In This Chaotic World Know That You're Not Alone OSA 2 || Blind Channel

4. Diili

"Ethän sie nyt voi vielä lähteä", Jenina inttää. "Kyllä mun on nyt pakko", takeltelen. "Iso nippu kokeita tarkistettavana huomenna", selittelen vielä. Tunnen pienen omantunnon pistoksen, vaikka en tässä varsinaisesti edes valehtele. Aina jotain työhommia on rästissä.

"No joo joo", Jenina huokaa. "Joo kyllä munkin täytyy varmaan alkaa lähteä", Aleksi toteaa huoneen toiselta puolelta. "No mut tehän asutte samalla suunnalla, niin ottakaa yhteinen taksi", Joonas ehdottaa. "Joo hyvä idea", Jenina komppaa. Minun tekisi mieli mulkaista tätä pahasti.

"Joo mikä ettei", Aleksi kuitenkin sanoo, joten päädyn nyökkäämään. Toivon, ettei kasvoiltani suoraan näy, että jakaisin taksin tällä hetkellä ennemmin velociraptorin kanssa. Avaan taksisovelluksen puhelimestani ja alan tekemään tilausta.

"Joo mä tuun kanssa samalla", Miska ilmoittaa. "Ethän sie asu yhtään samalla suunnalla", Jenina ihmettelee. "Joo ei – mä tota, mä oon menossa Neelalla yöksi", Miska kiirehtii selittämään. "Minkä ihmeen takia?" Jenina jatkaa tiukkaamistaan.

Miska kohauttaa olkiaan. "Ajateltiin vaan, että on kiva yökyläillä", puutun keskusteluun. Jenina pyöräyttää silmiään sen näköisenä, ettei edelleenkään ymmärrä tätä kuviota, mutta ei jaksa kysellä enempää. Olen siitä kiitollinen.

Sovellukseni ilmoittaa taksin olevan 10 minuutin päässä. Siirrymme eteiseen pukemaan ulkovaatteita päälle. "Hei kiitos, oli tosi kiva ilta ja aivan ihana tämä teidän talo", sanon Jeninalle ja kurottaudun halaamaan tätä. "Ihanaa, kun kävitte. Nähdään taas pian", Jenina vastaa.

Halaan vielä myös Joonasta ja pian seisomme kaikki heidän pihatiensä päässä odottamassa taksia. Emme puhu mitään ja hiljaisuus alkaa olla jo melko kiusallinen. Vilkaisen vaivihkaa Aleksia, joka tuijottelee tielle. Taksin valot onneksi näkyvät pian.

Hyppään ensimmäisenä takapenkille ja Miska änkeää heti perässä. Aleksi jää hetkeksi empimään, mutta päätyy sitten avaamaan etupenkin oven. Lähdemme liikkeelle ja Miska ohjeistaa osoitteeni kuskille. Aleksi kertoo myös omansa, jolloin kuski toteaa, että meidät on helpompi heittää ensin ja jatkaa sitten viemään Aleksi.

Olen kiitollinen Miskalle, että tämä hoitaa kaiken puhumisen ja itse voin vajota ajatuksiini. Jäänkin tuijottelemaan ikkunasta ohi vilahtavaa maisemaa. Matka menee onneksi nopeasti ja pian auto kaartaa kotitaloni pihaan. Miska hoitaa maksun ja itse nousen autosta.

"Hei oli kiva nähdä, palaillaan", Aleksi huikkaa vielä ennen kuin ehdin lyödä oven kiinni. "Joo, palaillaan", vastaan tälle ja katseemme kohtaa vielä kerran. Tunnen vilunväristyksen saman tien kulkevan lävitseni kuin sähköiskun. Käännän katseeni nopeasti pois.

 Miskakin huikkaa Aleksille heipat ja taksi lähtee taas liikkeelle. "Vihaan syksyä", marisen tihkusateen hakatessa kasvoilleni. Miska mumisee olevansa samaa mieltä. "Tuutko oikeasti yöksi?" kysyn tältä. "Joo voisin mä, ei huvita lähteä vaeltamaan enää kotiin", hän vastaa.

Lähdemme kohti rappuni ovea. Kaivan avaimet taskustani ja pääsemme rappukäytävän lämpöön – tai ainakin kuivuuteen. Raahustamme rappuset ylös hiljaisuudessa. Sisälle päästyämme jätämme ulkovaatteet eteiseen ja rojahdamme olohuoneen sohvalle.

"Semmonen ilta", Miska toteaa, kun rojahdamme sohvalleni. "Sanoppa muuta", huokaan tälle. "Kiitos, kun pelastit mun kotimatkan", sanon ja luon Miskaan "I see what you did there" -ilmeeni. "Ei mitään. Ajattelin, ettet ollut halukas viettämään aikaa kahdestaan Aleksin kanssa", Miska vastaa.

"Joo, oli vähän yllättävää muutenkin", huokaan. "Näkykö se kovin pahasti?" kysyn vielä. "Nooo, ei ehkä", Miska vastaa hieman vältellen. "Mitä tarkoittaa ehkä?" intän. Olin pelännytkin, ettei olemattomat näyttelijäntaitoni olleet onnistuneet pelastamaan tilannetta.

"No kyllähän mä huomasin selvästi, kuinka kiusaantunut olit. Mutta en osaa sanoa, kuinka selvästi se näkyi muille. Mä kuitenkin tunnen sut niin hyvin. Mutta Aleksin kanssa ette oo olleet niin pitkään aikaan tekemisissä, että tuskin se huomasi mitään", Miska selittää. "Et sä nyt kuitenkaan mitenkään erityisen vaikeana ollut", tämä vielä lisää.

