nousseet ja pukivat päälleen. Becky letitti Sarahin pitkää tukkaa.

"Hih, tästä tulee hauska päivä!" Sarah hytkyi paikoillaan innoissaan. Becky virnisti ja kiskaisi Sarahia leikkisästi letistä.

"Ole nyt aloillasi hetki, niin saan nämä valmiiksi!"

Emily näytti myös hyväntuuliselta sujauttaessaan kapeat jalkansa hameeseen ja vetäessään sen ylös. Becky sai Sarahin tukan valmiiksi ja Sarah ryhtyi tarkistamaan vaatteitaan tahrojen ja ryppyjen varalta. Sitten hän meni peilin eteen ja katsoi itseään tavallista tarkemmin ja kriittisemmin.

Annie katseli ihmeissään tyttöjen touhua. Mitä he sähelsivät?

"Mikä teitä vaivaa?" Annie puuskahti huvittuneena. Sarah katsoi häntä virnistäen. "Etkö muista? Austinien poika palaa tänään kotiin."

"Niin, Jonathan", Emily sanoi. Annie hymähti. Ai niin, olihan hän kuullut siitä edellisenä päivänä keittiöllä. Sen takia siellä olikin ollut niin kiireistä, sillä Austinit halusivat juhla-aterian poikansa paluun kunniaksi.

"Hän on tosi komea. Hän oli kaksi vuotta opiskelemassa jossain hienossa koulussa ja palaa nyt kotiin", Sarah selitti tohkeissaan.

"Oletteko te kaikki ihastuneet Jonathaniin?" Annie virnisti.