Rewrite The Stars | Aleksi x reader

Luku 7 Maailma on pieni

-Aleksi-

Olin Stockalla etsimässä uutta nahkatakkia. Joel oli mennyt etsimään jotain omia juttujaan, ei hän jaksaisi minua odotella. Ehkä ihan parempi vain, että sain itse rauhassa katsella ilman, että joku koko ajan kyselee "voidaanko lähteä?" tai "eiks toi oo ihan hyvä?".
Silmäilin nahkatakkeja aluksi nopealla tahdilla, kunnes huomasin, että olenkin jo naisille suunnatuissa takeissa. Minun täytyi siis peruuttaa, jotta olisin taas oikealla kohdalla.

Huomasin sivusilmällä, kuinka joku nainen alkoi vieressäni koluamaan takkeja läpi. Uteliaana ihmisenä minun olisi tehnyt heti mieli katsoa, mutta en kuitenkaan aikonut tehdä sitä. Jatkoin siis takkien katsomista. Keskittymiseni herpaantui, kun tuon naisen puhelin soi. Hän onneksi vastasi siihen eikä jättänyt sitä soimaan, kuka nyt muutenkaan niin tekisi.
"Moi." Hän vastasi puhelimeensa. "Mä oon vieläki täällä samalla osastolla mille meninkin eli nahkatakkiosastolla." Hän sanoi ehkä hieman tyrpeentyneen ja hätäisen kuuloisena. Hetkinen. Tunnen tuon äänen. Olen aivan varmasti kuullut sen jossain. En vain muista missä ja kuka tuon hennon äänen omistaa. Päätin kääntä pääni osittain vasten tahtoani. Hän huomasi varmasti sivusilmällä, että tuijotin häntä, joten hän käänsi päätään hieman ja katsoi minuun. MITÄ. Onko se tosiaan hän? Hän, joka törmäsi minuun kaupassa. Hän, joka näyttää aivan enkeliltä. Hän, joka-
"Hei mun pitää nyt jatkaa, halutaan varmaan joskus kotiinki täältä." Hän sanoi puhelimeensa ja ajatukseni keskeytyi. Hän laski puhelimensa laukkunsa ja käänsi katseensa taas minuun. Tässä vaiheessa minun oli pakko kääntää katseeni takaisin takkeihin. En voisi tuijottaa häntä yhtäjaksoisesti pitkän aikaa.
"Nyt mun on pakko puhuu sille. Tiiän etten saa enää kolmatta mahdollisuutta." Mietin. Sydämeni jyskytti tuhatta ja sataa ja käteni tärisivät kuin minkäkin vanhan mummon. Nyt teen sen. Enkä tee. En todellakaan. Nyt Aleksi kerää ittes. Entä jos en uskalla ja mokaan kaiken. Kyllä sä uskallat, nyt teet sen.
"Moi." Sanoin yllättäen hiljaisuuden keskeltä katsoen häntä odottaen vastausta. Hän hätkähti hieman ja katsoi minuun.
"Moi." Hän vastasi ujosti. Onneksi hän ei näyttänyt siltä, että ajattelisi minusta, että olen joku kauhean utelias ja innostunut tyyppi, joka haluaa tervehtiä kaikkia vastaan tulevia.
"Hei mehän nähtiin sillon kaupassa tai siis nähtiin ja nähtiin, eikö vaan? Anteeks vielä se. Ei kai se jääny haittaamaan sua? Mä oon muuten Aleksi." Sain sanottua nopeasti yhteen pötköön. Nyt kun ajattelen, se oli tosi typerästi tehty. Hän vain katsoi minua jännittyneen näköisenä hiljaa, kunnes vihdoin hän avasi suunsa.
"Totta niin nähtiinkin. Maailma on pieni. Ja ei mitään, ethän sä siinä mitään väärää tehnytkään, kun mähän se olin kuka suhun törmäs. Joten mun pitäis tässä vielä anteeks pyytää." Hän sanoi iloisen, mutta vieläkin ujon kuuloisena. "Hei ja mä oon muuten y/n." Hän lisäsi vielä edellisen lauseensa perään.
"Okei. Kiva tutustuu, jos niin voi tässä vaiheessa vielä sanoa." Sanoin hänelle.
"Joo samat sanat." Hän vastasi jo innostuneemman kuuloisena.
"Nahkatakkia etsiskelet?" Kysyin muka tietämättäni. Tottakai hän etsii nahkatakkia nahkatakkiosastolta.
"Joo. Loogisesti säkin?" Hän kysyi.
"Joo." Vastasin ja naurahdin hieman. "Hei haluisiks sä joku päivä lähtee vaikka kahville mun kanssa? Vissiin kanssa tuolla Nummelassa päin asustelet?" Jatkoin vastaukseni perään ettei se jäisi niin tönköksi. Tuon kysyminen oli hurjan jännittävää. Kysyinköhän sitä liian ajoissa? Olimmehan vasta vaihtaneet pari lausetta.
"Joo, mikä ettei. Ja asustelen just siellä päin." Hän sanoi onnekseni. Mitä olisinkaan tehnyt, jos hän olisi kieltäytynyt.
"Niin mä vähän arvelinkin. Voin antaa mun numeron niin voidaan sitte vähän myöhemmin viestitellä, jos sopii?" Kysyin.
"Joo sopii." Hän vastasi ja kaivoi puhelimensa takaisin laukustaan.

Siinä sitten vaihdoimme numeromme ja juttelimme vähän kaikesta, mitä voi juuri tutustuman henkilön kanssa jutella. Ja fun fact: ostimme tismalleen samanlaiset nahkatakit, minä miesten version ja hän naisten version. Söpöä.

Nyt ensinnäkin kiitos tuhannesti niistä kommenteista, joita osa teistä on laittanu näihin lukuihin. Ne motivoi mua äääääärettömän paljon jatkamaan tätä storya. Ja nyt on jo yli 600 lukukertaa. Ihan hullua. Kiitos teille<3