lights down low // dramione (aloitettu 31.8.2020)

Kymmenes

"Valvoitko läksyjen parissa vai miksi näytät noin väsyneeltä?" Harry naurahti ojentaen minulle teepussin. Otin sen vaivalloisesti hymyillen vastaan. Ron tuijotti minua odottaen kysyvästi vastaustani, aivan kuin hän olisi odottanut minun kertovan jotakin maata mullistavaa.
"No en tällä kertaa. Jouduin jälki-istunnoksi Malfoyn kanssa kiellettyyn metsään. Älkää edes kysykö miksi, tällä hetkellä ei huvita selittää", huokaisin katsoen Harryn ojentamaa teepussia. Ei huvittanut syödä mitään, saatika sitten juoda. Eilisen illan tapahtumat olivat jotakin niin sanoinkuvailemattoman hämmentävää, etten pystynyt ajatella juuri mitään muuta. Vatsassani tuntui joka kerta oudolta, kun ajattelin Malfoyta suutelemassa minua. Hän oli myös pyytänyt minulta anteeksi, joka ei myöskään ollut ollenkaan hänen tapaistaan. Aivoni eivät kestäneet sitä poikaa, en pysynyt kärryillä hänen ajatuksistaan enkä pystynyt mitenkään analysoimaan häntä. Sitä en vain pysty sietämään.
"Mietinkin miksi hän katsoi sinua tuolta luihuisten pöydästä äskön. Hermione kuule, onko teillä meneillään jotain isompaa riitaa.. tai jotain muuta mistä mun ja Harryn olisi hyvä tietää? Ollaan kuitenkin ystäviä", Ron mutisi. Siirsin katseeni häneen. Olin varma että hän aavisteli jotain, samalla olin kuitenkin järkyttynyt. Miksi ihmeessä Malfoy katseli minua?
"Ei meillä ole mitään sen tavallisempaa meneillään kuin hänen normaalit röyhkeät puheensa. Draco ei koskaan muutu parempaan suuntaan, sen tietää kaikki", yritin sanoa mahdollisimman vakuuttavasti. Tajusin kuitenkin heti, että pieleen meni tämäkin yritys.
"Draco? Mistä lähtien olet kutsunut häntä etunimellä? Mitä ihmettä tämä on, Hermione? Kerro meille, kyllä me huomataan että jotain on meneillään. Ole kiltti?" Harry alkoi tentata toiveikkaasti. Minua alkoi raivostuttaa heidän jatkuva kyselynsä, mitään mainitsemisen arvoista ei ollut tapahtunut. Siinä se.
"Kuulkaa. Mitään ei ole tapahtunut. Voitteko ystävällisesti lopettaa tuon jankkaamisen? En jaksa kuunnella", puuskahdin tuijottaen vuorotellen molempia. Kummatkin pojista vaikuttivat hieman yllättyneiltä tästä äkillisestä raivonpuuskastani.
"Okei, anteeksi. Me ollaan vaan huolissaan susta kun oot ollut aika etäinen viimeaikoina... Tai oikeastaan nyt koko alkaneen lukuvuoden", Harry pahoitteli huolestuneen näköisenä. Hän oli oikeassa. Olin ollut etäinen. Emme olleet tehneet kolmistaan juuri mitään, joka oli normaalisti tapaistamme.
"Mäkin olen pahoillani. Nyt vaan on ollut stressiä kaikesta, jotenkin opiskelu on mennyt hankalammaksi", valehtelin. Ei opiskelu ollut mennyt hankalaksi, mutta Draco oli.

Suuntasimme kolmisin kohti pimeyden voimilta suojautumisen luokkaa, se olikin ainoa tuntini tänään. Aamiaisella olimme hieman kireästä ilmapiiristä huolimatta saaneet kohtalaisen hyvät keskustelut aikaan, joka lämmitti mieltäni. En todellakaan halunnut etääntyä Harrysta ja Ronista vain siksi, että Malfoy käyttäytyi oudosti. Minua kuitenkin stressasi tuleva tunti. Niinkuin aina, luihuiset olisivat kanssamme pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla.
"Sieltähän ne tulevat", Harry mutisi ja katsahti taakseni odottaessamme tunnin alkua käytävällä. Käännähdin ja näin Dracon, Pansyn, Goylen, Grabben.. sekä Bellan. Bella käveli Dracon rinnalla näyttäen vähän liiankin tyytyväiseltä. Sydämeni alkoi pamppailla huolestuttavan kovaa, kun he kävelivät ohitsemme lähelle luokan ovea. Katsoin Dracoa ehkä hieman liiankin pitkään. Hän ei katsonutkaan minua päinkään, se ei kyllä haitannut minua ollenkaan. Tai ehkä olisin salaa tahtonut nähdä hänen jäänharmaat silmänsä edes kerran.

