Rewrite The Stars | Aleksi x reader

Luku 5 Oma koti kullan kallis

-Y/n-

(Tää on vieläkin sitä samaa päivää millon se kauppareissu oli)

"Mooi!" Kuului keittiöstä. Se oli isäni ääni.
"Moikka!" Huusin vielä viimeisillä voimillani. Olin aivan puhki. Halusin vain mennä omaan huoneeseeni nukkumaan edes puoleksitunniksi.

Vein kauppakassin keittiön puiselle tasolle ja tyhjensin sen sisällön. Samanaikaisesti vastailin äidin ja isän kysymyksiin, joita he pommittivat kysymys toisen perään. Sain kassin tyhjennettyä ja jäin hetkeksi nojaamaan keittiötasoa vasten. Aloin ajattelemaan tuota kauppareissua. "Se oli hirveää." Ajattelin vieläkin nolostuneena. Ajatukseni keskeytti kuitenkin äiti.
"Hei voisitko antaa ne kahvinporot? Voisin laittaa heti kahvin tulemaan." Hän sanoi ja ojensi kättään.
"Voi perkele ne kahvinporot! Enhän mä niitä muistanu ostaa, kun omat ajatukset ei just sillä sekunnilla ollu omissa käsissä." Ajattelin häpeällisenä.
"Ömm... Ne tais unohtua sinne kaupanhyllylle." Sanoin ja tunsin heti piston sydämessä. Äiti oli vain toivonut sipsejä ja kahvinporoja, joista sain tuotua vain toiset.
"No miten-"
"Sopiiko jos meen ihan hetkeks aikaa nukkumaan, kun oon täysin poikki? Katotaan sit sen jälkeen sitä leffaa." Lauseen sanottuani lähdin ilman vastausta omaan lapsuudenhuoneeseeni. Kaikki näytti samalta mitä olin huoneeseeni jättänyt, kun teininä täältä lompsin pois. Oma koti kullan kallis. En jäänyt odottelemaan yhtään sen enempää vaan kaaduin suoraan sängylleni selälleen. Laitoin kädet kasvojeni eteen ja aloin miettiä taas juuri tapahtunutta kauppareissua. "Miten mä pystyinkään olla niin huolimaton? Miks mä en kattonu eteeni? Tai no tavallaan taakseni." Kysyin itseltäni hiljaa. Mietiskelin ja pohdiskelin tapahtuneita asioita päässäni, kunnes unen pehmeä vaippa peitteli minut.

-Aleksi-

Kaupasta lähdettyäni mietin koko ajan tuota äskettäin tapahtunutta noloa tapausta. Se oli hirveää. Olen kauhean huono tuollaisissa tilanteissa. Ja varsinkin kiusallista siitä teki se, että jäin tuijottamaan häntä vaikka kuinka pitkäksi ajaksi aivan hiljaa. Hän oli niin kaunis. Ei ei Aleksi, et sä voi noin ajatella, ethän sä ees tunne sitä. Mutta mä tiedän etten tuu enää ikinä näkee sitä. Oisinpa lähtenyt sen perään ja sanonu sille jotain. Nyt kaduttaa. No kuitenkin. Minun oli nyt pakko kiiruhtaa poikien luokse studiolle.

Kaarsin studion pihaan ja huomasin, kuinka Joel katsoi minua ikkunasta. Hän nauroi ja vilkutti minulle. Vilkutin hänelle takaisin hymyillen. Kävelin talon ovelle ja avasin sen avaimillani. Tästä se alkaisi. Kunnon poikien ilta.

Tää oli nyt vähän tylsempi ja lyhyempi luku, mutta laitan seuraavan luvun joko tänään myöhään tai huomenna sitte. Ja kiitos taas lukemisesta ihanukset<33