lights down low // dramione (aloitettu 31.8.2020)

Kahdeksas

Istahdin Malfoyn viereen luokan takaosassa sijaitseville tuoleille. Hän vilkaisi minua istuutuessani.
"Miksi sä siihen istut?" hän kysyi mulkoillen minua. Tuo sama poika oli juuri pitänyt käsistäni kiinni ja nyt hän ei muuta osannut kuin ilkeillä.
"Jos et tiennyt, nämä paikat on valittu puolestamme. En istuisi lähelläsikään jos se minusta olisi kiinni", kivahdin tuijottaessani eteenpäin. Malfoy ei vastannut mitään, tuhahti ainoastaan. Burbage kehotti luokan edestä kaikkia ottamaan kirjat esille. Minulla kirja oli tietenkin ollut pöydällä jo ennen kuin tunti oli kunnolla edes alkanut. Huomasin, ettei Malfoylla ollut kirjaa. Hän ei tietenkään ollut voinut ostaa kirjaa etukäteen, sillä hänethän pakotettiin tänne vasta juuri eilen.
"Voitko siirtyä vähän tännepäin? Mulla ei ole kirjaa", Malfoy kuiskasi yhtäkkiä. Tuo poika oli sitten yksi mysteeri. Luulisi ettei häntä kiinnostaisi jästitiedon opiskelu laisinkaan. Siirsin itseni sijaan kirjaa hieman lähemmäs Malfoyta.
"Käskin kyllä sinua tulemaan lähemmäs, pääsikö se jo unohtumaan?" Malfoy käski nyt kovempaan ääneen.
"Minä pärjään hyvin tässäkin", sanoin sarkastisen ystävällisesti. Hänen käskynsä vetivät minua jostain kummallisesta syystä puoleensa. Osa minusta halusi olla häntä lähellä, kun se toinen osa halusi tukahduttaa oudot tunteeni häntä kohtaan, en saisi missään nimessä olla hänen kanssaan tekemisissä sen enempää kuin jouduin jo valmiiksi olemaan.
"Vai että et ajattelut totella mua. Sehän nähdään", Malfoy hymähti ja virnisti. Tunsin perhosia vatsani pohjassa, se oli huono merkki. Puraisin huultani ja yritin keskittyä kaikin tavoin tuntiin, mutta Malfoyn sanat kaikuivat päässäni. Miksi minua viehätti tuollainen törkeä käytös? Ajatukseni vaeltelivat villisti, ajattelin Malfoyta. Oli hirvittävää ajatella, että hän istui vieressäni. Pystyin aistimaan hänet. Hänen lämpönsä huokui luokseni, olisin halunnut mennä lähemmäs.

