ᴇɪʟɪꜱᴇɴ ᴋᴜʟᴛᴀɪɴᴇɴ ʜᴜᴏᴍɪɴᴇɴ

Luku 11 • Ikuisen kirjaston salaisuudet

Riki oli herännyt monta minuuttia sitten, mutta ei ollut vielä liikahtanut senttiäkään. Hän oli sen sijaan tuijottanut nukkuvaa Uriania, jonka kulmat olivat vihdoin rentoutuneet.

"Kuka olet..." Riki kuiskasi, ja vaikka Urian oli joskus sanonut olevansa herkkä äänille, hän ei herännyt.

Ovi avautui.

"Riki-"

"Shh, hän nukkuu vielä."

Lanxian käsi lennähti hänen suulleen. Tyttö hiipi lähemmäs sänkyä ja piti äänensä minimaalisena. "Tuletko sä mun ja Crimsonin kanssa torille? Me halutaan etsiä lisää outoja kasveja."

"Ei minulla taida olla muutakaan tekemistä."

"Eikö me herätetä Uriania?"

"Hän vaikuttaa väsyneeltä. Annetaan hänen nukkua."

Pienestä keittiöstä löytyi kuppi kärähtänyttä kahvia. Maitoa ei ollut, mutta Lanxia kertoi lisänneensä litkuun pari sokerikuutiota peittämään kitkerän maun.

"Sinäkö nämä keitit?"

"Ällöttävän makuista, eikö?"

"No, ei se nyt niin pahaa ole", Riki valehteli ja yritti olla värisemättä siemaistessaan kahvia. Maku puistatti häntä.

"Haluatko toisen kupin?"

"Ei kiitos", Riki totesi tekaistun hymynsä läpi.

Tänään Riki veti päälleen tummanpunaisen puvun ja harjasi hiuksensa pois naamaltaan ennen lähtöä.

"Miksi käytät aina pukuja?" Crimson kyseli kolmikon tehdessä lähtöä ahtaassa eteisessä. "Työsi ei vaadi ammattimaista puvustusta."

"Koska se tekee hänestä vakuuttavamman", Lanxia kertoi Rikin puolesta ja naureskeli itsekseen.

"Älä jaksa", Riki huokaisi, vaikka Lanxia ei ollut väärässä. Minkä muunkaan syyn takia Riki käyttäisi pukuja, kuin näyttääkseen siistiltä ja vakavalta? Riki välitti ehkä hieman liikaakin omasta imagostaan.

Torilla myytiin valkoisia piikikkäitä hedelmiä, joita Lanxia osti pussillisen Jonin rahoilla. Myyjä kuori hedelmät valmiiksi syötäviksi, ja pinnan alta paljastui vihertävä sisälmys. Suutuntuma oli iljettävän pehmeä, mutta maultaan hedelmä oli makea ja raikas.

Lanxia ja Crimson kiiruhtivat seuraaville kojuille, kun taas Rikin katse jäi erään puutalon kylttiin; Ikuinen kirjasto.

Riki työnsi narisevan oven auki ja astui hämärään tilaan, joka oli riveittäin täynnä kirjahyllyjä ja lehtikasoja. Kirjat lähes pursusivat ulos hyllyiltä ja hämähäkinseitit risteilivät nurkasta toiseen. Riki oli ainoa asiakas ahtaassa kirjastossa.

Hän asteli epävarmasti peremmälle ja alkoi selailla hyllyjen läpi. Melodramaattisia heteroromansseja, nuorille miehille suunnattuja pornolehtiä, repaleisia kokkauskirjoja, vanhoja jatsi-vinyylejä ja vihdoin, Rikin etsimät historiakirjat. Hän tiesi tarkkaan, mitä halusi löytää.

Historiakirjoja oli yllin kyllin. Maapallon syntyminen, Caran kaupunkien historia, Etiksen Jäätyrmien kehittyminen, Rean Julisen nuoruus ja Orutan voimapolitiikan alku. Mutta ei yhtäkään kirjaa vanhoista alkuperäiskansoista.

Riki etsi tietoa alkuperäiskansoista, sillä hän arveli Urianin kultaisten kuvioiden olevan perittyjä. Entä jos hänen alkuperänsä juurtuivat johonkin tuntemattomaan alkuperäiskansaan?

Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, sillä Riki ei löytänyt etsimäänsä.

Ennen kuin Riki ehti avata ulko-oven lähteäkseen, hänet pysäytti kissan maukaisu. Kirjahyllyjen välistä ilmestyi harmaa pullea kolli, joka asteli Rikin ohi hitaasti kuin vanhus. Se puski päällään miehen jalkaa, ennen kuin jatkoi matkaansa kirjaston perälle ja kääntyi katsomaan Rikiin odottavasti.