Kaikista kaunein kosketus (Jiko fanfic)

Chapter 5 - Soitto soiton jälkeen

Heitin takin olalleni ja kävelin luuri korvallani pihalle tuuleen. En saanut selvää Ollin epäselvistä sanoista. Hän selitti ennätysnopeutta tarinaa eteenpäin itkun keskellä.

"Olli, rauhoitu. Mikä meininki?" yritin ymmärtää tilannetta. "En löydä sitä mistään!" Olli kailotti. Hän kuulosti itkuiselta, mutta en voinut olla erottamatta pieniä naurupurskahduksia sanojen seasta. Olin todella hämmästynyt. "Mitä? Mitä oikein etsit?" yritin vielä kerran. "Bassoni, Niko. Se on ollut jo kolme päivää kateissa", Olli selitti. Hoksasin tämän jälkeen tilanteen. "Olen etsinyt joka puolelta. En kehdannut tulla treeneihin tänään ilman sitä", Olli jatkoi. "Miksi et vastannut soittoihini?" minä kommentoin. "Olen koko päivän etsinyt bassoani. Ei minulla ole aikaa", Olli väitti. Tilanne tuntui toivottomalta.

Päätin ilman selittelyä painaa punaista. Ei minun tarvinnut keskustella Ollin kanssa. Luulin tilanteen olevan vakava, mutta ei se todellisuudessa ollutkaan. Osasi hän kyllä olla toivoton kaveri.

Jatkoin matkaani autolleni. Heitin takkini etupenkille ja istahdin rattiin. Olin uuvuksissa. Tänään en kyllä jaksaisi tehdä mitään. Ei minun voimani riittäneet.

Lähdin ajamaan kohti kotia. Ajaminen yksin tuntui liian rauhalliselta, joten käänsin radion päälle. Äh. Ei sieltä mitään hyvää tullut. Yritin vain heittää ajatukseni muualle. Pian olisin jo kotona. Sitten saisin mennä päiväunille. Niitä ei voi koskaan olla liikaa.

Kaarsin autollani pihaan. Parkkeerasin auton ja hölkkäsin ovelle pikaisesti. Astuin tällä kertaa sisälle hissiin. Ei minulla olisi tarpeeksi voimia käyttää portaita.

Hissiin päästyäni puhelimeni tärisi. Olin hengästynyt. Nostin puhelimen ulos taskustani. Joel soitti. Mitä asiaa hänelläkin nyt oli? "Haloo?" vastasin puheluun. "Niko, moi! Haluisitko lähteä tänään vaikka dokaamaan? Tosi tylsää", Joel inisi. Ähkin kiireisen oloisena. "Ehkä ei tänään. Joskus toiste", huikkasin, jonka jälkeen painoin punaista. En jaksanut oikein keskustella kenenkään kanssa.

Astuin ulos hissistä ja avasin asuntoni oven. Sisälle päästyäni heitin takkini sivuun ja laahustin olohuoneeseen. Uppouduin syvälle sohvan uumeniin. Nyt haluaisin vain nukkua.

Olin juuri sulkemassa silmiäni, kunnes puhelimeni tärisi. Avasin silmäluomeni ärtyneenä. Olisin voinut heittää kännykkäni seinää vasten millä sekunnilla tahansa. Yritin parhaani mukaan kuitenkin rauhoittua. "Niin?" vastasin puheluun. "Moi, Tommi tässä. Ootko kuullu Ollista? Se ei vastaa soittoihin", Tommi tiedusteli. "Sillä on pieni kriisi päällä, en tiedä enempää", lähes huudahdin, jonka jälkeen painoin jälleen punaista. Toivoin tämän olevan viimeinen soitto. Turhaa minä uneksin.

Ei ehtinyt kulua minuuttiakaan, kun puhelimeni tärisi jälleen. Repäisin itseni ylös sohvatyynyjen välistä. Olin valmis huutamaan keuhkoni kuivaksi, mutta rauhoituin huomatessani soiton tulevan Joonakselta. Sydämeni syke tasautui ja vastasin puheluun rauhallisesti. "Haloo, Joonas?" henkäisin. Kuulin puhelun toisesta päästä nyyhkytystä. "Joonas? Kaikki hyvin?" varmistin. Vastausta ei kuulunut, mutta nyyhkytys jatkui. Aloin hieman huolestua. Vastahan kaikki oli mainiosti. "Niko? Pystyisitkö tulla luokseni? Tarvitsisin seuraa", poika sopersi. "Toki, tulen", vastasin epäröimättä. Joonas kiitti minua, jonka jälkeen sulki puhelun.

