Full Moon 3

chapter 3: new pack

Devon näytti tehneen yllätys paranemisen, kenties minun kosketukseni ansiosta, sillä hän astui oitis minun ja Mandyn sekä nuoriso joukon väliin. Hän lähti astelemaan kohti nuoria, pakottaen heitä perääntymään takaisin metsään. Etummainen heistä, pitkä tumma tyttö murisi Devonin suuntaan ja kyyristyi aavistuksen verran, kuin valmiina hyökkäykseen.

"Otetaan ihan rauhassa." Devon sanoi sutensa kaiku äänessään ja vaikka hän oli selkä minuun päin, tytön ilmeestä näin, että miehen silmät hehkuivat juuri kirkkaan punaisina. Nuoret kerääntyivät kokoon, lähemmäs toisiaan saaden ystävistään turvaa.

Keitä he oikein olivat?

Cold Lakessa ei ollut muita laumoja, mutta ei ollut epäilystäkään etteikö edessämme juuri ollut yksi. Mutta jokaisessa laumassa oli Alfa, eikä kenenkään heistä silmissä näkynyt punaista.

"Älä tule lähemmäs!" Tumma tyttö huudahti äkisti, kun Devon astui askeleen eteenpäin. Äkisti he kaikki näyttivät pelokkailta ja eksyneiltä. Ja tahrojen määrästä voisi tulkita samaa. Kuin he olisivat joko matkanneet tai asuneet metsässä monen monta päivää.

Takanamme katsomosta kuului askeleiden jylinää, kun peli oli tullut päätökseen. Devon, joka oli hetkeksi pysähtynyt, liikkui taas, mutta kädet päänsä yläpuolella kuin antautuen. Näyttäen, että hän ei aikonut pahaa.

"Ette voi olla näin lähellä ihmisiä." Devon pakotti nuoria syvemmälle metsään, seurasimme Mandyn kanssa hiljaa perässä, kunnes katsomoa ei enää kunnolla näkynyt. "En aio satuttaa teitä."

"Kuka sä oikein olet?" Tyttö kysyi varovasti. Hän oli selvästi joukon johtohahmo. Muut kyyristelivät hänen takanaan.

"Nimeni on Devon."

Nimi aiheutti hiljaista supinaa heidän keskuudessaan. Pelko näytti väistyvän heidän kasvoiltaan. Tumma tyttö suoristautui, pois hyökkäysvalmiudesta.

"Me ollaan etsitty sua." Hän sanoi. Vilkaisin Mandyyn minun vieressäni, hän näytti olevan yhtä pihalla tilanteesta kuin minäkin. "Nimeni on Livia." Tyttö esittäytyi.

"Olette etsineet minua?" Devon toisti. "Miksi?"

Lisää katseiden vaihtoja, tällä kertaa vaivaantuneita.

"Kukaan meistä ei muista miksi. En tiedä kauan olemme harhailleet tässä metsässä." Livia vastasi hiljaa. "Muistamme vain paenneemme jotakin, ja meidän käskettiin etsiä Devon."

Silloin Alfamme katsoi taaksensa minuun ja Mandyyn.

"Tavataan tunnin päästä minun luonani. Tuokaa muut."

-

Saavuimme yhtenä joukkona kohti Devonin lasista kotia metsän sydämmessä, tuntia myöhemmin. Olimme keskustelleet koko matkan yrittäen arvioida, minkä takia tämä lauma oli saapunut Cold Lakeen.

Yhden asian minä kuitenkin olin jättänyt sanomatta. Se, jonka aistin metsässä.

Se ei ollut ollut tuo lauma.

Mutta se jokin ei ollut tullut koskaan ulos. En tiennyt mitä ajatella, mutta se pisti minut varovaiseksi. Puhuisin siitä Devonille myöhemmin sillä minusta tuntui, että minun oli viimein pakko.

Kun astuimme Devonin olohuoneeseen, nuoret istuivat hiljaisina sohvalla ja sen käsinojilla. Mies itse käyskenteli takan edessä, ajatuksiinsa vajoneena. Nuoret katselivat meihin uteliaina. Jäin joukon hännille Coreyn kanssa, jostain syystä minusta äkisti tuntui hyvin joukkoon kuulumattomalta, koska en ollut ihmissusi.

Devon aloitti kertomalla meille, että oli tullut nuoren lauman kanssa siihen päätökseen, että he yrittäisivät sopeutua meidän kouluun. Kummastelimme oitis päätöstä, mutta Devon koki sen olevan tarpeen, kenties heidän muistiensa palaamiseksi. Mutta minusta tuntui, ettei hänellä vain ollut intoa eikä aikaa olla lastenvahtina. Sitä paitsi, lauma vaikutti olleen kuukausi kaupalla luonnon armoilla, joten sivistyminen ei tekisi heille pahaa. Devon hoitaisi heidän koulupaikkansa Walkerin kanssa. Toisekseen, hän ei ollut saanut nuoria muistamaan heidän syytään etsiä Devon, eikä missä heidän oma Alfansa oli. Oliko hän kuollut, oliko jotain muuta tapahtunut vai olivatko he etsimässä kenties Devonin kautta jotain toista henkilöä. Myös David yritti parhaansa mukaan käyttää voimiaan Liviaksi esittäytyneeseen tyttöön, tuloksetta. David sanoi tuntevansa tytön mielessä ikään kuin fyysisen esteen kaikkiin aiheeseen liittyviin muistoihin, jonka lävitse ulkopuolisen oli mahdotonta murtautua. Nuorten täytyi siis muistaa itse.