Unohdettu

Luku 7

"Me siis...", Milon ääni murtui. Hän ei halunnut sanoa sitä.
"Joo", vastasin nopeasti ja lyhyesti. Ensimmäistä kertaa minua pelotti ja itketti. Olin hämmentynyt. Tärisin hiukan. Miten olin kokoajan luullut, että tämä on normaalia. Ei normaali ihminen ole kuolematon, vaihda paikkaa joka päivä itsestään tai ole ollut näkymätön. Olin varmaan tottunut kaikkeen niin, että se oli normaalia minulle.

Yhdistelin päässäni palapelinpaloja. Ainut järkevä ajatus oli, että olimme kuolleita. Totuutta ei pystynyt kiertämään mitenkään vaikka olisin halunnut. Pidin päätäni käsieni välissä ja pidättelin kyyneliä. Vaikeroin. Pääni oli sekoamispisteessä.

Pian huomasin kuinka olin pojan kyljessä kiinni ja hän piti minua aloillaan tärinältäni. Tärinäni rauhottui hiukan.

Olimme myös unohdettuja.  Olimme olleet näkymättömiä, koska olimme olleet unohdettuja. Mutta sitten minä muistin Milon ja Milo muisti minut. Me muutuimme näkyviksi.

Mutta sitä, että vaihdoimme joka päivä paikkaa en osannut selittää.

En tiedä pitkään siinä istuimme kunnes hätkähdin hereille ajatuksistani. Ylleni oli vedetty harnaa pörröinen viltti, joka toi jonkinlaista turvaa. Milo silitteli hiuksiani. Minä jännityin ja naamalleni lehahti puna.

Nousin äkkiä ylös ja Milo säikähti hiukan äkkiliikettäni. Katsoin häntä kysyvästi. Hän näytti aivan tomaatilta. Pidättelin naurua.
"Mitä?", poika kysyi hämillään.
"Minkä värinen tomaatti on?", kysyin ja repesin nauruun. Milo käänsi äkkiä päätään.

Nousin ylös valkoiselta kangassohvalta ja menin tutkimaan asuntoa. Se näytti tutultu. Olenko mä ollu täällä ennenkin? Siivutin kuitenkin kysymyksen. Suuntasin vasemmalle siellä oli ilmeisesti eteinen. Haistoin jotain herkullista en vain saanut päähäni mitä.

Tummaapuuta oleva kenkäteline ja samasta materiaalista valmistettu naulakko sopivat hyvin harmaan maton ja valkoiseksi maalatun seinän kanssa. Jatkoin matkaani suoraan ja saavuin L muotoiseen keittiöön. Keittiössä oli myös suuri saareke, jonka yhdellä sivulla oli kolme baarijakkaraa. Kaksi uunia oli yhdistetty saarekkeeseen. Tuoksu tuli täältä ja kävin kiljumaan silkasta onnesta kun huomasin mitä saarekkeen päällä oli. Suklaakakkua, omenamehua, voileipiä, keksejä, hedelmäsalaattia, vettä, vihannestikkuja ja lasagnea.

Tunsin Milon seläntakanani. Vilkaisin olkani yli ja näin pojan silmien kirkastuvan. Ryntäsimme molemmat ruuankimppuun enempää ajattelematta. Saarekkeella oli valmiina kolmet aterimet. Hämmennyin hetkeksi, mutta ryhdyin syömään. Milo ei ilmeisesti huomannut mitään.

Kun olimme syöneet istuimme vain hiljaa sulatellessamme ruokaa. Sitten lähdimme yhdessä tutkimaan taloa lisää. Suuntasimme oikealle. Edessämme avautui suuri ruokailutila, jossa oli kirjahylly ja pitkä ruskea pöytä. Oviaukon vieressä oli valkoinen ovi, jossa luki wc.

Aukaisin oven ja automaattiset valot syttyivät. Vessa muistutti enemmän kylpyhuonetta. Se oli mahtava. Iso kylpyamme, sekä suihku. Haluisin nopeasti pesulle tuumasin itsekseni. Nurkassa oli vessanpönttö ja laittialla pyöreä matto. Kylpyhuoneessa oli myös leveä peili, josta minua katsoi hymyilevä tyttö punottavin silmineen ja brunette tukka sekaisin. Peilin alla oli valkoisia kaappeja ja niiden päällä oli kaksi käsienpesuallasta. Seinällä roikkui valkoisia pyyhkeitä.

Käännyin ympäri ja olin törmätä Miloa päin. Otin askeleen taaksepäin. Lähdin pois hänen jäädessä kylpyhuoneeseen. Vilkaisin olkani yli peiliin ja kasvoilleni oli noussut puna. En tiennyt kuitenkaan mistä se johtui.

Kuljin ruokailutilan läpi ja käännyin taas oikealle. Huomasin olohuoneen valkoisen kangassohvan. Kävelin pari askelta eteenpäin ajatellen, että alakertaa voisi juosta vaikka ympäri. Oikealla puolellani olivat portaat, joita koristivat lattiassa olevat ledinauhat. Kurkistin vielä pikaisesti olohuoneeseen. Siellä oli nurkassa televisio, jota en ollut aikaisemmin huomannut.

