Full Moon 3

chapter 6: the party

Tunsin kylmät väreet pitkin ihoani. Kaikki kummitustarinat joita olin eläessäni kuullut hiipivät mieleeni kun Devon kertoi ettei hyökkääjällä ollut fyysistä muotoa. Olin jo tottunut kaikkeen yliluonnolliseen, joten aaveiden ei pitäisi olla sen kummempi juttu, mutta se silti oli.

"Mitä sä luulet, miten mä liityn siihen?" Yritin peittää pelkoa äänessäni, mutten ollut osannut. Äkisti näin Alfan katseessa jopa sekunnin ajan myötätuntoa.

"En tiedä." Hän huokaisi. "Sinun on oltava varuillasi. Jos mitään uutta tapahtuu, kerro minulle. Ja ihan varmuuden vuoksi, älä ole tästä lähin ollenkaan yksin."

"Hyvä on." Myönnyin, mutta katsoin miestä vielä pitkään. "Muista säkin kertoa, kun sä lähdet."

Jokin Devonin katseessa muuttui ja tunsin äkisti korviani kuumottavan sen takia.

"Kaikki oli huolissaan susta." Kiirehdin sanomaan. "Varsinkin sun veli."

Näin jopa hymyn häivenen käyvän Devonin suupielessä, kun hän kuuli viimeiset sanat ja käänsi katseensa takaisin eteensä. Istuimme vielä hetken, täysin hiljaa, kuunnellen metsän ääniä, kunnes näin Coreyn ilmestyvän talon edustalta. Devon nousi ylös, nousin perässä, ja lähdimme takaisin sisälle.

-

Mutta kuten arvata saattoi, kun oudot sattumukset olivat alkaneet, ne eivät loppuneet. Kuolleiden jänisten kohtalo oli oitis päässyt paikallisiin uutisiin kun seuraavan viikon sisällä Cold Laken keskustasta oli löytynyt aivan yhtä silvottu peura. Asiantuntijat varoittivat ihmisiä liikkumasta iltaisin ulkona kun alueella olettettiin liikkuvan joko karhu taikka susi. Devon ei ollut edennyt etsinnöissään. Hänen kesti parantua niin kauan kunnolla, ettei hän voinut lähteä uudestaan juoksentelemaan pitkin metsiä. Walker ei ollut löytänyt jänisten testeistä mitään poikkeavaa. Ja samalla Devonin oli täysi työ keksiä nuorelle laumalle jotain suunnitelmaa kun hänen oli vihdoin täytynyt kertoa heille Livian kanssa, mikä heidän menneisyytensä oli. Onneksi heistä kukaan ei toistaiseksi näyttänyt innokkaalta etsimään Lutheria taikka tappamaan Devonia.

Vasta kun viikko oli vierähtänyt ilman uusia eläin tapauksia sekä minun onnekseni ilman painajaisia, aloimme tuudittautua ajatukseen, että kaikki palaisivat taas normaaliin. Sekä lukiolaiset päättivät, että ilmapiirille oli tehtävä jotain.

Niinpä sen viikon perjantaina kaikki viimeisen vuoden opiskelijat suuntasivat innokkaina kohti syksyn ensimmäisiä bileitä. Me kaikki olimme, Chrisin johdolla, järjestäneet keräyksen koulussa, hänen ollessa jo ehtinyt täyttää 18, jotta saimme vuokrattua kaupungin omistuksessa olevan nuhjuisen liikunta- ja kongressitilan, johon me kaikki mahtuisimme paremmin kuin kenenkään kotiin.

Devon oli antanut nuorelle laumallekin luvan osallistua, pitkän harkinnan jälkeen, sillä sudethan eivät voineet humaltua, joten he eivät ehkä tekisi mitään harkitsematonta. Eivätkä he olleet toistaiseksi tehneet niin muulloinkaan. Mutten syyttänyt Devonia olemasta varpaillaan heidän suhteen varsinkin nyt kun tiesimme oikean syyn sille miksi he olivat täällä.

Niinpä, käsikkäin Coreyn kanssa, astelimme juhlapaikkaa kohti lauma perässämme, Aronia lukuunottamatta. Olin itse lainannut Sonialle indigon sinistä mekkoa hänen ollessaan suurin pirtein samankokoinen kanssani. Hän sekä hänen poikaystävänsä Lee näyttivät olevan kiinnostuneita juhlista, vaikka viihtyivät normaalisti vain kahdestaan ja olivat porukassa hiljaisia.

Katseeni osui Liviaan, kun Nick avasi oven kongressitilaan. Tyttö näytti todella kauniilta ja itsevarmalta koko valkeassa mekossaan ja vahvassa meikissään. Tajusin nykiväni hermostuneesti punaista mekkoani. En tiedä mikä minua jännitti.

"Kaikki ok?" Kuulin Coreyn kysyvän vierestäni ja tajusin hänen huomanneen liikehdintäni. Nyökkäsin hymyillen ja hengähdin kerran oikein syvään ennen kuin astuimme juhlasaliin, joka oli jo täyttynyt ihmisistä.