In This Chaotic World Know That You're Not Alone OSA 2 || Blind Channel

7. Synttärit

"Perse", kiroan itsekseni, kun säikähdän ovikellon soimista ja pursotuspussista roiskahtaa liikaa kuorrutetta kakun päälle. "Noh noh, nämä on lastenjuhlat", Miska kiusaa. Tämä laittaa parhaillaan jo valmiita tarjoiluja esille. Näytän tälle kansainvälistä käsimerkkiä ja käännyn takaisin kakun puoleen. 

"Onko jollain vähän hermot kireällä?" Miska jatkaa kuittailua. Tämä liikkuu todella vaarallisilla vesillä parhaillaan. "Pitäisköhän sun nyt suksia siitä ennen, kun jotain pahaa tapahtuu", tuhahdan tälle. "Mennään, mennään", Miska virnistää ja lähtee parin tarjoiluastian kanssa olohuoneen puolelle. Alan paikkailla aiheuttamaani tuhoa.

Huokaan pian helpotuksesta, kun katastrofi ei ollutkaan niin paha, kuin oletin. Viime yön valvominen todella painaa ja saa hermoni kiristymään. "Moi", kuuluu varovainen ääni keittiön ovensuusta ja olen sotkea kuorrutuksen uudelleen.

Käännyn katsomaan ovella seisovaa Aleksia, tämä on ilmeisesti syypää myös ovikellolla säikyttelyyn. "Moi", hymähdän tälle takaisin ja koitan hymyillä nopeasti, ennen kuin käännyn takaisin kakkuun päin.

"Vau, en tiennyt, että osaat tehdä tämmösiä", Aleksi ja tulee viereeni katsomaan valmistuvaa kakkua. "Joo tästä on tullu yks harrastus, kun aikani kuluksi suoritin leipurikondiittorin tutkinnon", kerron.

"No on sullakin tavat kuluttaa aikaa", Aleksi naurahtaa. Kohautan tälle olkiani ja alan pursottamaan seuraavaa kohtaa. "Tarviitko apua?" Aleksi tarjoutuu. "Tää on kohta valmis", vastaan tälle. "Pidä vaan Miska pois täältä", naurahdan vielä perään.

"Hoituu", Aleksi virnistää takaisin ja katoaa keittiöstä. Käännyn jälleen kakun puoleen hymyillen nyt tyytyväisenä, että kastemato-ominaisuuteni eivät tällä hetkellä nousseet pintaan. Saan kakun vihdoin valmiiksi ja alan siivoilla jälkiäni keittiöstä.

"Täällä ois yks synttärisankari hereillä", kuuluu pian Kirilin ääni. Tämä on ilmestynyt keittiöön ilmeisesti juuri päiväunilta herännyt Väinö sylissään. "No hei kummitädin lemppari", lepertelen Väinölle, joka näyttää edelleen uniselta, mutta alkaa kuitenkin hymyillä.

"Haluutko mennä kummitädin syliin", Kiril kysyy. Väinö nyökkää. Ojennan käteni ja Kiril nostaa pojan syliini. "Oliko hyvät päikkärit?" kysyn Väinöltä. Tämä nyökkää jälleen ja haukottelee samalla. Hän nojaa kevyesti päätään olkaani.

"Mennääs pukemaan sulle dinopuku päälle", ehdotan. Vilkaisen Kiriliin, joka viestittää, että voi hoitaa keittiön siivoamisen loppuun. Lähden Väinö sylissäni tämän huonetta kohti. Asunto on tuttua tutumpi – olenhan itsekin asunut siellä ison osan elämästäni.

Kirilin tädin kuoltua, olivat he Noelin kanssa ostaneet aiemmin kimppakämppänämme toimineen asunnon. Nykyään se ei ole heille enää yhtään liian iso, kun heidän makuuhuoneensa lisäksi molemmilla lapsilla on omat huoneet ja neljäs makuuhuone toimii työhuoneena.

Väinön huone on minun vanha huoneeni ja minua hymyilyttää joka kerta huomatessani, kuinka erinäköinen se nykyään on. Lasken Väinön sylistäni lattialle ja löydän dinosaurusasun odottamassa tuolin selkänojalta. "Osaatko pukea tän jo ite?" kysyn Väinöltä.

Istuudun tämän eteen lattialle ja ojennan pukua. "Osaan", Väinö toteaa ykskantaan ja ottaa ojentamani puvun. Tämä vetää puvun reippaasti päälleen, mutta tarvitsee sitten hieman apua vetoketjun kanssa.

"Noniin, hyvältä näyttää", totean hymyillen, kun puku on päällä ja pörrötän naperon hiuksia. Väinön silmät loistavat onnesta. "Mennäänkö näyttämään muille?" kysyn ja nousen ylös. "Mennään", Väinö sanoo ja ottaa kädestäni kiinni.

