Unohdettu

Luku 3

Valo.

Polttava kipu.

Hiekkaa.

Tuuli puhaltaa päin naamaani, tuoden mukanaan hiekan muruja silmiini. Hankaan silmiäni, mutta se ei auta paljoa.
Mitä ihmettä äsken tapahtui?
Kuulen huokauksen. Nousen ylös ja pyörin hetken ympyrää etsien äänen lähdettä. Näen vain loputonta autiomaata. Käyn istumaan maahan turhautuneena. Vedän jalat rintaani vasten, vaikka en näe niitä. En tiedä mikä minua vaivaa. En näe edes itseäni.

Istun maassa ajatuksissani samalla kun auringon säteet porautuvat selkääni. Kumpa saisin jostain jotain juotavaa. Pelkkä varjoinen aluekkin kelpaisi. En edes saanut syötävää. Sitä on edes turha lähteä etsimään. Tiedän, että autiomaa on tyhjä ja loputon.

Kuulen heleää naurua ja näen painauman hiekassa. Outoa, ajattelen. Nauru loppuu. Seison hämilläni. Pian huomaan liikettä näkökentässäni. Hiekkaan piirtyy kirjaimia. Siinä lukee... M-I-T... miten menee? Tuuli pyyhkii tekstin melkein heti pois. Ihan kuin sitä ei edes ollutkaan. Olen tulossa hulluksi. Se oli vain harha näky. Se johtuu kuumuudesta ajattelen, mutta hiekkaan piirtyy kysymysmerkki ja söpö hymynaama. Naurahdan hermostuneena. Nousen ylös ja kirjoitan hiekkaan, Mites tässä :). Teksti huuhtoutuu hiekkaan. Seison hetken odottavasti paikallani.

Seuraavaksi siihen ilmestyy sanat, Kuka olet? Vastaan, En tiedä, entä sinä? Huomaan hetken päästä edessäni ihmisen varjon. Varjo näyttää pidemmältä kuin oma varjoni. Hänen siis täytyy olla minua pidempi. Varjolla on lyhyet hiukset. Minulla taas pitkät. Hän saattaa olla poika. Olen aika varma.

Olenhan minä näkymätön, mutta olin joskus näkyvä. Silloin vuosia sitten. Silloin kuusivuotiaana, mutta jotain tapahtui. Jotain kamalaa.

Jalat pettävät altani ja ajatukseni sumenevat. Tömähdän maahan. Se on viimeinen asia jota tunnen ennen kuin kaikki pimenee ympärilläni.

Words: 250