Kaikista kaunein kosketus (Jiko fanfic)

Chapter 4 - Mokomakin käärme

Istuin sohvalla hiljaisena kahden rakastavaisen vierellä. Minua oksetti äänet, jotka kantautuivat korviini silloin, kun Jere liimasi huulensa Joonaksen omia vasten aina uudelleen. En teidä, olinko vain katkera. Jere sai sen, mistä minä olin jo kauan haaveillut.

"Ettekö voisi tehdä tuota silloin, kun minä en ole läsnä?" viimein puhuin. Molempien katseet kääntyivät minuun. "Anteeksi. En tiennyt sen häiritsevän sinua", Joonas hymähti. Hän laskeutui alas toisen miehen päältä ja asettautui väliimme istumaan. Hän ujutti toisen kätensä minun kaulani taakse, joka sai minun ihoni kananlihalle. Hän ei itse tajunnut, minkälaisen reaktion hän aiheutti minussa.

"Tehdäänkö jotain? Meillä on vielä runsaasti aikaa, ennen kuin muut saapuvat", Joonas ehdotti. Kohautin hartiaani vastaukseksi. Jere ei vastannut mitään. Tilanne tuntui tahdottoman kiusalliselta jälleen.

"Ei sitten", Joonas tokaisi ja nousi ylös. Jäin tietämättä katselemaan tämän perään. Miksi minua edes kiinnosti? Halusin saada mieleni eroon hänestä. Turha oli yrittää.

- -
Rämpyttelin omissa oloissani kitaraa lattialla. Joonas ja Jere olivat kadonneet. Varmaan taas kuhertelemaan kahdestaan. Eihän se minulle kuulunut. Halusin olla välittämättä.

Olin keskittynyt kitaran soittoon. En ikinä tiennyt pitäväni siitä näin paljon. En minä tietenkään hyvä ollut. Jokainen sointu tuntui menevän väärin. En saanut mitään kohdilleen. Sormeni eivät pystyneet taipumaan paikasta toiseen tarpeeksi pikaisesti. Miten jotkut jaksavat tehdä tätä työkseen? Laulaminen oli selvästi enemmän minun juttuni.

Olin jo luovuttamassa, kunnes tunsin käden olallani. Olisi ollut liian kiusallista kääntyä katsomaan, joten päätin olla tekemättä niin. Jatkoin soittamista välittämättä. "Ei se noin mene, soitat sen aivan väärin", kuulin kikatusta takaani. Tunnistin äänen Joonakseksi. "Anna minä näytän", Joonas polvistui taakseni. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja alkoi asetella sormiani oikeille paikoille. Tunsin poskieni keräävän lämpöä. Päätäni kääntäen huomasin Joonaksen kasvot olallani. Hän oli aivan kiinni ihossani, joka sai minut hermostuneeksi.

Joonas siirsi sormeni oikeaan asentoon, jolloin hän viimein päästi irti. "Kokeile nyt", hän sanoi. Soitin kitaraa Joonaksen silmien alla. Sointu kuulosti jo paljon paremmalta. "Kiitos", hymyilin pojalle. Huomasin kaukana seisovan hahmon tarkkailevan meitä. Se oli Jere. Hän näytti kovin katkeralta. Pieni virne levisi suupielilleni.

"Voisitko näyttää sen toisen myös?" kysyin Joonakselta. Tämä nyökkäsi hymy kasvoillaan ja asetti jälleen kätensä kehoni ympärille. Painauduin tarkoituksella lähemmäksi Joonaksen polttavaa ihoa. Lämpö oli sanoinkuvaamatonta. Jere oli juuri sanomassa tilanteesta jotain, mutta hänen sanat jäivät kiinni hänen kurkkuunsa, kun ulko-ovi aukesi. Joonas irroitti otteensa minusta ja käänsi päänsä kohti ulko-ovea.

