run away | finnish

uusi alku

Ellen pov
Herään kirkkaaseen valoon suoraan silmieni edessä. Missä vitussa mä oon?

"Sä heräsit!" Niko huudahtaa ja tarttuu minua kädestäni kiinni.

"Mitä on tapahtunu?" Kysyn ihmeissäni.

"Sä hyppäsit motarille." Niko kertoo katse lattiassa. "miks sä teit sen?"

" Anteeks. Mä en-." En edes kerkeä sanoa lausetta loppuun kun alan jo itkeä muistaessani eilisen tapahtumat.

Niko halaa mua. Tää tuntuu niin ihanan turvalliselta.

"Kerro sitten kun oot valmis." Hän sanoi rauhottavalla äänellä.

En tiedä pystynkö kertomaan kenellekään. Ne vaan pitää mua hulluna, kun nään mun kuolleen ystävän. Ja sit ne pistää mut johonkin mielisairaalaan. En voi kertoo niille.

"Ellen!" Joel huutaa ja tulee halaamaan minua.

Hän jää katsomaan rannettani. Voi vittu miten en tajunnu?! Mullahan on tää sairaala mekko päällä. Mun ranteet näkyy tästä suoraan.

"Miks?" Hän kysyy katsoen silmiini.

"Anteeks." Mä nyyhkytän.

"Hei systyeri, kaikki kyllä järjestyy." Hän lohduttaa. Halaan tätä tiukasti. "miks jouduit sairaalaan?"

"Niko, etkö sä kertonu?" Kysyn ihmeissäni. Luulin tuon kertoneen kaiken Joelille. Niko pudistaa päätään.

"Mä hyppäsin..."

"Sä hyppäsit minne?" Joel katsoo mua huolestuneena.

"Motarille." Kyyneleet puskevat kovempaa silmiini.

"Voi ei. Miks sä hyppäsit?"

"Nea tuli hakemaan mua. Ja sit se sano et mennään uimaan. Ja sen jälkeen kun se oli hypänny, huomasin et se oli motari eikä meri." Niko ja Joel katsovat minua miksi-ilmeellä.
-
Olen ollut nyt ollut sairaalassa 2 päivää, ja tänään pääsisin pois. Kaikki ovat käyneet katsomassa mua. Olli ja Aleksi kävi yhessä, ja huomasin niitten kauloissa uusia fritsuja, ja niitä ei ollu vaan pari. Kun Joonas kävi täällä Nikokin oli täällä, ja ne tuijotti toisiaan koko ajan sillä silmällä. Tuntuu ulkopuoliselta kun muilla on aina joku, mut mulla ei. Ehkä pitäis vielä uudestaan hypätä sieltä sillalta niin että kuolen. Mutta entä Joel? Sillä ei oo ketään. Eikä oo Tommillakaan. Mut neki varmaan kohta sit yhessä.

Päätin lähteä. Nousin ylös sängyltä. Joel ei onneksi huomannut, koska nukkui. Ja muita tässä huoneessa ei kuitenkaan ole. Pistin kenkäni jalkaan vasta käytävällä. Otin puhelimeni myös mukaan, sillä haluan soittaa vielä Nikolle viimeisen kerran.
-
Seisoin siinä samalla sillalla. Tismalleen samassa kohtaa. Nyt otin puhelimeni esiin. Etsin Nikon numeron ja soitin siihen. Parin piippauksen jälkeen hän vastasi. Kuulosti hengästyneeltä.

N:joko sä pääsit sieltä sairaalasta

"En. Mut mä lähin."

N:Ellen, sä et sais lähtee sieltä ilman lupaa

"No mä lähin jo. Ja oon nyt täällä samalla sillalla kun viimekskin."

N:ei ei ei ei! Et tee sitä. Mä tuun sun luo sinne. Ja tällä kertaa estän sen. Tai tuu mun luo.

"Ei. Mä lähen etkä sä voi sille mitään."

N:älä jätä mua! Muuten en ikinä kerkee sanoo sulle yhtä juttua...

"Kerro."

N:en jos sä hyppäät.

"Kerro. Mä lupaan etten hyppää."

N:varma?

"Joo o."

N:mä tykkään susta...

"Oikeestikko? Mäki tykkään susta. Olin vaan ihan varma et sulla ja Joonaksella on juttua, joten en sitä halua pilata."

N:niin joo Joonas...

"Sä tykkäät siitä eikö niin? Myönnä tuntees sitä kohtaan."

N:no joo, mut tykkään myös susta.

"Ei sillä väliä. Tykkäät siitä joten oo sen kaa. Pärjään kyllä yksinkin."

Lopetan puhelun. En jaksaisi tätä nyt. Päätän kävellä kotiin. Lupasin kuitenkin Nikolle etten hyppäsi, joten en tee sitä.

Kaivan askin taskustani. En ole polttanut pitkään aikaan, joten tuntuu vaan niin ihanalta saada nikotiinia. Sytytän yhden tupakoistani. Vedän savua keuhkoihini ja puhallan sen ulos. Ihanaa.
-
• • •
Sanoja:529