Tunti kului yllättävän nopeasti. Meidän ei onnekseni tarvinnut tehdä juuri yhtään yhteistyötä luihuisten kanssa, sillä Kalkaros piti enimmäkseen teoriaa.
"Mennäänkö tekemään jotain oleskeluhuoneeseen?" Ron ehdotti minulle ja Harrylle kävellessämme kohti Rohkelikkojen oleskeluhuoneita ja makuusaleja.
"Mä käyn vessassa. Tuun sitten sinne, nähdään!" huikkasin ja käännyin kohti vessoja. Rakastin olla näissä vessoissa, sillä kukaan ei koskaan käynyt Murjottavan Myrtin takia täällä. Myrttiäkään ei ollut näkynyt aikoihin, joten varmaankin sain taas olla yksin.
Avasin yhden vessakopin oven ja istahdin avaamattoman vessanpöntön päälle ja tuijotin kattoa. Ajattelin jälleen eilisiä tapahtumia. Sitä kuinka Draco oli katsonut minua ja sen jälkeen suudellut. Hän oli ensimmäinen suudelmani. En voinut käsittää sitä.
Ovi narahti vessakopin ulkopuolella hiljaa, joku oli tullut vessaan. Yritin kuunnella tarkasti, mutten kuullut edes yhden yhtä askelta. Ehkä se oli merkki, että nyt oli aika lähteä viettämään vapaa-aikaa Ronin ja Harryn kanssa. Avasin vessakoppini oven, enkä nähnyt ketään. Suljin sen hitaasti ja käännyin hanojen suuntaan pesemään käsiäni. En kuitenkaan ehtinyt sinne asti, kun joku työnsi minut ranteistani vessakopin ovea vasten. Draco. Hän katsoi minua harmailla silmillään suu auki hellittämättä otettaan.
"M-mitä?" inähdin hiljaa pelästyneenä.
"Ai mitä? Ootko sä hitto vie mennyt kertomaan jollekkin siitä eilisestä? Mä lupaan että sulle ei käy hyvin jos kukaan kuulee siitä", Draco kuiskasi vihaisesti. Hänen hengityksensä muuttui vaihe vaiheelta raskaammaksi ja hänen otteensa minusta tiukkeni. En voinut olla katsomatta hänen huuliaan. Että minä vihasin häntä, miten hän osasi olla noin viehättävä.
"Vastaa mulle", hän komensi katsoen minua suoraan silmiini. Hän taisi olla aivan tosissaan.
"Mä en ole kertonut mitään, mähän sanoin ettei ole mitään kerrottavaa. Mistä sä tollasta keksit?" kysyin ujosti katsoen hänen kohoilevaa rintaansa. En uskaltanut katsoa häntä enää silmiin, aivan kuten olisin pelännyt jääväni kiinni valehtelusta, vaikka puhuinkin hänelle täysin totta.
"Potter ja Weasley tuijotti mua kummallisesti tänään. Mä oon varma että sä olet kertonut niille. Katso mua", hän ärähti. En siirtänyt katsettani pois hänen rinnastaan. Draco siirtyi hieman lähemmäs minua.
"Mä sanoin että katso mua", hän kuiskasi korvaani. Hänen pehmeät huulensa hipaisivat korvanlehteäni, joka sai kehoni väreilemään hallitsemattomasti. Onnistuin keskittymään vain hänen kosketuksensa tuomaan tunteeseen, jonka takia sivuutin tämän antaman käskyn. Draco irrotti otteensa toisesta ranteestani ja siirsi kätensä kaulalleni. Hän siveli sitä hiukan, jonka jälkeen hänen kätensä oli leuallani. Hän nosti leukaani ylemmäs niin, että kasvomme olivat aivan lähekkäin toisiaan. Toljotin hänen valloittavia silmiään täysin huumaantuneena tämän kosketuksesta. En ollut koskaan milloinkaan tuntenut mitään sellaista.
"Kas noin. Lupaa, ettet ole kertonut mitään", hän hymähti nyt hieman rauhallisemmin.
"Mä lupaan", onnistuin sanomaan. Hengitykseni oli äkillisesti muuttunut todella raskaaksi, puhuminen tuntui jokseenkin hyvin hankalalta.
"Hyvä Hermione", Draco kuiskasi vinosti hymyillen. Uskomattoman tunnemyrskyn seassa onnistuin olemaan järkyttynyt, että Draco Malfoy oli juuri kutsunut minua etunimelläni. Oli yllättävää, että hän edes tiesi etunimeni. Malfoy piti edelleen kiinni ranteestani toisella kädellään. Katsoimme toisiamme hiljaa. Me vain tuijotimme siinä toisiamme aivan tietämättöminä siitä, mitä ihmettä oikein oli meneillään. Katseeni siirtyi hänen huulilleen. Hitto että tahdoin vain suudella tuota poikaa. Vihasin häntä. Viha ei kuitenkaan enää ollut samanlaista kuin ennen.

Toinen käteni oli vapaana Dracon otteesta. Aloin arasti liikuttaa sitä kohti hänen kasvojaan. Dracon ilme oli samaan aikaan hämmentynyt, ärtynyt ja utelias, kun sormeni alkoivat hivellä hänen poskeaan. Siirsin käteni hänen täydellisen pehmeisiin hiuksiinsa, nyt hänkin tuijotti vuoronperään huuliani, sitten taas silmiäni. Otin hieman kovemman otteen tämän hiuksista ja siirsin hänen päänsä lähemmäs omaani. Minun ei kuitenkaan tarvinnut tehdä kaikkea itse, sillä hän työntyi omin voimin minua kohti. Huulemme kohtasivat. Draco siirsi kummatkin kätensä vyötärölleni, sen ansiosta kummatkin käteni olivat nyt vapaana. Kiedoin ne hänen kaulansa ympärille. Suudelma kesti todella pitkään. Huulemme alkoivat kuitenkin pikkuhiljaa irrota toisistaan.
"Tuota ei koskaan tapahtunut", hän ärähti irtautuessaan minusta. Hän vetäytyi nopeasti pois luotani ja kääntyi kannoillaan. Suljin silmäni häpeästä, mitä ihmettä oikein tein? Kuulin vessan oven paiskautuvan kiinni ja askeleiden loittonevan käytävällä. Uskalsin vihdoin avata silmäni, näin vain itseni peilistä. Poskeni olivat aivan tulipunaiset.