lights down low // dramione (aloitettu 31.8.2020)

Viides

Päiväni kului nopeasti. Olin edelleen hämilläni Malfoyn teoista ja kosketuksesta, halusin selvittää päätäni puhumalla hänelle, mutta mitä sanottavaa minulla edes olisi? Mitä kysyisin häneltä nolaamatta itseäni? En mitään. Siinä vastaus itselleni. Mitä ihmettä oikein ajattelin, ei Malfoysta olisi keskustelemaan ja miksi hänen alentavista tavoistaan minua kohtaan edes pitäisi yrittää keskustella rakentavasti, se olisi hyödytöntä. Päivällisellä Harry ja Ron olivat tuijottaneet minua kummissaan, sillä olin ollut poikkeuksellisen hiljaa, huomasin sen itsekin. Pojat kuitenkin olivat keskustelleet, kuin minua ei olisikaan. Se ei edes haitannut minua, viihdyin tänään enimmäkseen omissa oloissani. Enhän minä voinut kellekkään ajatuksiani jakaa, se olisi antanut minusta aivan väärän kuvan. Ehkä ystäväni luulisivat, että olisin alkanut lämmetä Malfoylle. Miten se voisi olla edes mahdollista? Se olisi kaiken järjen vastaista ja erittäin kummaksuttavaa, ei niin vain voinut käydä, eihän?

Heräsin seuraavana aamuna hieman myöhemmin, kuin eilen. Kaikki olivat jo lähteneet aamupalalle lukuunottamatta Lavenderia, joka tuhisi sängyssään tyytyväisenä. En raaskinut herättää tätä, ehkä se olisi ollut hieman outoakin, sillä emme lievästi sanottuna olleet parhaita ystäviä, eikä meistä niitä ikinä tulisikaan.
Puin päälleni, tiesin että meillä olisi seuraavaksi Hagridin tunti kielletyssä metsässä, joten en laittanut päälleni hienointa kaapuani, vaan hieman pieneksi jääneen ja nuhjuisen. Harjasin hiukseni ja otin kirjan mukaan, tiesin etten kerkeäisi syömään aamupalaa, joten nappasin yhden hopeakääreisen suklaapatukan mukaani. Kavutessani rappusia alas makuusalista, tajusin että taikaolentoja tutkiva kurssi olisi luihuisten kanssa, sillä kurssi oli pakollinen. Kirosin mielessäni, näkisin seuraavaksi Malfoyn ja hänen ylimieliset ystävänsä, en kestänyt heitä. Eilisten tapahtumien takia vatsassani muljahti ikävästi, mitä jos Malfoy olisi kertonut tapahtuneesta kavereilleen? En halunnut Harryn ja Ronin kuulevan Malfoyn uudesta tavasta kiusata minua. Hänen uusi kiusaamistapansa ei ollut ahdistavaa, se oli epämiellyttävää ajatusteni takia. En halunnut tietää, miltä Malfoyn kosketus tuntuu, sillä nyt kun tiedän, en saa sitä pois mielestäni.

Harry istui käytävällä aivan kuin olisi tiennyt minun tulevan, hän käänsi katseensa minuun, ja hymyili.
"Hei, Hermione. Nukuitko hyvin?" Harry vastasi kiusoitellen katsoen minua silmiin. Hänen katseensa lämmitti minua, nautin hänen huolenpidostaan enemmän kuin olin aikaisemmin tajunnut. Tunsin punan nousevan kasvoilleni tajutessani, etten ollut vieläkään vastannut mitään, tuijotin häntä vain intensiivisesti.
"Nukuin erittäin hyvin, vähän liiankin", naurahdin hermostuneesti nyökäten kelloa kohti.
"Hyvä, Ron on hakemassa kirjaansa, hän unohti sen. Minua ei sitten yhtään huvittaisi mennä luihuisten kanssa samalle tunnille, meillä on niitä yhteistunteja muutenkin jo tarpeeksi", Harry haukotteli samalla, kun nousi ylös penkiltä. Hän siirtyi suoraan eteeni, Harry oli kasvanut aivan kauheasti. Hän oli mennyt ohitseni jo viimevuonna, mutta nyt oli jo ainakin kymmenisen senttiä pidempi.
"Missä se Ron viipyy?" Harry rikkoi hiljaisuuden. Hymähdin vastaukseksi ja hymyilin hänelle.
"Täällä!" kuului takaamme. Ron hölkkäsi hymyillen luoksemme kirja kädessään. Hymyilin tälle tervehdykseksi.

