SOLOVJOV

33

PETJA

Hakkasin Heliövaarojen ovea nyrkilläni. En tajunnut, miksi en hyödyntänyt sen vieressä olevaa ovikelloa. Kai mä ajattelin kertovani paremmin paukutuksella sen olevan mä. Ihan sama, mä halusin nyt päästä sisään.

Rauli tuli avaamaan oven. Kun se näki mut sen takana, se yritti sulkea oven saman tien mun nenän edestä. Olin sitä kuitenkin nopeampi ja sain jalkani oven väliin.

Raulin ilme oli turhautunut. Ei se kovin kauaa jaksanut pistää hanttiin mulle ja ovelle, joten se luovutti ja kulki olohuoneeseen. "Mee helvettiin", Rauli sanoi mulle väsyneen oloisena katsomatta muhun. Koko lauseesta puuttui ponnekkuus.

"Ei... En mene", mä sanoin päättäväisesti ja suljin ulko-oven perässäni. Astelin peremmälle asuntoon, mutta jäin hyvän matkan päähän toisesta miehestä.

"Mitä sä haluat?", Rauli kysyi ja kääntyi mua kohden.

Hermostuneena pyöritin ja raavin käsiäni. "Musta vaan tuntui, että meidän pitäisi vielä jutella."

"Mistä?"

"Tota... siitä illasta...yöstä, mitä tapahtui."

Rauli kohotti kulmiaan. "Ai nytkö sä muistat ja suostut jopa myöntämään sen, että se tapahtui?", Rauli kysyi haastavaan sävyyn.

Tilanne oli kiusallinen ja raavin niskaani. Mä en ollut puhuja tyyppiä. Yleensä annoin toisten johdatella keskustelua. Tälläiset niin sanotut riita tilanteet ahdisti ja sai mut vaikenemaan ja vetäytymään. Nytkin seisoin toisen edessä ja tuijottelin kaikkialle muualle paitsi siihen, vaikka mun olisi pitänyt sanoa jotain, koska mähän olin tänne tullut puhumaan.

"Mä kyllä osaan elää sen asian kanssa, jos et haluu olla ja kuulla musta enää, mut en hyväksy sitä, että oot kuin mitään ei olisi tapahtunut meidän välillä. Mulle tulee niin vitun paska fiilis siitä, ihan kuin olisin yhdentekevä sulle, mitä mä tietenkin toivon etten oo", Rauli aloitti, koska musta ei lähtenyt ääntäkään.

"Anteeks, oikeesti. Mä vaan pelästyin koko tilannetta, sitä mitä meidän välillä tapahtui. Mä en osaa ollenkaan käsitellä koko tätä meidän juttua. Tai sitä mitä tunnen ja oon. Mä en ole yhtään niin itsevarma kuin sä."

Rauli naurahti. "En mä oo yhtään niin itsevarma kuin sä luulet. Musta saa ehkä sen kuvan, mut oon yllättävän epävarma, eikä tää juttu oo helppo mullekkaan."

Hiljaisuus laskeutui yllemme ja annoin katseeni kiertää asunnossa, jota olin joskus saanut siivota pari kertaa viikossa. Mikään ei ollut muuttunut sitten viime näkemän.

Rauli otti muutaman askeleen suuntaani ja nojautui rennosti olohuoneen seinään.

"Mut sä halusit sitä?", Rauli totesi kysyvällä äänensävyllä.

"Niin halusinkin, mut mietin sitä mitä Pavel ja kaikki muut sanoo-"

"Miksi sä kuuntelet niin paljon mitä muut on mieltä? Ei niillä oo mitään oikeutta sanoa mitä olet tai et oo tai mitä sä tunnet tai et tunne."

"Pavel on tärkeä mulle."

"Niin on Noorakin mulle, mut ei Noora elänyt mun elämää. Sillä oli oma elämänsä ja tää on mun. Ja musta olisi ihan vitun jees, jos sä kuuluisit siihen."

Laskin katseeni miehestä lattiaan ja kuulin Raulin huokaisevan.

Toinen tuli mun eteeni ja varovasti kosketti sormillaan mun rintaa. Se kuljetti sormiaan rinnalta mun kaulalle ja siitä leukapieltä pitkin mun leuan alle kohottaen päätäni kädellään pakottaen näin mut katsomaan itseään.

"Vanno, ettet enää koskaan kiellä mua", Rauli pyysi hiljaa. Sen hengitys tuntui kutittavana poskellani. Mulla oli outo olo ja mä olin vieläkin helvetin hermostunut. Vaikka mä olisin halunnut olla Raulin kanssa, niin tässä mun ja sen jutussa oli kuitenkin edelleen jotain, mitä en osannut käsitellä tai minkä kanssa en osannut elää, vaikka ihan tykkäsin Raulista ja sen kosketuksista ja kehon lämmöstä. Joku vaan esti mua rentoutumasta.

"Mä haluun kuulla sun sanovan sen."

Laskin katseeni sen sinisistä silmistä ja nojasin päätäni sen olkaan. Rauli vei kätensä mun selkään ja veti mut itseensä kiinni. Vedin sieraimiini toisen tuttua tuoksua.

"Sano se", toinen pyysi ja painoi suukon mun tukkaan.

Suljin silmäni.

"Mä en koskaan enää kiellä sua."

----

Huoneessa vallitsi sininen hämärä, kun puhelimen kelmeä valo heijastui huoneen seinille.

Petja 23:34 Mä oon helvetin sekaisin. En enää tiedä mitä tehdä

Pavel 23:36 Tule mun mukaan. Mä autan sua. Sun on päästävä pois täältä. Täällä sä vaan sekoat kuten huomaat

Petja 23:38 En mä tiedä. En mä voi. Mä välitän liikaa

Pavel 23:39 Niin sä uskot nyt, mutta sä unohdat. Tuu mun mukaan.

Suljin näytön ja huoneeseen laskeutui pimeys.