Kävelin Milon kanssa puisia portaita pitkin yläkertaan. Edessämme avautui käytävä jonka molemmilla puolilla oli kaksi ovea. Käytävän päässä oli ikkuna ja tummanharmaa sohva.

Milo meni ensimmäisestä oikeanpuoleisesta ovesta ja minä vasemman. Huone oli kuin pieni kirjasto. Ruskeita puisia kirjahyllyjä täynnä kirjoja. Keskellä huonetta oli ruskea pyöreä pöytä ja sen alla pyöreä oranssinruskeansävyinen matto.
"Tuu kattoo", Milo huikkasi toisesta huoneesta. Suljin kirjaston oven perässäni ja saavuin toiseen huoneeseen.

Siellä oli kaksi säkkityynyä ja taso, sekä toinen televisio. Maassa lojui jotain johtoja ja muita laitteita.
"Mitä noi on?", kysyin pojalta.
Hän katsoi aluksi minua hämillään, mutta sitten vastasi, "Pelikonsoleita"
"Mitä ne on", jatkoin.
"Niillä voi pelata erilaisia pelejä", hän poimi maasta jonkunlaisen kapulan. "Tää on peliohjain, jolla peliä ohjataan. Vähän niin kuin elokuva, mutta saat itse ohjata sitä", poika lisäsi. Nyökkäsin hänelle.
"Haluatko pelata?", hän kysyi katsoen minua sinivihreillä silmillään.
"Ei vielä", vastasin. "Mennään eka tutkimaan loput huoneet"
"Käy mulle", poika vastasi.

Jatkoimme samaa taktiikkaa ja minä menin taas vasemalle ovelle ja Milo oikealle. Katsoin huonetta silmät säkenöiden. Siellä oli katossa violetit ledit päällä. Edessäni oli valtava sänky, johon minun täytyisi hypätä, että pääsisin sen päälle. Sängyllä oli valkoiset lakanat. Sängyn oikealla puolella oli vaateteline, jossa roikkui vaatteita hengarissa. Seinällä sängyn yläpuolella oli violetti salama ledi. Oven vieressä oikealla puolella oli suuri kasvi ja huomasin hyllyn oven yläpuolella. Astuin huoneeseen nähdäkseni sinne. Hyllyn päällä oli simpukoita ja pieni kasvi. Oikealla seinällä oli myös valtava ikkuna, jonka edessä olevat pimennysverhot oli suljettu.

Hyppäsin sängylle ja kävin selälleni makaamaan. Tämä paikka tuntui niin turvalliselta ja tutulta. Se tuntui... en saanut sanaa päähäni. Katselin salamalediä, kunnes tunsin yhtäkkiä vieressäni patjan painuvan alaspäin. Käänsin katseeni hitaasti seinään. Milo varmaan luuli, että nukuin. Odotin mitä hän tekisi, mutta hän vain katseli minua ilmeisesti. Käännyin ympäri ja irvistin hänelle. Häntä kävi naurattamaan. Nousin istumaan ja Milo yrittäytyi tulla viereeni huomaamattomasti esittäen, että mukavaa istumapaikkaa ei löytynyt.  Kun hän oli istumassa vieressäni kysyin, että mentäisiinkö nyt pelaamaan. Kurkistin matkalla toiseen huoneeseen. Se oli yksinkertaisen näköinen vierashuone. Yksisänky ja yöpöytä, jonka päällä oli lamppu.

Oli oppinut kuinka peliohjainta käytetään kuluneen kahden tunnin aikana. Pelaaminen oli ollut ihan hauskaa minun mielestäni ja Milosta varmaan vielä kivempaa. Olimme pelanneet jonkunlaista selviytymispeliä, jossa olimme keskellä metsää. Olimme rakentaneet oman talon ja käyneet seikkailemassa pelissä.

Nyt makasin sohvalla ja selasin jotain lehteä. Lehdessä oli kuvia tytöistä joilla oli naamassa outoja värejä. Näyttivät ne silti kauneilta.

Kuulin askelia ruokailutilan luonta ja nousin istumaan sohvalle. Katsoin kuinka Milo tuli oviaukosta. Hän katsahti minuun kun jäin tuijottamaan häntä. Valkoinen pyyhe oli kiedottu hänen vyötärönsä ympäri niin, että hyvän kuntoiset vatsalihakset näkyivät.
"Minkä värinen on tomaatti?", hän kysyi virne naamallaan ruskeat silmät tuikkien. Hänen ruskea tukkansa oli märkä, mutta kuitenkin hyvin.

Siirsin katseeni takasin lehteen samalla kun poika lähti yläkertaan. Miksi olin jäämyt tuijottamaan häntä. Jokin uusi tunne syttyi sisälläni. En tiennyt mikä se oli, mutta se aiheutti sen, että kasvoni olivat punaiset kuin tomaatilla.

Älkää hämmentykö, mutta kävin muuttamassa paria kohtaan. Poistin esim supervoimat huomattuani, että ne eivät sovi tarinaan. Vaihdoin myös Milon silmien väri  ruskeaksi. Korjailen tarinaa muutenkin. Tästä tuli tällä kertaa vähän pidempi luku saadessani motivaatiota, toivottavasti tykkäsitte.<3

Words: 1008