Kaikista kaunein kosketus (Jiko fanfic)

Chapter 2 - Tuhkainen tuoksu

En oikein osannut liikahtaa. Olin täysin jäätynyt paikoilleni viimeiselle portaalle. Kauniit silmät kääntyivät minua kohti. Olisin voinut uppoutua niihin ikuisuudeksi. Ne olivat niin kauniit.

Pudistin päätäni. Astelin nolostuneena ovelle, jonka toisella puolen Joonas odotti minua. "Huomenta", hän puhalsi sokaisevaa savua ulos suustaan. Yskäisin hieman. En pitänyt tupakan hajusta ollenkaan. "Sori", Joonas naurahti. Naurahdin takaisin hyväksynnän merkeissä. Ihailin pojan vahvoja sormia, jotka pitelivät tupakkaa tiukassa otteessa. "Mitä herra tahtoo tehdä?" Joonas näpäytti tuhkaa ulos tupakastaan. Hän katseli minua jäätyneellä katseellaan. "En tiedä. Luulin sinun tietävän", kohautin hartiaani. Joonas kikatti huvittuneena. Pyörittelin silmiäni.

Kaikki tuntui niin mustavalkoiselta. Ainoa asia mitä pystyin nähdä, oli hän. Hänen kultakutrinsa. Hänen vahvat käsivartensa, sekä hartiat. Ja kaikista tärkeimpänä, hänen kristallinkirkkaat silmänsä. Ne olivat ottaneet minut vangikseen jo ensimmäisestä päivästä asti. Tämä oli kestänyt jo liian kauan.

Sieraimiini kantautui pistävä savuinen haju. Minulla kesti hetken tajuta tilanne, kunnes kiljahdin. Joonas oli iskenyt tupakkansa takkiani vasten, polttaen tähän reiän. Vedin käteni nopeasti kauas Joonaksesta, kun tämä kikatti minulle holtittomasti. En ymmärrä, miten tämä oli hänestä hupaisaa.

"Joonas!" pitelin ranteestani kiinni. Takkiini ei minun onnekseni ollut ehtinyt palaa hirveän näkyvää reikää. "Olit aivan omissa maailmoissasi. Ajattelin tämän auttavan", Joonas puolusteli itseään. En minä voinut olla vihainen. Hän onnistui aina saamaan minut puolellensa.

"Tiedän paikan, mistä saatat pitää", Joonas rauhoittui, katsellen taivaalla kimaltavia aikaisen aamun tähtiä. Vilkaisin tätä hölmistyneenä. Silmäni siirtyivät myös tähtiin. Ne näyttivät kiinnostavan Joonasta. "Tule", Joonas tiputti tupakkansa tuhkakuppiin ja nappasi minua ranteesta. Lähdimme yhdessä harppomaan rakennuksen taakse. Olin jokaisella askeleella lähempänä kaatua kumoon, mutta Joonas piteli minua pystyssä. Hänen läsnäolo sai ihoni väreilemään, ja mieleni liikkeelle. Oloni tuntui jotenkin todella turvalliselta juuri tässä.

Tiemme päättyi tikapuiden kohdalla. Jäin epäröiden katsomaan, kun Joonas kapusi edeltäni ylemmäksi. "Olen aivan varma, ettei täällä saisi olla", epäröin. Joonas ei kuunnellut minua, vaan jatkoi matkaansa ylös asti. "Luuletko, että ketään tämä haittaisi? Ei kukaan meitä ole vahtimassa", hän pyöritteli silmiään. En ollut oikein varma asiasta. Ei sillä kai ollut merkitystä. Tartuin kiinni Joonaksen kädestä ja hän auttoi minut ylös rakennuksen päälle.

Ihailin nousevaa auringoa. Maisema oli todella kaunis ylhäältä katsottuna. "Mitä oikein odotat?" Joonas tokaisi minulle reunalta. Hätkähdin takaisin todellisuuteen. "Aivan", naurahdin ja istahdin Joonaksen vierelle.

Katselin keskittyneenä Joonaksen jalkoja, jotka heiluivat rakennuksen seinää vasten tahdissa. Hän puolestaan katsoi punertavaa taivasta lumoiten. Hän näytti hieman liiankin keskittyneeltä. "Mikä sinua siinä kiehtoo niin paljon?" käänsin silmäni taivasta kohti. Joonas hymähti hiljaisesti. "Se saa minut unohtamaan kaiken. Kaiken sellaisen, mitä en saisi ajatella", Joonas totesi. Olin häkeltynyt pojan sanoista. Ne toivat rintaani voimakasta painoa. Tuntui kuin hän olisi ymmärtänyt minua. Taisimme olla samassa veneessä molemmat.

"Won't you die tonight for love..." päätin hiljaisuuden tutulla melodialla. Joonas hymyili taivaalle leveästi. "Baby, join me in death.." tämä jatkoi puolestani. Poskeni tuntuivat lämpimiltä viileän pakkastuulen keskellä. Vastustamaton hymy ilmeni suupielilleni. Sanat jäivät kiinni kurkkuuni, jolloin hiljaisuus palasi. Joonaksen lähellä ei ollut ikinä aiemmin ollut näin kiusallista istua. Eikä myöskään näin ihanaa.

Ujutin salaa kättäni lähemmäksi Joonaksen omaa. Kehoni lävitse kulki viileä väre, kun sormeni kosketti hänen omaansa. Joonas huomasi aikomukseni ja nappasi käden itselleen. Hän risti sormensa minun omien ympärille ja käänsi sinertävät silmänsä minua kohti. Jäin katselemaan tämän kauniita kasvoja. Joonas hymyili minulle kaverillisesti. Olin itse aivan ymmälläni.

Minun huomaamatta aloin lähestyä Joonasta hiljalleen. Hymy hyytyi hänen kasvoiltaan. Joonas tuijotti minua syvälle silmiini sanomatta sanaakaan. En pelännyt lähestymistä. Rohkeasti menin jatkuvasti lähemmäksi tämän houkuttelevia huulia, kunnes yhtäkkiä huuliemme välille ilmestyi kämmen. Pudistin päätäni ja käännähdin katsomaan Joonasta. Hän piteli kämmentään kasvojensa edessä hämmästyneenä. "Anteeksi", nolostuin hieman, luovuttaen Joonaksen käden menemään. Tunsin oloni hölmöksi. Mitä minä oikein yritin?

"Mistäs nyt tuulee?" Joonas naurahti kiusallisesti. Hän siirsi kätensä kauemmaksi omastani. "En tiedä, mitä yritin. Ei tämä ollut tarkoituksellista", vaikenin. Oli hankala saada sanoja ulos suustani. Tunsin palan kurkussani. Tilanne oli kiusallinen.

"Meidän kannattaisi ehkä lähteä takaisin", Joonas nousi ylös. Tartuin pikaisesti tämän ranteesta kiinni. Joonas kääntyi puoleeni hämmentyneenä. "Olen pahoillani. Olin eksynyt taas omiin maailmoihini. Tarkoitin sitä vain kaverimielessä", yritin vielä pelastaa itseni. Joonas laski kämmenensä minun omani ylle hymy suupielillään. "Ymmärrän kyllä", hän vastasi. Hymyilin tälle takaisin ja nousin hänen avuin ylös.

Lähdimme yhdessä kapuamaan alas katolta. Oloni tuntui todella sekavalta. Minua huimasi älyttömästi ja perhoset lentelivät vatsani sisällä. Toivoin todella, että Joonas uskoi minua. En halunnut hänen luulevan, että pidän hänestä. Tai itseasiassa en halunnut hänen tietävän sitä.