Jäin muutamaksi sekunniksi katselemaan puhelimeni ruutua hämmentyneenä. En ollut koskaan ollut näin hölmistynyt. Jokin selvästi vaivasi Joonasta juuri nyt.

Sain itseni ylös sohvalta ja riensin eteiseen. Heitin jo kolmatta kertaa tänään takin ylleni ja ryntäsin pihalle. Lähdin juoksemaan portaita alas. Vaivihkaa vilkaisin kelloa. 10.23.

- -
Seisoin Joonaksen oven takana epäröiden. Vedin syvään henkeä ja koputin ovea hellästi. Oven lasin läpi pystyin huomata tumman varjon lähenevän ulko-ovea, ennen kuin ovi aukeni. Minua vastassa oli paidaton Joonas. Hänen silmänsä punersivat huomattavasti.

Poika kutsui minut sisään. Katselin ympäristöäni hämmästyneenä. Pöydiltä oli tiputettu esineitä lattialle, ja lattiamatot olivat rytyssä. Makuuhuoneen petivaatteet lojuivat lattialla mytyssä. En voinut olla huomaamatta Joonaksen paljasta rintakehää, joka oli merkattu useasta eri kohdasta punaisilla jäljillä. Vain tyhmä ei tajuaisi jo tässä kohtaa tilannetta. Tajusin hyvin mitä oli tapahtunut, mutta Jereä ei näkynyt missään.

"Mitä on käynyt?" päätin kuitenkin kysyä ystävällisesti. Joonas pyyhki kyyneliään peittoon kämmenellään. "Hän lähti", Joonas sopersi. "Jere?" varmistin. Joonas nyökkäsi, jolloin vedin hänet lähelle kehoani. Tunsin vahvaa puristusta rinnassani, kun Joonas tarrasi kätensä kiinni minuun. Hän painoi päänsä tiukasti kaulaani vasten nyyhkyttäen. Sopeuduin tilanteeseen ja asetin toisen käteni Joonaksen hiuksien sekaan. Toisen minä siirsin Joonaksen selälle, vedellen rauhallisia vetoja tämän selkää vasten. En saanut selkoa siitä, mitä oli käynyt, mutta tiesin Jeren satuttavan Joonasta. Osasin odottaa tätä. En ollut koskaan luottanut Jereen.

"Mitä kävi?" yritin saada selvää vastausta Joonakselta. Tämä änkytti, jääden solmuun sanojensa kanssa. "En tiedä. En halunnut sitä. Jere kuitenkin vannoi jäävänsä luokseni, jos antaisin sitä. Suostuin, mutta hän lähti. Jätti minut yksin", Joonas vaikersi. Olin jäätynyt sanojeni kanssa. "Voi Joonas", puristin poikaa tiukemmin. En osannut oikein sanoa mitään. En voinut uskoa tilannetta. En uskonut Jeren olevan näin manipuloiva.

"Olen tässä", silitin pojan tukkaa. Näin pienen hymyn pilkistävän tämän kasvoilla. Se sai minunkin suupielet kohoamaan. Oloni tuntui lämpimältä. Oloni oli niin erilainen, kun Joonas oli lähettyvilläni. "Rakastan sinua", kuulin salaisen kuiskauksen korvassani. Se sai mieleni liikkeelle. Joonas rakastaa minua? Tarkoittiko hän tätä kaverimielessä, vai kenties romanttisesti? Ei sillä niin väliä ollut. Ajattelematta nostin Joonaksen pään ylös, ja suutelin tämän pehmeitä huulia. En saanut aluksi reaktiota, mutta lopulta poika hyväksyi suudelman, kietoen kätensä kaulani ympärille.

Tässä minä nyt olin, suutelemassa parasta ystävääni. Tai kenties tämä oli merkki alkavasta rakkaudesta. Jos olimmekin muuta, kuin vain parhaat ystävät.