ᴇɪʟɪꜱᴇɴ ᴋᴜʟᴛᴀɪɴᴇɴ ʜᴜᴏᴍɪɴᴇɴ

Luku 1 • Kunniahalli

Sumun läpi kantautui rento hyräily.

Kaasunaamarin likainen lasi oli höyryyntynyt riistäjän hengityksen jäljiltä. Tummat silmät katsoivat ylös leijuvaan kaupunkiin Minkiin, joka yritti parhaillaan peittää Auringon taakseen. Pian Riki ja usva jäivät kaupungin suuren varjon alle.

Aina kun Rikin pitkät saappaat jäivät jumiin suohon, hän leijutti itsensä vaivattomasti ylös ilmaan ja jatkoi matkaansa. Hän yritti olla läiskyttämättä mutaa puvulleen, sillä hän ei halunnut ostaa uutta.

Suurin osa Caran pinnasta oli suota. Kuun pohjoispuolella oli öljynporauslauttoja, tehtaita ja ydinvoimaloita, joissa epäonnekkaat ihmiset työskentelivät. Työvoimapulan takia kuka vain saattoi saada sieltä töitä. Riki ei ikimaailmassa työskentelisi siellä, vaikka ei hänenkään työnsä ollut nuhteetonta, eikä todellakaan helpompaa.

Vaikein asia riistäjän työssä oli rikollisten etsiminen.

Riki tiesi, että taikuri oli laskeutunut kuun pinnalle juuri sammal-lammen kohdalla, mutta tätä ei näkynyt missään. Rikin silmät eivät myöskään kantaneet tarpeeksi pitkälle Unelmien usvan takia.

Tusina riistäjiä olivat ajaneet taikurin nurkkaan Minkin reunamilla. Leijuvan kaupungin matalien reuna-aitojen takia rikollinen oli päässyt karkuun alas, ja tällöin häntä jahdanneet riistäjät olivat luovuttaneet, sillä kukaan ei ollut halunnut laskeutua usvaan.

Rikille 400 rupaa oli kuitenkin ollut riskin arvoinen palkkio. Hän oli oitis hankkinut itselleen kaasunaamarin sekä saappaat ja laskeutunut taikurin perässä Caran pinnalle.

Hetken vilkuilun ja silmien siristelyn jälkeen riistäjä hahmotti kelluvan ihmisen liejussa. Rikiä yhtäkkiä heikotti, mutta hän pakotti itsensä kompuroimaan ruumiin luokse. Hän kyykistyi alas ja koukisti sormiaan, jolloin ruumis kääntyi käskystä ympäri. Keho kuului nuorelle viiksimiehelle, jonka silmät tuijottivat nukkemaisesti kohti taivasta ja jonka naama oli puoliksi punertavan mudan peitossa. Taikurin hattu oli uponnut suohon.

Riki huokaisi pettyneenä ja sulki taikurin elottomat silmät kiinni. "Tämän takia alas ei tulla ilman kaasunaamaria... Oliko tämä kohtalo parempi kuin Jäätyrmiin joutuminen?" Kenties.

Riki oli onneksi ymmärtänyt hankkia kaasunaamarin, sillä muuten hänen kohtalonsa olisi ollut sama kuin taikurin. Riki muisti lukeneensa opiskeluvuosinaan netistä, että Unelmien usva tuotti sitä hengittäville ihmisille nautintoa saamalla heidät hallusinoimaan unelmistaan.

Sitä hengitettyä saattoi nähdä kasan painavia kultakimpaleita, kuolleen omaisen jota ikävöi, kauniin enkelin, tai vaikka kartanon täynnä tuoreita hedelmiä. Pystyi nähdä kullan kimmellyksen, kuulla omaisen lämpimän äänen, tunnustella enkelin pehmeää kättä ja haistaa raikkaat omenat. Kaiken suuhun pistämän pystyi jopa maistaa. Kaikki se oli kuitenkin valhetta; pelkästään todentuntuinen harhanäky.

Kun usva lopulta saavutti aivojen jokaisen kaarteen ja kulman, kaikki unelmat pirstoutuivat ja muuttuivat painajaisiksi. Unelmat revittiin silmän räpäyksessä pois käsistä; herkulliset hedelmät mädäntyivät keltaisiksi, kaunis enkeli muuttui iljettäväksi akaksi, kulta rypistyi jätteeksi ja läheinen menehtyi toistamiseen.

Riki oli kuullut, että painajaiskuvat tuntuivat todellisemmilta kuin unelmat, jonka takia ihmiset päätyivät joko tappamaan itsensä henkisen kivun takia, tai menehtyivät sydämen pysähdykseen shokista taikurin lailla. Jos tämän kaiken selvisi, jäljelle jäivät loputtomat öiset painajaiset ja pelko siitä, että ne tulisivat toteen.

Riki pudisteli päätään vaivaantuneena ja päätti keskittyä vihdoin työhönsä. Hän heilautti kättään uudelleen, jolloin taikurin ruumis nousi leijumaan suon ylle.