"Huomenta huomenta!" Joel asteli sisään. Tämän perässä tuli Tommi ja Aleksi. Ollia ei kuitenkaan näkynyt missään. "Huomenia", Joonas heilautti kättään. Joel jäi katsomaan Jereä. Ennen kuin hän ehti avata suutaan, Joonas puhui. "Jerellä oli tänään vapaata. Lupasin, että hän voi tulla katsomaan treenejä", Joonas ilmoitti. Joel nyökkäsi ja käveli luoksemme.

"Mitäs täällä?" hän polvistui eteeni katselemaan soittoani. "Yritän oppia jotain uutta. Ei vaikuta oikein lupaavalta", naurahdin. Joel nauroi takaisin. "Onneksi sinulla on Joonas apunasi", tämä taputti minua olalta ja nousi ylös. "Väitän olevani todella hyvä opettaja", Joonas rehenteli. Pyörittelin silmiäni huvittuneena. "No et sinä huonokaan ole", myönsin.

Huomasin Jeren ajautuvan Joonaksen vierelle. Osasi hän kyllä olla huomionkipeä. Ei hän tahtonut antaa Joonaksen huomioida ketään muuta, kuin itseään. Kyllä voi olla epävarma.
"Joonas milloin lähdetään.." tämä painoi naamansa Joonaksen kaulaa vasten. Joonas kikatti huvittuneena. "Vasta kun treenit ovat ohitse. Itse halusit tulla", Joonas silitti pojan kättä. Katsoin tilannetta hieman mustasukkaisena. "Haluan olla vain kanssasi", Jere alkoi hipelöidä Joonaksen rintakehää. Pikaisesti Joonas työnsi poikaa kauemmaksi ja katseli ympärilleen. "Ei täällä, jooko?" Joonas hermostui. Poika luovutti otteensa. Hän näytti hieman äreältä.

"Eiköhän aloiteta!" Joel keräsi muiden huomion. Katselin ympärilleni. Ollia ei vieläkään näkynyt missään. Kai meidän piti aloittaa ilman häntä.

- -
"Moro! Nähdään tiistaina!" Tommi huikkasi, ennen kuin ovi sulkeutui. Henkäisin väsyneenä. Tämän päivän treenit olivat viimein ohitse. Ollia ei ollut näkynyt koko päivänä. Yritin kyllä tekstata hänelle, mutta vastausta ei kuulunut. En tiennyt, pitäisikö minun huolestua. Päätin odottaa vielä hitusen.

"Luulin, että lähdit jo", Joonas säikäytti minut yllättäen. Hypähdin hieman ja käänsin katseeni poikaan. "Säikäytit", naurahdin. Joonas nauroi takaisin. "Itse olet niin säikky", hän pyöritteli päätään. "Tule jo, Joonas!" Jeren huuto kuului ovelta asti. Osasi hän kyllä pilata suloiset hetket. "Nähdään", Joonas taputti minua olalta, ennen kuin juoksi ohitseni ulko-ovelle. Kuulin oven sulkeutuvan jälleen, jolloin koitti täysi hiljaisuus. Jäin omiin oloihini. En ollut varma pidinkö siitä, vai en. Yksinäisyys on aina ollut minun juttuni, mutta viimeaikoina se on tuntunut todella kurjalta. Ehkä minä vain tarvitsin todella seuraa.

Ajatukseni katkesivat, kun puhelimeni alkoi täristä holtittomasti taskussani. Nostin puhelimen esiin. Kenellä minulle muka asiaa olisi?

Yllätyin, kun huomasin puhelun tulevan Ollilta. Pojasta ei ollut kuulunut koko päivään, mutta nyt hän tavoitteli minua. Epäröimättä vastasin puheluun. "Olli, haloo?" laitoin puhelun kaiuttimelle. Kuulin vain epämääräistä ropinaa toiselta puolelta. "Niko! Tiesin, että sinä vastaisit", Olli kuulosti itkuiselta. Jotain oli nyt meneillä, mistä minä en tiennyt.