Kaikista kaunein kosketus (Jiko fanfic)

Chapter 1 - Aikaisen aamun armolla

Tuo minulle tuttu blondi säkkäräpää kuljetti minua vakavana kohti makuuhuonetta, liimaten huulensa minun omia vasten. Välillemme syntyi kiihkeä suudelma, ja poika kompuroi taitavasti sisälle makuuhuoneeseen. Hän hipelöi viileillä sormenpäillään brunettea tukkaani, ja hänen toinen kätensä seikkaili ohuen paitani alla. Suudelma muuttui jokainen sekuntti kiihkeämmäksi ja voimakkaammaksi. Vasta viimeisillä metreillä luovutin pojan huulet vapaaksi, jotta tämä saisi tilaa hengittää. Suustani vuotava kuola sekoittui hänen oman kanssa, ja välillemme syntyi haluamaton katsekontakti. "Joonas.." änkytin. Pystyin nähdä noissa sinertävissä silmissä jotain, mikä sai kehoni reagoimaan kummallisesti. Tunsin housuissani ikävää puristusta, joten epäröimättä kaadoin pojan sängylle. Hän jäi yhä katsomaan minua sängyn päältä, purren alahuultaan kiusoittelevasti. Viimein rohkenin, ja heitin itseni pojan ylle sängylle...

- -
Havahduin hereille, kun takaraivoni kolahti kovaa puulattiaa vasten. Nopeasti nostin pääni ylös maasta, jolloin hengitykseni alkoi tasautua. Sydämeni tuntui hyppäävän ulos rinnastani, ja rintakehäni kohoili holtittomasti.
Päätäni kääntäen huomasin kuolastani kostuneen tyynyn sänkyni päällä. Henkäisin epätoivoisena. Se oli taas pelkkää unta. Tämä oli jo kolmas kerta tällä viikolla, kun uneksin hänestä.

Laskin pääni takaisin alas lattianrajaa vasten. Kurottelin yöpöydälläni olevaa kännykkää. 5.36. Oli vasta aikainen aamu, mutta tiesin unen olevan mahdoton saavutus tässä vaiheessa.

Hieroin päätäni voihkien. Nousin ylös viileältä lattialta ja hiippailin pois makuuhuoneestani. Olohuoneen ikkunan sädekaihtimien välistä pilkistävä auringonvalo sai minut ähkimään väsyneenä. Siristin silmiäni ja irvistin ikävästi. Aikaiset aamut eivät olleet minun juttuni.

Unenpöpperössä naksautin kahvinkeittimeni päälle ja hieroin hiekkaisia silmiäni. Kuulin tuttua hipsuttelua lähelläni, kun rakas kissani vaelsi keittiöön luokseni. Hymyilin näylle ja nostin kissan syliini. "Huomenta sinullekkin", naurahdin rapsuttaen kissan päänahkaa. Hetken halimisen jälkeen laskin hänet takaisin maantasalle ja vilkaisin sameaa ikkunaani. Taivas oli täyttynyt sumulla ja oli vielä pimeää. Aamuaurinko oli jo nousemaisillaan. Syksy oli hirveintä aikaa koskaan. Toivoisin vain, että talvi tulisi jo.

Valikoin sopivaa mukia kaapistani. Päädyin ottamaan saman mukin, kuin tavallisesti. Olin saanut sen joululahjaksi Joonakselta ehkä kolme vuotta sitten. Pidin siitä kovasti.

Kaadoin höyryävää kahvia mukiini ja jääkaapista kaivoin maidon. Pidin kahvistani mustana, mutta nyt se ei maistunut. Oli pakko lisätä hieman kylmää sekaan.

Istahdin pöydän ääreen kuppi kourassani. Otin yhden ison hörpyn, jonka jälkeen avasin puhelimeni. Yritin löytää jotain mielenkiintoista katsottavaa Instagramista. Huomaamatta eksyin taas Joonaksen profiiliin. Se tahtoi aina taphtua. En kuitenkaan viihtynyt profiilissa kauaa. Yhteiskuvat Joonaksesta ja hänen poikaystävästään saivat minut katkeraksi. Yllätyin, kun huomasin Joonaksen olevan aktiivinen.

