Raotin silmiäni ja melkein sokaistuin ikkunasta tulevan valon takia. Kuka helvetti pitää sänkyä suoraan ikkunan edessä?
Vilkuilin ympärilleni ja näin Iidan häärimässä hellan ääressä. Katsoin seinällä tikittävää kelloa, joka näytti puolta kahtatoista. Haukottelin pitkään, ja Iida nähtävästi huomasi sen, sillä hän kääntyi minuun päin.
"Huomenta! Mä teen aamupalaa, maistuuko?" hän kysyi ja näytti pannulla komeilevia munakokkelia ja pekonia.
"Toki", sanoin ja nousin istumaan. Pienen venyttelyn jälkeen nousin seisomaan ja puin housut jalkaani. Kävelin lyhyen matkan ruokapöydän ääreen ja istuin tuolille, joka eilen toimi parturinpenkkinä. "Miten sä pystyt elämään näin ahtaassa tilassa?" kysyin ja katsoin asuntoa. Omani oli hieman isompi, ja keittiö ja makuuhuone olivat erikseen. Täällä kaikki oli yhdessä sumpussa.
"Sitä mäki oon miettiny. Vois täältäki kyllä muuttaa, mut viel ei oo tullu mitää hyvää asuntoo vastaa", Iida vastasi kaivaessaan lautasia kaapista. Hän oli kiivennyt työtason päälle, ja homma näytti vaaralliselta.
"Tuleekohan tosta nyt mitää", naurahdin katsellessani tämän toimintaa.
"Tulee tulee. Tää on jokapäivänen rutii– ai saatana!"
Nyt tuo brunette oli maassa selällään ja samoin iittalan lautaset, jotka eivät valitettavasti selvinneet pudotuksesta ehjin nahoin.
"Mitä helvettiä, ooks sä kunnossa?" kysyin ja nousin ylös.
"Joo joo", Iida naurahti ja nousi ylös ottaen tukea työtasosta. "Enemmän oon huolissani noista lautasista", hän jatkoi ja katsahti särkyneitä lautasia asuntonsa lattialla.
"Joo, niille kävi köpelösti", totesin ja Iida haki rikkaharjan ja lapion. Kävelytyylistä päätellen hän satutti häntäluunsa. "Ei kai sua sattunu?" kysyin varmistaakseni.
"Ei pahasti. Kyl mä selviin", hän sanoi ja hymyili.
"Hyvä. Voinks mä auttaa jotenki?"
"Joo. Koita ottaa uudet lautaset ilman että ne menee rikki", Iida sanoi. Kurotin hyllylle ja otin sieltä kaksi lautasta onnistuneesti. Laitoin ne pöytään.
"Avot!" huudahdin. Iida kippasi rikkalapion sisällön roskiin ja toi paistinpannun pöytään.
"Bon appétit", hän sanoi ja istui alas.
"Eihän meillä ole edes haarukoita", totetsin katsoessani kattausta. Iida löi itseään otsaan ja nousi hakemaan aterimet.
"Mitähän vielä puuttuu", hän naurahti.
"Täysi vatsa", sanoin. "Ja tiiätkö miten sen saa?"
"En kyllä tiiä", Iida sanoi esittäen tyhmää.
"Tälleen", sanoin ja upotin haarukan munakokkeliin, kurotin pöydän yli ja tungin haarukan Iidan suuhun.
"Helvetti soikoon, koitaksä tappaa mua?" hän kysyi suu täynnä ruokaa.
"Tarkotus ois", sanoin sarkastisesti ja maistoin ruokaa. Se oli niin hyvää kuin munakokkeli voi vain olla.
"Hyvä. Mitä tykkäät hiuksista?" Iida kysyi.
"Ai sekö oli se salanen ainesosa?" huokaisin ja Iida tuhahti. "No ei, on nää kai ihan hyvät."
"Kai?"
"Ei oo kerenny peilailla ku eräs heittäyty alas työtasolta."
"Aa nii sori."
Siinä hetkessä tuntui kuin olisimme olleet taas niitä 17-vuotiaita, joilla ei ollut huolen häivää.
YOU ARE READING
Yksi sointu ja kaikki on ohi
Historical Fiction"Miten mun elämä kusee just nyt näin pahasti?" Eletään vuotta 1985. Ollin bändillä pyyhkii hyvin ja keikkoja pukkaa. Mikäänhän ei voi mennä pieleen kun huippu on vasta edessä, vai? Entä voiko yksi yhteentörmääminen tuoda takaisin vanhat tunteet? TW:...
