In This Chaotic World Know That You're Not Alone OSA 2 || Blind Channel

10. Ahdistusta

Pääsen eteiseen ja potkin kengät jalastani. Jätän takkini lattialle ja suuntaan suoraan makuuhuoneeseen saadakseni puhelimeni lataukseen. Istuudun sängyn reunalle odottamaan, että luuri käynnistyy.

Päässäni jyskyttää ja koitan kovasti saada kerättyä edes joitain murusia kasaan eilisestä. Kylmät väreet kulkevat lävitseni ja rinnassani painava ahdistus voimistuu koko ajan. Turhaudun odottamiseen ja päätän lähteä suihkuun.

Seison pitkään tulikuuman suihkun alla, mutta silti tuntuu, että paleltaa. Suihkun jälkeen kietoudun paksuun kylpytakkiini ja suuntaan takaisin makuuhuoneeseen. Kaivaudun sänkyyn peiton alle ennen kuin nappaan puhelimen käteeni.

Silmilleni vyöryy viesti-ilmoituksia toistensa perään. Miskan viestit kielivät tämän huolestuneisuudesta. En jaksan nyt lukea niitä tarkemmin, vaan päätän soittaa tälle suoraan. Tiedän kuitenkin hänen haluavan tietää minun olevan kunnossa.

"Neela mitä helvettiä! Ymmärrätkö yhtään kuinka huolissani olen ollut? Kadota nyt tolla tavalla ja sitten ei saa mitään yhteyttä ja..." Miska vastaa heti ensimmäisen tuuttauksen jälkeen ja alkaa saman tien pauhata.

Kuuntelen sanomatta mitään. Silmiäni kirvelee. Lopulta Miska pysähtyy vetämään henkeä. "Mä kävin sun luonakin, mutta et tullut avaamaan ovea", tämä vielä tuhahtaa kiukkuisena ja hiljenee viimein. "Anteeks", kuiskaan hiljaa puhelimeen.

"Missä sä oot oikein ollut", Miska tiuskaisee. "Aleksilla", soperran. "Siis oot lähtenyt jonnekin heilastelemaan, eikä käynyt missään vaiheessa mielessä kertoa mulle siitä?" Miska tuhahtaa äärimmäisen turhautuneen kuuloisena. En tiedä mitä sanoisin, joten päädyn olemaan hiljaa.

"Sano nyt jotain" Miska jatkaa. "Mä en muista", tunnustan. "Miten niin et muista, ethän sä nyt niin paljon juonut ja olit kadonnut jo sillä välin, kun mä kävin vessassa ja tiskillä", Miska tuhahtaa, mutta alkaa kuulostamaan jo hieman lempeämmältä.

"Mä en oikeesti tiedä, mä en muista mitään sen jälkeen, kun päästiin sisälle", selitän ääni väristen ja silmistäni karkaa kyynel poskelle. Pyyhin sen turhautuneena pois. "Et mitään?" Miska vielä tarkentaa. "En mitään", vakuutan. "Miten sä oikein sitten oot päätynyt sinne Aleksille", Miska pohtii nyt enemmän itsekseen kuin minulta kysyen.

"Ööh no Aleksi sanoi, että oli törmännyt muhun baarissa tai minä siihen. Ja joku tyyppi oli yrittänyt viedä mut mukanaan, mutta olin ollut niin sekavassa kunnossa, ettei se ollut antanut. Ja sitten se oli raahannut mut luokseen, kun mun luo oli niin paljon pidempi matka", selostan.

"Mikä tyyppi?" Miska kysyy. "No en minä tiedä" tuhahdan ja alkaa ärsyttämään. "Olikohan se joku niistä, jotka tarjoili pulloaan siinä jonossa", Miska ehdottaa. "Ehkä", hymähdän. "Siinä tais olla vähän muutakin kun lämmikettä", Miska jatkaa. "Niin taisi joo", hymähdän uudelleen.

"Aika huolettomasti sitä litkua vetelit", Miska huomauttaa. "Joo no ei tarvi saarnata, tajuan itsekin, ettei ollut ihan fiksu veto", tiuskaisen. "Sori, onneks ei kuitenkaan sattunut mitään", Miska sanoo. "Niin, toivottavasti ei", huokaan. "Ehkä Aleksi ehti just ajoissa", Miska yrittää lohduttaa.

"Niin, ehkä. Monelta me oikein oltiin siellä jonossa?" kysyn. "Öh oliskohan se ollut jotain vartin yli yhdentoista pintaan, kun vessassa katsoin kelloa", Miska pohtii. "Mun täytyy kysyä Aleksilta, mihin aikaan se löysi mut", totean. "Se on ihan hyvä idea", Miska myötäilee.