"En tiennyt, että olet aamuihminen", eksyin Joonaksen yksityisviesteihin. Jotenkin se aina tapahtui. Pidin keskusteluista hänen kanssaan. "En olekkaan. Näin ehkä hieman liiankin häiritsevää unta viime yönä, turha olisi enää yrittää nukahtaa😄" Katselin ymmälläni Joonaksen vastausta. Näemmä hänellä oli myös ongelmia nukahtamisen kanssa. "Samiksia, unet ne tahtoo aina jäädä painamaan mieltä liikaa🤜" vastasin, jonka jälkeen laskin puhelimeni alas.

En voinut vastustaa kiusausta, kun kuulin puhelimeni kilahtavan pöydällä. Samantien kouraisin sen itselleni. "Mitä unta näit?😉" Joonas laittoi minut pahaan paikkaan. En tietenkään halunnut vastata, miksi olisin halunnut? En halunnut myöntää näkeväni likaisia unia minusta ja hänestä. Hän oli sentään paras ystäväni. En halunnut, että välimme muuttuisi kiusallisiksi. Ja Joonas oli jo parisuhteessa. Totuuden kertominen olisi typerää.

"En oikein muista enää, ei sillä niin väliä ole", vastasin. Joonas luki viestini, muttei vastannut enää. Se sai minut hermostuneeksi.

Aivan sama. Lähdin kuljettamaan kahvikuppiani tiskialtaaseen. Kuitenkin kuulin puhelimeni jälleen kilahtavan. Mitä nyt?

"Haluaisitko tavata jossain? Olen kauhean yksinäinen. Treenitkin ovat vasta yhdeltä", Joonas oli kysynyt. Hymähdin itsekseni. "Mikä ettei. Tule pihaani niin nähdään pian", jätin puhelimen pöydälle ja riensin takaisin makuuhuoneeseeni. Heitin vaatekaappini ovet auki ja vilkuilin vaatteitani. Käteni osuivat paksuun vaaleanpunaiseen huppariin. Tunnistin sen olevan Joonaksen huppari. Eihän minulla ollut muita vaihtoehtoja, kuin pukea se ylleni. En osannut sanoa, miten se oli ilmestynyt vaatekaappiini.

Kehooni levisi haluamaton lämpö, sekä raikas tuoksu. Myös pistävä tupakan haju jäi kiinni ihooni. Se ei kuitenkaan haitannut minua. Siitä minä tunnistaisin Joonaksen, kauneimman miehen koskaan.

Kävin hakemassa puhelimen takaisin itselleni. "👍" viesti oli tullut Joonakselta. Osasi hänkin olla yksinkertainen mies.

Puin mustan toppatakin hupparini päälle ja sujautin hupun päähäni. Pökkäsin kengät jalkaani. Ennen lähtöä vilkaisin vielä itseäni peilistä. Tukkani näytti älyttömän rasvaiselta. Silmäluomeni olivat paisuneet, ja silmieni alta paljastui suuret silmäpussit. Minua suoraan sanottuna oksetti näkyni. Tulisiko Joonas koskaan pitämään minusta tällaisena. Ehkä minä ylireagoin. Minun pitäisi unohtaa, mitä Joonas ajattelisi. Se vain sekoittaa pääni.

Jätin kämppäni taakseni ja lähdin hölkkäämään rappusia alas. Matka ei onneksi olisi pitkä, sillä asuin neljännessä kerroksessa. Matka kuitenkin tuntui minulle mahdottomalta. Ei minulla kovin hyvä peruskunto ollut.

Saavutin lopulta portaiden alapään, jossa silmäni kiinnittyivät lasin tuolla puolen seisovaan mieheen. Joonas seisoi ulkoilmassa tupakka huuliensa välissä komeampana kuin koskaan, hänen poskensa ja nenänpäänsä punertaen. Voi Joonas, ymmärtäisitpä sinä mitä aiheutat minulle tuolla näyllä.

// Heyy tää on nyt eka osa mun uutta Jiko ficciä, minkä alotin! Saa nähä kirjotanko koskaan loppuun🤫 Tätä kirjaa siis luetaan Nikon näkökulmasta!