Unohdettu

Luku 1

Pimeys.

Kipu.

Tiedottomuus.

Taas.

Aukaisen silmäni. Huomaan käveleväni pitkin katua. Se on pimeä tai ennemmin hämärä. Katulamput surisevat ja räpsivät. Kaikki on hiljaista. Ketään ei näy missään. Ei edes autoja. On kylmä. Minulla on vain ohut huppari päällä. En edes tiedä mitä teen täällä. Muistan vain kun... hetkonen en edes muista. Kaikki on sumeaa. Lähden kävelemään ripeästi tietä pitkin kohti tuntematonta, jotta lämpenisin.

Olen kävellyt jo aika kauan ja minulla rupeaa olemaan nälkä. En muista milloin söin viimeksi. Milloin nukuin viimeksi. Milloin peseydyin viimeksi. Olen jossain autio kaupungissa. Mitä minä edes teen täällä? Huokaisen ja toivon, että tämä on vain unta.

Tuntuu, että täällä on ikuinen yö. Päätän etsiä yö paikan. Saan hädin tuskin pidettyä silmiä auki. En edes jaksa enää pelätä. Kokeilen korkeiden kerrostalojen ovia. Kaikki lukossa. Jatkan kävelyä.

Kolahdus. Silmäni rävähtävät auki ja virityn jonkinlaiseen pelkotilaan. Näen maassa kaatuneen roskiksen, jonka ohi kävelin hetki sitten. Käännyn ympäri katsomaan sitä tarkemmin. Joku hengittää niskaani. Saan kylmiä väreitä. Kuulen lapsikuoron laulua. Käännyn ympäri ja näen maassa puhelimen. Laulu kuuluu siitä. Poimin puhelimen ja sammutan sen, että kuulisin kaikki minua uhkaavat vaaran merkit. Sitä paitsi joku voisi tajuta missä minä olen. En kyllä ole nähnyt ketään. Outoa. Kuka sitten kaatoi roskiksen. Nostan sormeni ilmaan. Täällä ei edes tuule. Ilma on seisahtunut ja tunkkainen. Ihan kuin olisin suljettuna johonkin purkkiin.  Miksi ajattelen turhia. Minun täytyy päästä takaisin. En edes tiedä mistä tulen. Kuka edes olen? Puhelin tippuu maahan kädestäni ja kuuluu kolahdus. Huokaisen ja jatkan kävelyä.

Kuulen takaani viheltelyä. Käännyn ympäri mahdollisimman nopeasti. Olenko tulossa hulluksi? Käännyn takaisin ympäri ja jatkan kävely loputtoman tuntuisella jalkakäytävällä.

Päätän vaihtaa suuntaa käännyn oikealle. Oikea vie oikeaan suuntaan. Eikö? Ei näköjään. Päädyn umpikujaan ja palaan takaisin jalkakäytävälle. Nyt käännyn vasemmalle. Umpikuja. Huokaus. Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa? Haluan vain pois täältä. Haluan takaisin sinne mistä ikinä tulinkaan ja en edes tiedä miksi haluan sitä.

Taas. Joku hengittää niskaani. En edes ehdi reagoida, kun kädet ovat jo silmilläni ja olen vaipumassa epätiedottomuuteen. Pimeyteen.

Words: 329