Siirrymme olohuoneeseen, missä vieraat alkavat olla jo paikalla. "Mikä ihana pikkudino sieltä tulee", Jenina hihkaisee. "En ole pieni, olen iso dino", Väinö tokaisee. "Hirvittävä peto kerrassaan", Noel naurahtaa ja saa muutkin purskahtamaan nauruun.

Vatsanpohjassani hieman muljahtaa, kun tajuan ainoan vapaan paikan olevan Aleksin vieressä. Istuudun siihen yrittäen taas tsempata itseäni olemaan mahdollisimman normaali. Nojaan sohvan reunaan, etten vahingossakaan hipaise tätä.

"Täältä tulee toinen päivänsankari", Kiril kuuluttaa pian tuodessaan vuorostaan heränneen Ainon mukanaan. Tälläkin on jo oma asunsa päällä ja sydämeni sulaa, kun katselen kuinka suloisia nuo kaksi pikkuihmistä ovat.

Ainoa hieman ujostuttaa väenpaljous ja tämä hautaa kasvonsa isänsä olkapäähän. "Jaha, tää vaatii vielä vähän herättelyä", Kiril naurahtaa. "Eiköhän voida silti siirtyä ruokapuoleen", Noel toteaa.

Noel sytyttää kakun päällä olevat kynttilät. Laulamme onnittelulaulun lapsille ja sitten he saavat puhaltaa kynttilät. Aino ei oikeastaan ymmärrä mitä pitää tehdä, joten Väinö puhaltaa hänenkin puolestaan.

Jokainen siirtyy vuorollaan hakemaan itselleen syömistä ja palaa sitten paikoilleen. Aleksi seuraa perässäni takaisin sohvalle. Koitan jälleen nojailla enemmän käsinojaan, etten ole liian lähellä tätä.

"No mitäs muuta sä oot puuhaillut, kun opetellut leipomaan?" Aleksi yhtäkkiä kysyy. Olen juuri saanut suuni täyteen ruokaa. Tunnen punastuvani, kun mussutan suuni tyhjäksi ennen kuin kykenen vastaamaan.

"Öh, en mitään ihmeellistä. Töitä lähinnä", vastaan. "Missä sä oot töissä?" Aleksi tenttaa lisää. "Luokanopettajana, just vaihtui luokka tänä syksynä, kun edelliset siirtyi yläkouluun", selostan. Aleksi näyttää aidosti kiinnostuneelta. "Teetkö näitä kakkuja myös jossain?" Aleksi kysyy ja nostaa hieman lautastaan. "En, se on oikeasti ihan vaan harrastus", vastaan. 

Aleksi nyökkää ja keskittyy jälleen hetkeksi syömiseen. "Mites armeijahommat?" Aleksi jatkaa saatuaan lautasensa tyhjäksi. Hän nojautuu rennompaan asentoon sohvalle ja hörppää kädessään olevasta turkoosin värisestä Nipsu mukista. Olen kuulevani pienen värähdyksen tämän äänessä.

"Teen siellä koulutushommia aina tarpeen mukaan. Loma-aikoina ja viikonloppuisin", kerron. "Et oo enää rauhanturvaajana ollut?" Aleksi kyselee edelleen lisää ja nyt hänen äänensä kuulostaa jo selvästi synkemmältä.

Kurkkuuni tuntuu nousevan pala ja hörppään vuorostani keltaisesta Pikku Myy mukistani. "Olin mä toisenkin komennuksen, mutta siitäkin on jo pari vuotta", kerron. Aleksi nyökkää. Välillemme laskeutuu jälleen hiljaisuus. Mietin pitäisikö minunkin kysyä Aleksilta jotain tämän elämästä, mutta toisaalta haluan tietää siitä mahdollisimman vähän. 

"Ootko tanssinut vielä?" Aleksi ehtii kuitenkin kysyä jälleen ensin. "Ainoastaan baarin tanssilattialla", Miska naurahtaa rojahtaessaan Aleksin toiselle puolelle sohvalle. "Sehän se on tärkein", Aleksi virnistää. "Nimenomaan", myötäilen ja yritän jälleen hymyillä mahdollisimman rennosti.

Päätän, että minun olisi tosiaankin kysyttävä jotain myös Aleksilta. Kurottaudun eteenpäin laskeakseni sylissäni olevat astiat sohvapöydälle. Sitten nojaan taas sohvaan ja avaan suuni. "Noniin, sitten on lahjojen avaamisen vuoro", Noelin ääni kuitenkin keskeyttää minut.

Suljen suuni ja toivon, ettei kukaan huomannut. En ehdi enää keskittyä Aleksiin, kun Väinö tulee luoksemme ja vetää minut mukaansa lattialle lahjojen avaamista varten. Jossain kohtaa huomaan sivusilmällä Aleksin katselevan minua, mutta yritän antaa koko huomioni ympärilläni touhuaville lapsille.