Kylpyhuoneemme seinä on sementinharmaa. En ole koskaan ennen kiinnittänyt siihen huomiota, se tuli vuokra-asunnon mukana kuten mikä tahansa muukin seinä, emmekä koskaan vaivautuneet muuttamaan mitään. Tämän kodinhan piti aina olla vain väliaikainen. Jotenkin me silti jäimme tänne jumiin, yhä viiden vuoden jälkeenkin. Pyyhin höyryn peilistä ja kohtaan siniharmaiden silmieni väsyneen katseen ja huokaisen syvään. On aika palata maan pinnalle, lopettaa turha muistelu.
Suljen kylpyhuoneen oven takanani ja annan katseeni eksyä hetkeksi sinun nukkuvaan hahmoosi yhteisellä sängyllämme. Jään siihen hetkeksi seisomaan, yrittämään ihailla kauneuttasi ikkunasta kajastavissa auringon ensisäteissä. Tämä on se aika jona aina olet kauneimmillasi, se aika jolloin kerroin sinulle ensi kerran rakastavani sinua. Hymysi sinä hetkenä, kultainen kajo ruskeissa silmissäsi heijastuvana on aina ollut tarkimmin varjeltu muistoni. Nyt tunnen vain tyhjän kaiun sydämessäni, ja tajuan etten muista sanoja jotka putosivat huuliltasi kun nauroit kanssani sinä aamuna.
Käyn läpi saman rutiinin kuin joka aamu ennenkin. Teen aamiaista meille molemmille, huomaan kahvin taas loppuneen – ei se mitään, ehdimme kumpikin napata kupillisen mukaan matkalla töihin. Herätän sinut, tyhjä hymy huulillani, vastaan suudelmaasi vaikka huulesi tuntuvat kiveltä omiani vasten. Toivotan hyvää työpäivää kun lähdet ennen minua, vastaan "minäkin sinua", kun kerrot rakastavasi minua, ja vaikka kuulen kolkkouden sanoissani, sinä hymyilet kuin olisin ripustanut kuun taivaalle.
Minä jään vielä yhteiseen väliaikaiseen kotiimme, annan katseeni kerrankin vaeltaa ympäri pientä, tyhjää asuntoamme. Eihän sitä ole järkeä sisustaa, jos jäämme sinne vain vuodeksi, niinhän? Valkoiset seinät, IKEAn halvimmat huonekalut. Se ei edes näytä kodilta. Ainoa häive persoonallisuudesta ne paperiperhoset jotka kolme vuotta sitten taiteilit ja teippasit seinälle nauraen. Niitä on nyt vähemmän, tajuan, kun lakaisen jälleen pois niistä ne, jotka ovat pudonneet lattialle, ja irrotan varovasti sen yhden, jonka siipi on ollut revennyt jo monta päivää.
Kun suljen ulko-oven takanani annan itseni hetken kuvitella, että tämä on viimeinen kerta kun astun ulos tästä asunnosta, vaikka tiedän että palaan tänä iltana luoksesi ja kerron sinulle tyhjiä sanoja ja suutelen kivisiä huuliasi ja lakaisen lattialta lisää paperiperhosia. Ja minä tiedän, kuten joka päivä ennenkin, että me kaksi, aivan kuten tämä paikkakin, kuten paperiperhoset seinällämme, olemme vain väliaikaisia.
---
Hello, it's been a while, mutta tulin nyt pitkästä aikaa kirjoittaneeksi jotain ja ajattelin jakaa sen täälläkin (mutta en kyllä enää ole täällä aktiivisesti muutamaan vuoteen käynyt, enkä ole palaamassakaan, mitä nyt välillä saatan pistäytyä yksittäisiä tekstinpätkiä dumppailemaan)
-K
ВЫ ЧИТАЕТЕ
Lyhyitä tarinoita
Короткий рассказLyhyitä, toisiinsa liittymättömiä tarinanpätkiä. Suurin osa yhtäkkisen inspiraation tuloksia, mutta toisinaan täältä löytyy jokunen kirjoitushaasteen tai kouluaikojen äidinkielen tuntien tuotoskin.