"No toivotaan parasta. Tai... Emmä tiedä, ei sillä oo mitään merkitystä vaikka olisi huomannutkin", huokaan. "Niin, ei kai", Miska sanoo ja katsoo minua pää kallellaan. "Olit lähinnä vaan paljon vaisumpi ja poissaolevampi kuin yleensä", tämä toteaa.

"Joo no voin kertoa, ettei mulla ole oikeastaan mitään hajua, mitä on keskusteltu sen jälkeen, kun Aleksi tuli", naurahdan. "En ois kyllä uskonut, että kukaan saa sut noin hämilleen", Miska pohtii. Kohautan tälle olkiani.

"Ehkä se tuli vaan niin puskista. Jos olisin tiennyt etukäteen, niin olisi voinut vähän valmistautua. Henkisesti", pohdin. "Niin, mut kai sä nyt oot jotenkin ajatellut, mitä teet jos näätte vielä?" Miska kysyy. Jään hetkeksi pohtimaan asiaa.

"Hmm... En kyllä oikeastaan", myönnän. Miska kohottaa kulmaansa hieman epäuskoisena. "No emmä tiedä. Kun ei sillon alkuun koskaan törmätty missään niin jotenkin vaan alkoi tottumaan ajatukseen, ettei me tulla enää koskaan olemaan missään tekemisissä", selitän.

"Outoa silti, ettet ole ajatellut asiaa", Miska toteaa. "Ehkä, mutta selvittiin tässä viisi vuotta kuitenkin törmäämättä", sanon. "Ihme, ettette ole aiemmin törmännyt. Aleksi asuu oikeasti ihan tossa muutaman kadun päässä", Miska jatkaa. "Niin, ei kai se pitkään oo täällä asunut", hymähdän.

"Reilu puoli vuotta", Miska kertoo. "Mistä sä sen tiedät?" kysyn hämmentyneenä. "No sehän kertoi ite", Miska sanoo ja pyöräyttää minulle silmiään. "Etkö tosissas kuunnellut ollenkaan?" tämä vielä tivaa. "No en ilmeisesti", huokaan.

"Aleksi kertoi eronneensa pitkästä parisuhteesta vajaa vuosi sitten ja päätti silloin, että olisi aika muuttaa takaisin Suomeen. Kerta tiesi Joonaksen ja Jeninankin suunnittelevan sellaista. Ei niistä kai Jenkeissä asu enää kuin Joel ja se tuskin on takaisin tulossakaan", Miska intoutuu selittämään.

"Jaa", tyydyn vain toteamaan. Ajatukseni ovat juuttuneet "pitkä parisuhde" -kohtaan. Ajatus Aleksista onnellisena jonkun toisen kanssa saa aikaan aivan liian epämiellyttäviä tuntemuksia. Samaan aikaan koen hieman mielihyvää erosta, vaikka koko ihmisen ei tulisi aiheuttaa enää yhtään minkäänlaisia tunteita minussa.

Miska on taas kuin lukenut ajatukseni. "Mika fiilis?" tämä kysyy hieman huolestuneen kuuloisena. "Ei tässä nyt mitään", vastaan. En ole tarpeeksi vakuuttava, sillä Miska kohottaa minulle kulmaansa todella epäilevästi.

"No okei. Kyllä mä olen todella hämmentynyt siitä, kuinka vahvasti reagoin tänään ja kuinka vaikeaa Aleksin lähellä oleminen oli. Uskon sen kuitenkin johtuvan vain tosta yllätyksestä. Me ollaan erottu jo aikaa sitten, molemmat ollaan menty myös elämässä eteenpäin", selostan.

Miska nyökkää hyväksyväksi. Valun sohvalla entistä löhöävämpään asentoon. Lasken pääni nojaamaan Miskan olkapäähän. "Onneks ollaan tämmösiä säälittäviä sinkkuja yhdessä", naurahdan. "Älä muuta sano. Oli kauheen kiva kuunnella kaikkien muiden elämässä etenemistä, kun ite ei ole saanut mitään aikaiseksi", Miska tuhahtaa.

"No äläs nyt, onhan sulla ihan menestyksekäs ura", huomautan. "No joo, mutta kyllä se ois kiva päästä jakamaan arki jonkun kanssa", Miska huokaa. "Niin kai", myönnän itsekin, vaikka en ole edes harkinnut vakavia parisuhteita Aleksin jälkeen. Ei sellaiseen ole kenelläkään aikaa, eihän?

"Tehdäänkö diili?" kysyn yhtäkkiä. "Mikä diili?" Miska naurahtaa. "Jos ollaan vielä nelikymppisinä molemmat sinkkuja, niin mennään naimisiin ja tyydytään kohtaloomme", jatkan. Miska purskahtaa nauruun.

"Kummankos nelikymppisistä toi lasketaan? Mulla, kun ne on jo aika lähellä, sinä kun et ole vielä edes kolmeenkymmeneen päässyt" Miska huomauttaa. "No ei se valitettavasti enää kovin kaukana ole", tuhahdan. "Hei 30 on uusi 20, parikymppisenä on vielä ihan teini", Miska toteaa.

"Mutta tehdään diili. Kun sä täytät 40, niin me mennään naimisiin, jos ollaan molemmat vielä sinkkuja. Haluan edes sen verran armonaikaa vielä", Miska toteaa. "Deal", vastaan ja ojennan käteni. "Deal", Miskakin toteaa. Kättelemme sopimuksen merkiksi ja purskahdamme jälleen molemmat nauruun.