Näin Malfoyn ja hänen ystävänsä naureskelemassa Hagridille hänen mökillään. Hagrid syötti jotain epämääräisiä olentoja, joita en kumma kyllä tunnistanut. Malfoyn keskijakaus oli hieman sotkuisesti kammattu, ja hänellä oli päällään luihuisen kaapu. Samassa hän siirsi katseensa minuun, ja kohtasin hänen jäänharmaat silmänsä. Hän siirsi katseensa pois yhtä nopeasti, kuin oli sen minuun päin siirtänytkin.
"Mitä tuo äsköinen oli?" Ron kysyi kummissaan.
"Ai mikä?" Harry ihmetteli. Katsahdin ystäviini ihmeissäni.
"Malfoy tuijotti Hermionea huolestuttavan pitkään äskön, etkö sä nähnyt? Hermione tuijotti sitäkin takaisin", Ron möläytti.
"Ei se mua tuijottanut. Varmaan vaan katso meitä kaikkia yhtä itsekeskeisesti, kuin aina", vastasin itsevarmasti. Harry kohautti olkapäitään, Ron nyökkäsi, vaikka huomasin hänen epäilevän jotain. Hän tuijotti minua kysyvästi, mutten vastannut hänen katseeseensa, käänsin pääni Hagridin suuntaan. Hän viittoi meitä tulemaan alemmas hänen mökkiään kohti. Rohkelikkoja ja luihuisia oli ilmestynyt taaksemme jonkin verran, päästimme heidät ohitsemme.
"Potter! Mitä vanhemmillesi kuuluu?" Malfoy huusi edestämme. Hän hymyili ylimielisesti tuijottaen Harrya. Hänen kaverinsa nauroivat ilkeästi tuijottaen kolmikkoamme lakkaamatta.
Sisälläni tunsin valtavaa raivoa. Otin pari askelta eteenpäin vaistomaisesti. Lähestyin Malfoyta uhkaavasti. Hänen kaverinsa alkoivat nauraa ja Malfoy ujelsi humoristiseen sävyyn. Otin sauvani esille, ja osoitin sillä Malfoyta.
Samassa Malfoyn kasvoille nousi lievä pelkoa muistuttava ilme.
"Kampitu!" kiljaisin raivon vallassa. Malfoy lennähti pari metriä taaksepäin lyöden päänsä maahan. Hän kieri maassa muutaman sekunnin, mutta nousi kuitenkin välittömästi ylös.
"Mitä hemmettiä? Kuka antoi sinulle saastaiselle kuraveriselle luvan tehdä noin? Kuka? Vastaa! Kuka?" Malfoy huudahti uhkaavasti ja lähti astelemaan minua päin. Kaikki katsoivat kauhistuneina ympärillämme. Malfoy oli aivan lähelläni, kunnes Harry juoksi väliimme samalla, kun Hagrid alkoi huutaa.
"Tuommosta käytöstä mun kurssilla ei kattella Malfoy. Minkä takia sä tuolla tavalla Hermionea haukut, tollaset törkypuheet voit jättää suusi sisälle".
"Tuo.. Hän käytti sauvaansa minuun", Malfoy raivosi tuijottaen minua parin metrin päästä. Kaduin tekoani välittömästi. Minua hävetti enemmän kuin koskaan, vaikka olihan tuo saanut ansionsa mukaan. Mitä seuraavaksi tapahtuisi? En edes halunnut tietää.

Tänkin kirjoittaminen tuntu tosi työläältä nyt, kun mulla on tosi rankkaa mun ystävän menehtymisen takia. Anteeks kun oon ollut niiiiin epäaktiivinen, toivottavasti kumminkin tykkäsitte. Lupaan että seuraavassa osassa alkaa jo tapahtua, kiitos että luit :) kommentoi ja votee! Arvostaisin sitä tooooosi paljon.