Helpotuksekseni tunti kului nopeasti. Onnistuin jotenkin keskittymään opetukseen, joka oli kylläkin hyvin hankalaa.
"Voimme lopetella hieman etuajassa. Kiitos kiinnostuksestanne aiheeseen, jopa sinulle Malfoy", Rouva Burbage huomautti vitsikkäästi. Malfoy pyöräytti tylysti silmiään, minun oli pakko huokaista tämän välinpitämättömän käytöksensä vuoksi. Mikä siinä oli niin vaikeaa? Miksi ei vain voinut olla kohtelias ja kiva?
Keräsin tavarani ja nousin ripeästi ylös. En halunnut joutua tilanteeseen, jossa minä ja Malfoy kävelisimme keskenämme käytävillä.
"Mihin sulla on kiire? Kyllähän sä muistat meidän yhteisen ihanan jälki-istuntomme?" Malfoy kysyi huvittuneena. En vastannut hänelle, halusin kohdella häntä samalla tavalla, kuin hän kohtelee muita. Se oli hänelle oikein. Jälki-istuntoomme olisi sitä paitsi vielä tunti aikaa.
Onneksi tänään ei ollut enempää tunteja, varsinkaan luihuisten kanssa. Malfoy-mittani oli tullut täyteen tältä päivältä, vaikka valitettavasti joutuisin kestämään häntä vielä iltapäivälläkin. Salaa kuitenkin toivoin, että meillä olisi pöllötornissa yhtä hauskaa, kuin viimeksi oli sen sekunnin, mitä se nyt kestikin. Tunteeni Malfoysta olivat aivan sekaisin. Vihasin häntä, tavallaan ainakin. Samaan aikaan kuitenkin pidin hänestä tavalla, jota en pystynyt käsittelemään saatika sitten selittämään. Hänen viehätysvoimansa pystyi melkeinpä päihittämään hänen loukkaavat kommenttinsa, joita hän oli ennen laukonut jatkuvasti. Mitä enemmän olin Malfoyn kanssa, sitä vähemmän hän oli haukkunut minua. Se hämmensi minua. Normaalisti saan ihmisistä hyvinkin helposti selkoa, mutta Malfoy oli minulle täysi mysteeri. Ehkä Malfoyn salaperäisyys ja yhtäkkinen outo käytös veti minua puoleensa, sillä halusin ottaa hänestä selvää. Halusin tuntea hänet, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mutten aikonut tehdä niin. En edes yrittää.
Astuin rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Fred istui yksinään sohvalla, muita ei huoneessa näkynyt. Hyppäsin väsyneenä täydellisen pehmeään nojatuoliin Fredin valtaaman sohvan viereen.
"Mitä kuuluu? Joko koulu alkaa tökkiä?" Fred hymähti virnistäen.
"Voisin jopa nauttia koulusta, ellei eräs nimeltä mainitsematon henkilö olisi jatkuvasti kimpussani", haukottelin. En edes tiennyt, miksi mainitsin Fredille asiasta. Kai minulla oli jonkin sortin tarve avautua ongelmistani (tai pikemminkin ongelmastani) jollekin. Miksen vaikkapa saman tien kertoisi sekalaisista tunteistani hänelle, ja paljastaisi villeimmät ajatukseni Malfoysta?
"Siitä vaaleaveriköstäkö puhut?" Fred naurahti.
"Sehän on kaikkien kimpussa, George oli kuulemma nähnyt sen jonkun luihuistytön kimpussa pari päivää sitten", hän jatkoi.
"Miten niin kimpussa?" hämmennyin. Minua alkoi kiinnostaa asia huolestuttavan paljon, olin varma, että kiinnostukseni asiaan paljastaisi minut pian Fredille.
"Sanotaan näin, että he olivat onnekkaita pitäessään vaatteensa päällä. George oli kehottanut heitä hankkimaan huoneen, Malfoy oli vain pyöräyttänyt silmiään ja käskenyt painumaan hiiteen", Fred sepitti tuijottaen minua. Hän selkeästi yritti tulkita ilmeestäni mielipidettäni asiasta.
"Ai. Se oli varmaankin se luihuisen Bella", sanoin hiljaa. Fred nousi seisomaan.
"Ethän sä vain ole mennyt ihastumaan Malfoyhin?" Fred alkoi tentata. Voi hitto soikoon, en halunnut paljastua. En minä Malfoyhin ihastunut ollut, tai en oikeastaan tiennyt itsekään. En ollut aikaisemmin ollut ihastunut.
"Mitä? En todellakaan? En vain pidä Bellasta", naurahdin hermostuneesti, uskoakseni esitykseni meni läpi, sillä Fred rojahti takaisin sohvalle.
"Noh, sitten kaikki on hyvin", Fred naurahti, ja alkoi selittämään jotakin Ronista ja Harrysta. En kuitenkaan pysynyt perässä, sillä ajattelin vain ja ainoastaan Malfoyta. Hänen hopeahkoja hiuksiaan, sinisiä silmiään ja hänen itsekästä virnistystään.
"Eikös sulla muuten ollut Malfoyn kanssa sitä jälki-istuntoa?" Fred palautti minut takaisin maan pinnalle. Katsahdin kelloa, jälki-istunto alkaisi kahden minuutin kuluttua. En millään kerkeäisi ajoissa pöllötorniin. Pomppasin nojatuolilta ylös jättäen tavarani lattialle, ketään tuskin kiinnostaisi varastaa niitä. Nappasin taikasauvani mukaan ja ryntäsin kohti oleskeluhuoneen uloskäyntiä. Hölkkäsin käytävillä kuin viimeistä päivää, helpotukseksi en törmännyt yhteenkään oppilaaseen. Meinasin liukastua muutamaan otteeseen, mutta se ei onneksi hidastanut tahtiani.
Näin edessäni jo pöllötorniin vievät kapeat rappuset. Hidastin hiukan tahtiani ja lähdin kapuamaan ylös torniin, jossa Malfoy varmaan virnuili itsekseen huomatessaan, että olin myöhässä. Kymmenien rappusten jälkeen olin vihdoin määränpäässäni, katsahdin kelloani, olin nelisen minuuttia myöhässä.
Astuin sisään pöllötorniin. Malfoy seisoi edessäni pöllölän toisessa päässä hyvinkin huvittuneen näköisenä.
"Myöhässä. Ei sinusta uskoisi", hän hymähti tullen lähemmäs minua. Hän ojensi harjan minulle. Pöllölä oli tänään erittäin siistissä kunnossa, siivoamisessa kuluisi ehkä minuutti.
"Kiitos", sanoin vahingossa, en halunnut olla kiltti Malfoylle. Hän oli viimeinen ihminen, joka oli kiltteyteni ansainnut. Hän katsahti minuun, halveksivasti jälleen kerran. Malfoy sitten osasi olla ailahtelevainen.
"Albus käski mua hakemaan teidät. Pöllötorni on tänään kuulemma poikkeuksellisen siisti, joten saatte tulla mun kans tekemään töitä", kuului takaani. Tunnistin äänen Hagridiksi.
"Hei Hagrid!" huudahdin kääntyessäni hänen suuntaansa. Hagrid oli tavallaan yksi ystävistäni Tylypahkassa, vaikkakin meillä oli hieman ikäeroa ja hän oli yksi opettajistani. Hän hymyili leveästi katsoessani minua ja Malfoyta.
"No, lähretääs sitten", Hagrid tokaisi ja lähti kapuamaan alas tornista. Minua hieman ärsytti se, että olin turhaan juossut tänne asti vain siksi, että saisin muutaman minuutin kuluttua kavuta alas. Vaikka minua ärsyttikin, uskoin Malfoyn olevan ärsyyntyneempi kuin minä. Hän ei pitänyt ollenkaan Hagridista, sen olin huomannut vuosien varrella. Olikin aivan Malfoyn tapaista olla pitämättä mahtavimmista ihmisistä, typerää se sellainen, mutta ehkä se kuului luihuisten luonteeseen.

Tähän aattelin lopettaa tän luvun, ens luvussa sitten tapahtuu jotain isompaa ;) olkaa valmiina siihen.