lights down low // dramione (aloitettu 31.8.2020)

Ensimmäinen

Suuren salin mahtipontiset lyhdyt valaisivat kauniisti koko puheensorinan täyttänyttä salia. Mikään ei ollut muuttunut. Tylypahka oli yhä yhtä kotoisa ja turvallinen kuin aina ennenkin. Lämmin tunne virtasi koko kehoni lävitse katsoessani hymyilevää Harrya, hän todellakin ansaitsi kaiken tässä maailmassa. Niin ansaitsivat kyllä Ron ja Ginnykin, mutta heillä oli asiat jo valmiiksi hyvin. Tai ainakin lähempänä sitä kuin Harrylla.
"Saimme aika monta uutta Rohkelikkoa tänään meidän tupaan", Ron hymähti mussuttaessaan ruokaa niin, ettei hänen puheestaan ollut saada selvää. Katsoimme Harryn kanssa toisiamme ja aloimme nauraa yhteen ääneen. Ron mulkoili meitä toiselta puolelta pöytää ja voihkaisi: "Enkö mä edes saa ruoastakaan nauttia enää?"
"Käytöstapoja Ron, käytöstapoja" valitin ja heilutin sormeani imitoidakseni Mollya. Harry puri huultaan pidätelläkseen naurunsa, hän useimmiten jätti Ronin ärsyttämisen välistä, sillä jostain tuntemattomasta syystä Ron ei sietänyt naljailua, jos se tuli Harrylta.
Ron oli aloittamassa uutta keskustelua mutta Dumbledore keskeytti hänet hiljentämällä koko salin. Nyt oli selkeästi hänen jokavuotisen puheensa aika.

Legendaarisen puheensa jälkeen suuntasimme kolmikkona kohti Rohkelikon oleskeluhuonetta. Olimme lähteneet hieman aikaisemmin pois aloitusseremoniasta, että pääsisimme nopeasti ulos salista välttäen tungoksen.
"Mun on pakko käydä vessassa. Menkää te vaan edeltä jo", sanoin kiusaantuneena ystävilleni. Harry ja Ron nyökkäsivät ja jatkoivat matkaansa eteenpäin minun kääntyessäni vessoille. Join ilmeisesti hieman liian tiuhaan tahtiin kurpitsamehua.
Tuijotin itseäni vessan hieman likaisesta peilistä. Harja ei ehkä olisi pahitteeksi, hiukseni tapasivat mennä aika nopeasti takkuisiksi. Pyyhkäisin yhden hiussuortuvan naamaltani pois ja koitin sormillani kammata hiuksiani, mutta se ei tuottanut tulosta. Päätin ulostautua vessakopista, sillä siellä oleminen alkoi käydä hieman tukalaksi. Avasin oven ja lähdin kävelemään kohti vessojen isompaa ovea. Avattuani oven lähdin kävelemään kohti oleskeluhuonetta muistellessani ensimmäisiä kertoja Tylypahkassa. Olin eksynyt tällä matkalla ja joutunut pyytämään Percylta apua löytääkseni oleskeluhuoneeseen.
"Hei! Granger!" kuulin takaani äänen. Ääni kuului jollekkin ehkä tuntemalleni tytölle, mutten saanut päähäni kenelle joten käännähdin katsomaan kuka takaani mahtoi tulla. Pansy. Pansy Parkinson. Hän tuli minua kohti uhkaavasti hymyillen ja pysähtyi suoraan eteeni.
"Mä toivoin tosiaankin että ei tarvisi nähdä sua enää täällä. Sä et kuulu tänne. Sä olet täysin arvoton astumaan näinkin arvokkaaseen paikkaan", Pansy lateli tuijottaen minua suoraan silmiin. Melkein huvituin jo tämän äkillisestä vakavoitumisesta, mutta sitten hänen sanansa iskeytyivät suoraan pääni sisään. Kyyneleet meinasivat täyttää silmäni, mutta puraisin huultani pitääkseni itseni kasassa. Pansy tuijotti minua odottaen vastausta, mutta en keksinyt mitään sanottavaa.
"Eikö jästit ole opettaneet sua puhumaan?" Pansy naurahti ja otti askeleen lähemmäs minua. Tartuin taikasauvaani vaistonvaraisesti.
"Älä tule lähemmäs", henkäisin. Sain vihdoinkin sanottua jotain tuolle tummatukkaiselle luihuiselle. En normaalisti ollut tälläinen, kuvailisin itseäni erittäin vahvaksi enkä todellakaan herkäksi, mutta Pansy sai herkän puoleni helposti esiin satuttavilla sanoillaan. Pansy vain lähestyi ja lähestyi, kunnes olimme aivan kiinni toisissamme.
"Ai sanoitko sä jotain? En tainnut kuulla", Pansy ilkkui ja tönäisi minua. Olin vähällä kaatua mutta onnistuin pysyttelemään tasapainossa. Takaani käytävältä alkoi kuulua askeleita ja puheensorinaa. Luihuiset.
Joukko luihuisia, mukaanlukien Malfoy, kävelivät suoraan meitä kohti hidastaen vauhtiaan huomatessaan minut ja Pansyn.
"Draco, tämä kuraverinen alkoi arvostella ulkonäköäni", Pansy kivahti teennäisesti. Käännyin Malfoyn suuntaan, hänen ilmeestään ei voinut päätellä mitään. Hän tuijotti Pansya, mutta siirsi sitten jäänharmaat silmänsä minuun. Värähdin. Kaikki tuijottivat minua. Miten edes ajauduin tähän tilanteeseen? Malfoyn ilme muuttui hetki hetkeltä halveksivammaksi katsoessaan minua. Samassa hän siirsi katseensa takaisin Pansyyn.
"Miksi edes puhut tuolle saastalle, älä kiinnitä siihen huomiota", hän sai lopulta sanottua, hän ei enää vilkaissutkaan minuun. Malfoy alkoi viittoa seuraajilleen lähtöä ja alkoi hitaasti kävellä minua kohti, hän ei vieläkään katsonut minua, käveli vain kylmästi ohi.

Hölkkäsin kohti oleskeluhuonetta, kirosin mielessäni toimintakyvyttömyyttäni äsköisessä tilanteessa. Se oli nöyryyttävää, jos miettii millaisista haasteita olen aikaisemminkin selvinnyt. Onnekseni Malfoy ei sanonut minulle mitään sen kummempaa kuin mitä nyt yleensäkään.
Lausuin tunnussanan lihavalle leidille, ja astuin sisään oleskeluhuoneeseen. Harry ja Ron istuivat kummatkin takkatulen ääressä nojatuoleissa.
"Montako tuntia viivyit vessassa?" Ron naurahti. Katsahdin kelloa. Olin viipynyt vessakäynnilläni varttitunnin. En halunnut alkaa käymään tapahtunutta kenenkään kanssa läpi juuri nyt, joten keksin vain jonkinlaisen typerän tekosyyn ja riensin tyttöjen makuusaliin.

En usko että kukaan tätä edes päätyy lukemaan, mutta kiitos jos luit :D. Pyrin tekemään tätä päivittäin jos lukio sallii.