Hetkiä

Valokuva-albumi

Moi taas pitkästä aikaa. Tässä tekstissä esiintyy taas Severin, mutta tällä kertaa aikuisena.

__

Severin katselee punaista taloa, jonka ikkunoiden ja oven karmit ovat maalattu valkoisella maalilla, joka on tosin jo lohkeillut osittain irti. Hän puhaltaa lämmintä ilmaa käsiinsä ja lähtee kohti talon ovea lumi jalkojen alla narskuen.

Talo nököttää Ahvenanmaahan kuuluvan pienen saaren rannikolla näköetäisyydellä merestä. Saarella on talon lisäksi kymmenen muuta taloa, joista niistäkin kolme ovat vain kesäkäytössä, sekä pieni kauppa ja pieni venesatama, johon mahtuu ehkä kymmenen venettä.

Severin nielaisee ja puristaa avaimia kohmeisessa kädessään. Hänen äidin perkeleensä meni ja kuoli, joka tarkoittaa sitä, että talo on nyt hänen. Tuo talo, jossa hän vietti elämänsä kolme ensimmäistä vuotta. Ei hän ajasta kauheasti muista, mutta muistot, joita hänellä on eivät ole hyviä. Hänen äitinsä oli addikti eikä Severinin muistojen perusteella kauheasti lapsestaan välittänyt.

Severin saapuu lopulta talon ovelle. Muutaman metrin matka pihatietä ja portaita pitkin tuntui ikuisuudelta. Hän katsoo ovea, jossa on messinki kolkutin, ja työntää avaimen hiukan vapisevin käsin ruosteiseen lukkoon. Hän saa hetken taistella avaimen kanssa ennen kuin saa sitä käännettyä. Hän vetää sen jälkeen narisevan oven auki. Talossa on kylmää, pimeää ja pölyistä.

Severin astelee sisälle taloon ja potkii kengät jaloistaan. Onneksi hänellä on villasukat, sillä lattiat ovat jääkylmät.
Hän lähtee sitten tutkimaan taloa. Ihan ensiksi hän tarkistaa onko huonekalut siellä, missä hän niiden muistaa olevan. Sohva on paikallaan ikkunan, ja erittäin rumien kukkaverhojen, alla, tumma pirttipöytä on yhä keittiön keskellä ja jopa hänen huoneensa on koskematon, vaikka aikaa on kulunut lähes 30 vuotta.

Severin istahtaa pienelle sängylleen, joka natisee hänen painonsa alla, onhan sänky lapselle tarkoitettu. Hän tutkailee huonetta, siellä on tähtitapetti, jonka pohjavärinä toimii tummansininen, huoneessa on myös sininen matto, juliste seinällä, siinä on perhosia, ja vaalea puuhylly. Hän alkaa katsella hyllyllä olevia tavaroita, siellä on kirjoja, pikkuautoja, nalle ja muita leluja.

Severin nousee ja astelee hyllyn luo, jotta voisi katsella tavaroita lähempää. Hetken katseltuaan hän huomaa valokuva-albumin hyllyllä olevien kirjojen seassa.
Hän ottaa punaisen albumin käsiinsä. Albumin kannessa on kultaisella kirjoituksella hänen nimensä.
Severin kurtistaa kulmiaan, hän ei tiennyt, että hänestä on kuvia ajalta, kun hän asui äitinsä luona.

Severin istahtaa takaisin sängylle ja puhaltaa albumin päällä olevan pölyn pois. Hän avaa albumin varovasti, se tuntuu nimittäin melko hauraalta.

Heti ensimmäinen kuva on otettu sairaalassa hänen syntymänsä jälkeen. Kuvan alla on päivämäärä ja teksti: "Rakas Severin Eemil Karlström."

Severin katsoo kuvaa hetken hiukan lamaantuneena ennen kuin alkaa aika vauhdilla selata albumia. Siellä on kuvia hänen vauva- ja taaperovuosiltaan. Kuvien alla on muun muassa tekstejä, kuten "Severinin ensimmäiset sanat." ja "Severin oppi tänään kävelemään." ja muita arkisia, mutta silti hänen äidilleen tärkeitä ja isoja hetkiä.

Viimeisessä kuvassa Severin on kyykyssä hiekalla keppi kädessään. Kuvassa pikku-Severin heiluttelee keppiä iloisesti kikattaen. Hän näyttää kuvassa niin huolettomalta liian pitkäksi kasvaneet tummat kiharat hiuksillaan ja kirkkaanpunaiset uimahousut jalassaan.

Kyyneleet kihoavat Severinin silmiin. Hänellä ei ollut paljoa muistoja ajoilta, jolloin kuvat ovat otettu, ja ne muistot, joita hänellä oli, eivät olleet hyviä. Siksi hän onkin lievästi sanottuna yllättynyt tästä kuvien suomasta tiedosta.

Severin puristaa albumia tiukasti rintaansa vasten kyynelten alkaessa valua hänen punoittavia poskiaan pitkin. Äiti rakasti häntä, välitti hänestä.

__

Toivottavasti tykkäsitte :) Yritän alkaa taas kirjottaa enemmän, mutta mitään en lupaa.