SOLOVJOV

21

PETJA

"Ei, ei eieiei", Rauli hoki ja vaelsi pitkin huonetta.

Mä katsoin sitä surun murtamana. Olin vihdoin saanut sille kerrottua, mutta olo oli mitä hirvein. Näin, miten toiseen koski. Muhun koski.

"Anteeks-"

"Ole vittu hiljaa!", Rauli huusi. Sen ääni särkyi viimeisen sanan lopussa. Toinen kääntyi katsomaan mua raivosta vääristynein kasvoin. Sitten se tuli kohti ja työnsi mut seinään voimalla. Löin pääni kipeästi seinään ja samassa tunsin toisen kädet puristamassa kurkkuni ympärillä. Toisen ilme oli vihainen ja vieras. Se katsoi mua hampaat irvessä. Rauli puristi kovaa. Tartuin toista ranteista, mutta en tehnyt vastarintaa. Sattui ja hengittäminen kävi vaikeaksi. Yskitti.

"Sun tässä vittu pitäisi kuolla!"

"Tee se", pyysin kähellä äänellä. Puristin silmiäni kiinni ja yskäisin. "Tee se."

Toinen hengitti kiivaasti katsoen mun punertavia kasvoja. Mun päässä kohisi ja tunsin näkökenttäni sumenevan.

Yhtäkkiä kädet hävisivät kaulani ympäriltä ja valahdin lattialle ilmaa haukkoen ja yskien. Kosketin kaulani ihoa, jossa uskoin näkeväni punaiset puristusjäljet.

Rauli asteli pois luotani toiselle puolen huonetta.

Könysin pystyyn käsi kaulalla. Kurkkuuni sattui, mutta se nyt oli pientä tällä hetkellä. Olin ansainnut toisen miehen kohtelun. Olisin ansainnut enemmänkin.

"Mee pois", pettymyksestä karhea ääni käski ikkunan luota. Toisen selkä otti vastaan mun kyynelistä sumean katseeni.

Mun olisi pitänyt mennä, mutta en halunnut. Mä olisin halunnut osata sanoa vielä jotain, vaikka tiesin, ettei mun sanat merkkaisi Raulille yhtikäs mitään. Mä olin vienyt sen elämästä kaksi tärkeää henkilöä.

"Mee pois, mä en halua nähdä sua enää!"

Kyynel vierähti poskelleni, kun nappasin maasta hupparini ja poistuin huoneesta.

----

RAULI

Värikkäät biljardi pallot naksahtelivat toisiaan vasten vihreällä veralla. Katsoin peliä, mutta en ollut tietoinen mikä tilanne ottelussa oli. Mun ajatukset oli ihan jossain muualla. Oli ollut jo pari viikkoa.

"Mitäs äijä, kaikki hyvin?", Jensen uteli nojaten samaan pylvääseen, johon itse nojasin peliä niin sanotusti seuraten. Jensen oli aina ollut sellainen uskollinen kaveri. Se piti frendien puolta ja oli valmis kuuntelemaan, jos toinen halusi keskustella mieltään painavista asioista. Olihan sen toimet ajoittain kyseenalaisia ja se tykkäsi selvitellä asioita myös nyrkein, mistä mä en niin tykännyt, mut pidemmän päälle se oli hauska jätkä.

"Tuu käymään pihalla", sanoin sille ja me poistuttiin baarin ulkopuolelle. Tarjosin Jensenille kauan sitten ostamastani askista savukkeen ja sytytin itselleni oman. Vedin nikotiinia henkeeni puhaltaen savut rauhassa ulos, ennen kuin puhuin.

"Sä oot oikeesti reilu jätkä. Mun pitäis enemmän kuunnella sua. Äijä varoitti Petjasta, mutta en tyhmänä kuunnellut. Nyt se... Voi vittu." Käännyin ja pamautin nyrkilläni seinään. Miten Petja oli pystynyt tekemään mulle näin?

"Etkö sä oikeasti muistanut Solovjovin veljeksiä?"

Ravistin päätäni ja vedin pitkät sauhut röökistä. Mä olin ilmeisesti siinä onnettomuuden jälkeisessä shokissa unohtanut olennaisia asioita.

"Oon pahoillani. Mitä sä haluat tehdä? Voinko mä auttaa jotenkin?"

Niin, mitä mä halusin? Mä olisin halunnut unohtaa koko homman, Petjan, mun tunteet, kaikki. Jos vaan voisi palata ajassa taaksepäin. Saada mun menettämät rakkaat takaisin. Jos tätä kaikkea ei olisi tapahtunut. Mutta turha tässä oli jossitella.

Siispä kovetin mieleni ja sydämeni ja päätin, että mun olisi aika unohtaa. Sen jälkeen siirsin hitaasti katseeni Jenseniin ja kohotin toista kulmaani sille. Jensen vastasi katseeseeni myhäillen.

----

Ajatuksena tämä oli ollut hyvä idea, mutta toteutettuna ei niinkään. Olin saanut itseni hyvään humalaan, sellaiseen, missä kaikki keinui ja kävelemiseen piti oikein keskittyä. Toisinsanoen, olin ihan surkeassa kunnossa.

"Tiiäkkö, mun pitää tunnustaa sulle jotakin. Sä voit vihata mua tän jälkeen, mut mä oikeesti diggasin siitä jätkästä."

"Kyllä mä ymmärrän", Jensen sanoi ja hymyili mulle ymmärtäväisesti.

"Eiku et sä ymmärrä. Mä olin kusessa siihen jätkään. Tajuutko? Ihastunut", sanoin ja hikkasin, "Ja sitten paljastui, että se oli ajanut mun faijan ja siskon päälle. Vittu miten surullista, mieti nyt."

"Mulle on ihan ok, jos sä tykkäät miehistä. Ei se sua muuta", Jensen sanoi ja taputti mua olalle. Hymähdin itsekseni. Hassua, miten olin ajatellut, että Jensen olisi jotenkin homofoobinen, mut siinä se otti rennosti mun kertoman uutisen vastaan. Ehkä ne jätkän heittämät homoläpät oli saaneet siitä aikaan sellaisen vaikutelman, että sillä olisi jotain niitä vastaan, mutta tämä oli vallan jees juttu.

"En mä tiiä tykkäänkö silleen miehistä. Petja oli vaan jotenkin niin spessu", pohdin ja haroin tukkaa pois otsalta.

"Oli miten oli, sä oot huippu tyyppi", Jensen sanoi ja kohotti hieman lasiaan mulle.

"Niin säkin", sanoin hymyillen ja yritin kohdistaa katseeni siihen.

Jensen joi tuopistaan ja näytti mietteliäältä. Sitten toinen käänsi katseensa muhun ja kysyi: "Mut kerro, haluutko sä kostaa sille pikku nilkille jotenkin?"