Heeei! Päätin nyt kirjottaa samalla ku istun autossa matkalla kotiin. 6 tuntia D:::
Yleensä en pysty lukee tai kirjottaa autos, koska mulle tulee huono olo.
Tuleeko teillekki? :S
But here we go
~ Dangerous ~
# Louis #
Tuijotan kauhuissani edessäni olevaa miestä, jolla on pahaenteinen virne kasvoillaan. Yritän nousta, mutta mies hyökkää kimppuuni ja pitää minua tiukasti vasten itseään ja maata.
Paniikki iskee lujemmin ja yritän riuhtoa itseni vapaaksi, mutta hän ei hievahdakkaan.
"PÄÄSTÄ IRTI!!!" Huudan, mutta Mies vain hymyilee ja puistelee päätään.
"Enpä usko että haluan." Mies sanoo ja laskee päänsä samalle tasolle kuin minun.
Hengitykseni pysähtyy ja tuijotan miehen silmiä. Ne ovat punaiset. Hetkinen. Punaiset.
"Mitä helvet-...!?" En ehdi lopettaa lausettani, kun hän laittaa etuormensa huulilleni.
"Shhh... Tuoksut niin hyvältä..." Mies lepertelee ja laskee päänsä lähemmäs kaulaani.
En ehdi edes ajatella seuraava liikettäni, kun polveni äkisti koukistuu, ja antaa voimakkaan iskun hänen etumukseensa.
"AHHH!!" Hän pyörähtää päältäni vierelleni pidellen kalleuksiaan.
Huomaan maassa puukkoni, jonka olin pudottanut kaatuessani. Kurotan ja yletyn siihen juuri, ja juuri. Mies vieressäni alkaa jo toipua, ja lähestyä murhaava ilme kasvoillaan.
Mitään ajattelematta työnnän puukon hänen reiteensä. Mitä syvemmälle puukkoa työnnän, sitä kovemmaksi hänen huutonsa yltyy.
Tämän pitäisi hidastaa häntä. Päästän viimein irti puukosta ja lähden jälleen juoksuun.
En ole ikinä juossut näin lujaa, en edes pysty tiedostamaan, että juoksen. Enkä voi lopettaa.
Puut ja rakennukset vain vilisevät vieressäni. En uskalla katsoa taakseni, sillä saattaisin kaatua.
Verenmaku suussa nopeutan vielä vähän tahtiani.
En tunne jalkojani
Seuraava asia jonka tiedän on , että makaan jälleen maassa.
En voi liikkua enkä huutaa.
Sadepisarat valuvat pitkin kaulaani ja naamaani.
En kykene kuin tuijottamaan pimeään taivaaseen.
Mitä nyt? Jos kuolen tähän, ei kukaan varmasti jää kaipaamaan.
Itkun polttava tunne kurkussani voimistuu, ja kyyneleet nousevat silmilleni. Ajattelen perhettäni. Muistavatko he edes minua? Lähdin kotoani heti kun täytin 18, enkä ole sen koommin pitänyt yhteyttä. En edes hyvästellyt.
Ensimmäinen kyynel virtaa pitkin poskeani, ja sekoittuu veden kanssa suureksi pisaraksi.
Muistan sen kun tulin kerran kotiin juuri täyttäessäni 14, ja olin valmis kertomaan vanhemmilleni tykkääväni pojista.
Äiti otti asian ymmärtävästi ja oli kiitollinen että kerroin totuuden, mutta isäni ei halunnut uskoa korviaan.
Sinä samana iltana muistan kuinka he riitelivät.
" Mikä helvetti sitä vaivaa?!! "
" Minun poikani ei ole homo!"
kuului huutoa, enkä uskaltanut kuin piiloutua syvemmälle peittoni sisään. Koko tyynyni oli märkä kyynelistä, enkä ollut varma kauanko he olivat jo riidelleet. Tuntui kun tunnit olisivat vain vierineet, enkä pystynyt nukahtamaan.
Seuraavaksi kaikki hiljeni.
Viimeinen ääni, jonka kuulin oli
" SE ei ole minun poikani"
Sitten hän lähti.
Toinen kyynel virtaa pitkin poskeani.
Se oli elämäni hirvein ilta.
En ole nähnyt "isääni" sen jälkeen. Hänellä oli jo silloin ongelmia alkoholin kanssa.
Siitä lähtien meillä on ollut ongelmia rahan kanssa, koska hän oli ainut perheestämme joka kävi töissä, ja äidin täytyi vahtia pikkusiskojani. Saimme elantomme siitä, että sain pienen työpaikan pienestä kuppilasta, joka sijaitsi talomme lähellä. Palkka oli pieni, mutta kun siihen lisätään pienet lahjoitukset, joita saimme sukulaisiltamme, niin se riitti pitämään meidät hengissä. Muistot pyörivät mielessäni, ja satuttavat puukon lailla.
En edes tajunnut makaavani vieläkin maassa, kunnes kuulin jonkun huutavan.
"Onko kaikki hyvin??" Matala ja hätääntynyt ääni kysyi. En pystynyt vastaamaan kun pimeys jo vei minut mukanaan.
~~~~~~~~
Paras tapa lopettaa on et joku sammuu :DD
Tiiättekö sen tuntee ku ootte kirjottanu jotai tosi kauan ja luulette et siit tuli tosi pitkä, mut sitku selaatte nii se onki lyhyt >:(
// Anteeks kirjotusvirheet!
Kommentteja? :)
![Dangerous [ Larry Stylinson ]](https://img.wattpad.com/cover/27117646-64-k699246.jpg)