"Mihis mennää?" kysyin kun olimme ajelleet keskustassa vähän aikaa.
"Voidaanko käydä yhessä paikassa?" Iida kysyi hetken mietinnän jälkeen ja kertoi minulle ajo-ohjeet kyseiseen paikkaan. Pian saavuimme lammenrantaan. Nousin autosta katsomaan laskevan auringon värjäämää lampea.
"Täälhän on tosi nättiä", totesin kun Iida käveli viereeni.
"Niimpä."
Hetken vain seisoimme siinä, katsellen vedenpintaa.
"Hitto ku jätin ne kaljat Villen jääkaappii", sanoin. Näin sivusilmällä, kuinka Iida alkoi kaivaa laukkuaan virne kasvoillaan. Hän nosti sieltä kossupullon, jossa oli vielä vähän jäljellä.
"Jumalauta", naurahdin.
Iida avasi pullon ja otti siitä kunnon kulauksen irvistämättä.
"Säästä hei mullekki", sanoin ja nappasin pullon tämän kädestä. Iida kävi hiekalle istumaan, minä istuin perässä. Kaadoin pullonsuusta juomaa suuhuni ja nielaisin. Kurkkuani poltteli, mutta siihen on tottunut ajan saatossa.
Katselimme laskevaa aurinkoa ja sen värjäämää taivasta. Lämmin tuulenvire kävi kasvoillani ja hiuksissani.
"Ai että mä rakastan kesäiltoja", Iida sanoi hymyssä suin. "Millon teillä on seuraava keikka?" hän kysyi.
"Joskus syksyllä. Päivää ei oo vielä lyöty lukkoon", vastasin.
"Okei."
"Mites sun työt?" kysyin vuorostani.
"Eipä mitään erikoista", hän vastasi. Nyökkäsin vastaukseksi.
Hetken aikaa olimme vain hiljaa. Nojasin polviini ja kuuntelin lintujen laulua. Mietin myös sitä, kuinka epätodellinen tämä tilanne oli.
Olin aivan hermoraunioina saapuessani Villelle ja nyt istuin hermostuneisuuteni syyn kanssa lammen rannalla niitä näitä rupatellen. Kolmen vuoden takaiset tapahtumat olivat vahvasti mielessä, samoin surullisenkuuluisa Turun reissu.
Tässä hetkessä kuitenkin tuntui siltä, että meillä ei olisi mitään historiaa. Olimme vain kaksi ihmistä, joilla synkkaa keskenään. Ei mitään menneisyyden haamuja, jotka voisivat varjostaa tilannetta. Olisipa se niin.
"Mitenköhän niillä muilla menee", pohdin lopulta ääneen. Todennäköisesti kittasivat kaljaa ja luukuttivat musiikkia.
Iida ei vastannut mitään. Katsoin häneen päin, ja hän katseli lammenpintaa. Energisestä ja puheliaasta tytöstä oli muuttunut hetkessä vaisu.
"Kaikki okei?" kysyin varovasti.
"Joo", Iida vastasi, katsoen edelleen veteen.
"Mä en usko sua", totesin kun näin pienen kyyneleen pyrkivän ulos tämän silmäkulmasta.
"Okei. Mä kävin täällä aina mun vaarin kanssa uimassa", hän kuiskasi ja piti pienen tauon. "Tää oli tavallaan meidän paikka. Mummo ei uimisesta välittäny. Sitte ku mentiin takasin mummolaan, mummo oli ostanu jäätelöä kaupasta. Kävin täällä viimeks päivää ennen ku vaari joutu sairaalaan", hän jatkoi ja hänen äänensä särkyi hieman.
"Mä oon pahoillani", sain sanotuksi. Siirryin lähemmäs tyttöä ja kiersin käteni tämän ympärille. Hän nojasi minuun ja tunsin paitani kostuvan kyyneleistä, mutta ei se mitään.
"Mitä vittua mä täällä pillitän, meillä pitäis olla hauskaa", Iida naurahti tovin päästä.
"Hei kyl mä ymmärrän. Tää paikka voi tuoda–", yritin sanoa, mutta keskeytin lauseeni kun Iida kaatoi koskenkorvaa suuhuni.
KAMU SEDANG MEMBACA
Yksi sointu ja kaikki on ohi
Fiksi Sejarah"Miten mun elämä kusee just nyt näin pahasti?" Eletään vuotta 1985. Ollin bändillä pyyhkii hyvin ja keikkoja pukkaa. Mikäänhän ei voi mennä pieleen kun huippu on vasta edessä, vai? Entä voiko yksi yhteentörmääminen tuoda takaisin vanhat tunteet? TW:...
