what is love? | ziall | finnish

luku 2 -

Yhteensä kaksi viikkoa, yksitoista iltaa juostessa, kaksi iltaa Zaynin kanssa kahvilla ja yksi ilta itkien puhelimessa Harryn kanssa meni aivan liian nopeasti. Mä en voi uskoa, miten annoin itteni edes hyväksytä kahvipyynnön Zaynilta. Miten mä vain sanoin, että kaikki meidän välillä on okei. Miten mä sanoin, että pidän Zaynista edelleen. Ei, en voi antaa sitä anteeksi. Mä en halua pitää Zaynista, mä haluan olla vapaa, mä en halua mitään suhdetta mun elämään nyt. Mä en halua jätkää, enkä todellakaan Zaynia. Mä en halua, että siinä käy lopulta samalla tavalla, kun viimeksi. Mä en halua, että se taas jättää mut, en todellakaan. Toisinaan, en tiennyt mitä Zayn edes suunnitteli. Mitä se jätkä suunnitteli sillä, kun muutti takaisin Lontooseen, mun naapuriin. Mitä se suunnitteli, ku pyysi mut kahville - kahteen otteeseen - ja kertoi toisella niistä tuntevansa edelleenkin vetoa mua kohtaan. Kertoi rakastavansa mua edelleen. Ja mitä mä sanoin siihen? 'Mä rakastan sua myös, Zayn.' Ja miksi? En todellakaan tiedä. Ehkä mä vaan rakastan sitä samalla, kun mietin mitä helvettiä rakkaus on.

''Harry, mä oon niin helvetin pettynyt itteeni. Taas nähtiin, kuinka Zayn tulee ja sulattaa mun sydämen uudelleen ja uudelleen. Ihan, ku se ei ois koskaan tehnyt mitään. Ihan, ku se ei ois koskaan lähtenytkään. Mä en haluu, mä en jaksa. Mä en vaan -'' selotin puhelimeen, kunnes Harry avasi suunsa.

''Niall sun pitää antaa sille mahdollisuus, sä rakastit sitä, sä rakastat edelleen sitä. Mä nään sen, mä kuulen sen. Sun ääni on täysin samanlainen nyt vuosia sitten. Sillon, ku näit Zaynin ensimmäistä kertaa, kun puhuit sille ensimmäistä kertaa. Ja ku kerroit mulle siitä ensimmäisenä. Sä melkeen itkit onnesta. Sä itkit onnesta, kun Zayn Malik puhui sulle. Ihan, ku Zayn olis ollu sillon joku supertähti. Muistan niin hyvin ne sun selitykset Zaynista, muistan ku ensimmäistä kertaa itkit Zaynin vuoksi, vaikka ei ollut edes mitään hätää.''

''Mut Harry mä en tunne nyt sisälläni sitä samaa, ku silloin. Mä en vaan saa pois päästäni ajatusta, et Zayn ottaa ja lähtee taas. Et se jättää mut uudelleen'', tokaisin pyyhkien muutaman kyyneleen silmäkulmastani. Ja taas nähtiin. Zayn on asunut pari päivää päälle kaksiviikkoa Lontoossa ja itken jo sen takia. Mä jumalauta itken sen takia, vaikka mitään ei ole edes tapahtunut.

''Entä jos mä taas sokaistun vaan siitä syystä, että Zayn pitää mua ku kukkaa kämmenellä ja uskottelen samalla itselleni, et kaikki on okei?'' jatkoin purren hellästi huultani.

''Niall, itkeksä? Älä vaan sano et -'' Harry lausui puhelimeen, jonka jälkeen kyyneleitä valui vain enemmän sinertävistä silmistäni. ''Jotain sinne päin kai'', mutisin samalla, kun kuulin koputuksen oveltani. Ei, ei juuri nyt. Ensinnäkään en halunnut edes tietää kuka siellä oli ja toiseksi en ollut juuri nyt sellaisessa kunnossa, että suostuisin näyttäytymään ihmisille, ihmiselle, miten vain. ''Mä soitan sulle myöhemmin Harry, okei? Joku koputtaa, meen avaamaan'', sanahdin puhelimeen sanoen heipat pikaisesti ennen, kuin katkaisin puhelun. Pitelin puhelinta käsieni välissä, huokaisten raskaasti. Entä jos se on Zayn? Entä jos se kuuli puhelun? Entä jos.. Huokaisin.

Zaynin näkökulma

Raskaan huokasun saattelemana nousin ylös sängyltäni. En voinut maata sängyllä tiedostaen, että Niall oleskeli viereisessä huoneessa. En kyennyt pysymään erossa siitä blondista, en kyennyt. Mä en tiedä, mitä mun päässä edes liikkus, ku jätin sen. Suostuin siihen työhön, joka ei näköjään kestänyt vuotta kauempaa. Todellisuudessa sain potkut puolivuotta sitten, mutta en halunnut muuttaa takaisin Lontooseen. Halusin omaa rauhaa hetkeksi - ja sitä todellakin sain.

Kaipasin Niallia jokaisena sekunttina mun viereen. Toisinaan halusin vaan unohtaa suhteen, antaa olla. En edes tiennyt mitä halusin, en tiedä edelleenkään. Toisinaan haluaisin Niallin takaisin itselleni, mun vierelle muutoinki ku naapurina. Mut toisinaan haluaisin vain lähteä jonnekin kauas pois niin, etten enää koskaan näkis Niallia, en muistais koko jätkää ja aloittaisin uuden elämän jossain. Ristiriitoja riittää mun elämässä. Jokaselle asialle löytyy niin se positiivinen, ku negatiivinenki asia. Aina mä vaan haluan - mutta toisena sekunttina en sitten ollenkaan.

Eikä mennyt kauaa, kun löysin itteni Niallin oven takaa, koputtamassa sitä. Meni hetki, meni toinenkin ja juuri, ku olin koputtamassa uudelleen, ovi aukeni. Niall ei kuitenkaan näyttänyt voivansa hyvin. Se ei näyttänyt iloselta. Huoli valtasi kehoni hetkessä, enkä osannut muuta, kun tervehtiä ja ottaa askeleita kohti blondia. ''Niall mikä on?'' kysäisin samassa, kun kiedoin käteni toisen ympärille. Purin hellästi alahuultani, tuntiessani Niallin kädet ympärilläni. Ovi meni kiinni - blondin huulet koskettivat solisluutani. Hymy nousi kasvoilleni. Huulet koskivat kaulaani, päästin pienen huokaisun huulteni välistä. Niallin huulten seuraava pysäkki oli huulillani.

''Zayn mä haluun sua niin helvetisti. Niin paljon, että se sattuu. Niin paljon, että mua itkettää. Mä en halua, että sä teet enää koskaan niin. Mä en halua, että sä enää koskaan päästät irti musta, mä vaan haluun olla sun kanssa nyt - ja aina.'' Tunsin huulet omillani. ''Toisaalta mä en halua sua yhtään. Mä en halua nähdä sua, mä en halua puhua sulle.'' Ja jälleen tunsin huulet omillani. ''Mä haluan rakastaa sua, mut tiedän ettei se oo kannattavaa. Mä tiedän, että rakkaus sua kohtaan vaan satuttaa mua. Mä tuun pettymään uudelleen ja uudelleen, etkä sä voi sille mitään. Sä et välttämättä edes tee sitä tahallasi.'' Ja kuten edellisienkin lauseiden jälkeen, tunsin huulet jälleen omillani.