"Onko kaikki muuten hyvin?" Miska kysyy ja kuulostaa jo täysin leppyneeltä. "Joo kai. Ahdistaa aika paljon", kerron. "No kyllä se siitä, juttele vielä Aleksin kanssa. Eiköhän tässä selvitty ihan vaan säikähdyksellä", Miska yrittää lohduttaa. En osaa vastata mitään, vaan ajatukseni alkavat harhailla.

"Noo mites Aleksi? Oliko millaista olla sen luona", Miska vaihtaa puheenaihetta. Hänen onnekseen emme ole samassa tilassa, sillä minun tekisi juuri nyt mieli lyödä tätä. "No ei mitenkään ihmeellistä. Lähinnä olin helvetin helpottunut, että heräsin sieltä. Alkuun luulin olevani jossain ventovieraan luona", tuhahdan.

"No joo ymmärrän. Ihana, että se kuitenkin huolehti susta", Miska sanoo. "Niinpä, oon sille kyllä paljosta velkaa", huokaan. "Ehkä jotain keksit", Miska virnistää. "Lopeta, ei tässä oo nyt mitään sellaista", tiuskaisen. "Joo joo", Miska naurahtaa.

"Mä haluan nyt nukkumaan, jutellaan joskus myöhemmin", sanon melko kylmästi. "Joo, tsemppiä. Kaikki on ihan hyvin", Miska vakuuttaa. Hymähdän tälle vielä jotain ennen kuin suljen puhelun. Käperryn tiukasti peittoni sisään ja nukahdan onneksi ennen kuin ajatukseni ehtivät kunnolla laukalle.

***

Säpsähdän hereille unesta ja minulla kestää hetken tajuta, että olen herännyt ovikellon ääneen. Hämmennyn, sillä yleensä ensin tulee summerin ääni, mutta nyt joku on jo asuntoni ovella. Nousen sängystä ja raahaudun eteiseen.

Jään epäröimään hetkeksi, mutta avaan kuitenkin oven. Sen takaa paljastuu Aleksi, mikä oikeastaan hämmentää minua entisestään. "Mitä sä täällä teet", töksäytän. Koitan ohimennen potkia aiemmin lattialle jättämiäni takkia ja kenkiä sivummalle. "Moi. Sori, että häiritsen", Aleksi mutisee ja koittaa hymyillä pahoittelevasti.

"Olin vaan lenkillä ja tota juoksin tästä ohi ja mun oli vaan pakko tulla katsomaan, että sulla on kaikki hyvin", Aleksi jatkaa, kun vain tuijotan tätä kysyvästi. "Aaa joo, on mulla. Ei tässä mitään", mutisen ja sudin edelleen hieman kosteita hiuksiani korvan taakse. Välttelen Aleksin katsetta, sillä en juuri nyt kykene kohtaamaan tämän silmiä.

"Varmasti?" Aleksi kysyy kuulostaen hyvin epäilevältä. "Joo, oon vaan väsynyt ja vähän hämmentynyt, ei tässä muuten mitään. Kiitos sun", sanon ja yritän vuorostani hymyillä. "Okei no hyvä, mä tota tästä varmaan sit jatkankin tätä lenkkiä", Aleksi sanoo ja kääntyy lähteäkseen.

"Aleksi oota", huikkaan tämän perään vielä. Aleksi kääntyy takaisin ja katsoo minua kysyvästi. "Mihin aikaan se oli, kun löysit mut?" kysyn ja jään alahuultani purren odottamaan vastausta. "Öh, emmä muista. Ehkä joskus vähän ennen puolta yötä", Aleksi sanoo olkiaan kohauttaen.

"Okei hyvä, kiitos", henkäisen ja helpotuksen aalto vyöryy lävitseni. Ei siis ole kulunut kauaa aikaa siitä, kun Miska on minut nähnyt viimeisen kerran siihen, kun olen törmännyt Aleksiin. Aleksi katsoo minua hieman hämmentyneenä, mutta heilauttaa sitten kättään ja kääntyy takaisin portaisiin päin.

Suljen oven perässä ja suuntaan takaisin makuuhuoneeseen. Olen päättänyt viettää koko päivän sängyssä, joten kaivaudun takaisin peiton alle. Rinnassani painanut ahdistus on helpottanut jo hieman, joten uni tulee nopeasti.

---

Sori nää tulee nyt milloin sattuu, kun ehdin. Tsemppaan ehkä joskus ✌🏼