ᴇɪʟɪꜱᴇɴ ᴋᴜʟᴛᴀɪɴᴇɴ ʜᴜᴏᴍɪɴᴇɴ

Luku 13 • Loputon talo

Riemukas rumpumusiikki kaikui värikkään tungoksen ja trooppisen ilman läpi alas rinnettä.

Kaupungin kivikadut alkoivat meren rannalta ja nousivat jyrkästi kohti vuoren ylärinteellä kiiltelevää linnaa, jonka korkeat tornit halkaisivat taivaan kahtia. Värikkäiden puurakennusten ja marmorikivitalojen katoilla kasvoi ruohoa ja kukkia. Nurkissa lymyili taipuvia ja kiemurtelevia hirviöitä, mutta riehakkaat ihmiset eivät niistä piitanneet, vaikka ne välillä nappasivat venyvillä käsillään ruokaa ihmisten koreista.

Erään hirviön käsi kurotti kohti Lanxian kameralaukkua, mutta Riki nappasi sen ranteesta kiinni. "Mitä luulet tekeväsi?"

Hirviö perääntyi vinkaisten ja kiemurteli takaisin varjoihin.

Rikiä yllätti, että näinkin paljon ihmisiä oli jäänyt Lorianiin, Orutan pääkaupunkiin, pahasta ennustuksesta huolimatta. Ihmiset riemuitsivat kaduilla kuin viimeistä päivää, sillä tämä saattoi hyvinkin olla heidän viimeinen päivänsä kotikuullaan. Valtava raivo oli nimensäkin mukaan valtava tulivuori, joka purkautuessaan peittäisi koko kuun tuhkan ja laavan alle. Tulivuoren huipun pystyi nähdä kattojen yli, vaikka se oli kilometrien päässä.

Baarien edessä miehet osallistuivat hurjiin miekkatappeluihin ja kaatoivat suuria olutlaseja kumoon pöydille, raivostuttaen muut asiakkaat. Rikin kotikylässä orutalaisia oli kutsuttu barbaareiksi, mutta oikeastaan miekkailu oli vain osa Orutan kulttuuria.

"Tiesitkö, että kun orutalaiset valmistuvat lukiosta, on tapana pitää hirviönmetsästys sademetsissä?" Riki kysyi Lanxialta.

"Oikeasti? Mistä sä tiedät?"

"Opiskeluvuosina meille opetettiin kaikenlaista nippelitietoa kuista, koska riistäjäthän tekevät töitä myös Caran ulkopuolella", Riki selitti. "Valmistuvat oppilaat ottavat miekat mukaan metsään, ja se joka nappaa vaarallisimman hirviön, saa stipendin."

"Ja onko tuo stipendi jotenkin hyödyllinen jatko-opinnoissa? Mitä järkeä siihen on osallistua?"

Riki kohautti olkiaan ja jatkoi matkaa eteenpäin näperrellen asevyötään hajamielisesti. "Ei siitä kai mitään hyötyä ole. Se on vain traditio, johon kaikkien odotetaan osallistuvan. Kuulin opiskeluvuosinani myös monia huhuja Rean Julisesta. Hän kai menetti siskonsa juuri tuon hirviömetsästyksen takia, koska Shahmaran eli metsissä vielä niinä aikoina."

"Rean Julise on orutalainen?"

"Joo, hän on kai jostain orutalaisesta aatelisperheestä. Rikasta sakkia. Kuulin, että ennen kuin Rean perusti Riistäjäorganisaation, hän pääsi vanhempiensa suosituksella töihin Orutan poliisiin."

"Mutta ei kai se pelkästään vanhempiensa takia päässyt sinne töihin?"

"No ei. Hänen voimansa oli oikeasti poliisille hyödyksi, sillä hän pystyi hoitamaan vaikeat vangit pois tieltä. Takavarikoida heidän voimansa", Riki selitti ja heilutti Lanxialle vasenta kättään, jossa riistämisrubiini kiilsi. Rubiini, jonka sisällä oli osa Reanin voimasta.

Lanxian katse siirtyi rubiinista arpeen, joka kulki Rikin ranteen poikki.

Orutaan saapuessaan kaksikko oli heti käynyt sairaalassa korjaamassa Rikin ranteen. Vaikka taikuudesta koitui usein harmia, oli se tällaisissa tilanteissa hyödyllistä. Nyt ranne oli kuin uusi, vaikka siihen kutitti hieman ja Rikin teki mieli raapia se verille.

Läheisellä kojulla käytiin kovaa kiistaa hinnoista, ja meteli sai Rikin korvat vihlomaan. Hän ei ollut tottunut tällaiseen riehaan, sillä Caralla suurin osa ihmisistä käyttäytyi diplomaattisesti ja hyväkäytöksisesti. Rikin kotikuulla Etiksellä sen sijaan ihmiset pitivät puoliaan eivätkä vilkaisseetkaan tuntemattomiin.