Potestas: Valta

Luku 1: Syntymäpäivä

Nousin nopeasti ja yritin luikkia mahdollisimman pian pois koulusta. Äidinkieli ei koskaan ollut ollut vahvuuksiani, mutta opettajani piti minusta kovasti ja halusi aina jäädä puhumaan minulle tunnin jälkeen. Kaipasin kuitenkin enemmän kodittomia kissoja kuin taas yhtä kiusallista juttutuokiota opettajan kanssa. Kissoissa nimittäin oli se hyvä puoli, ettei minun tarvinnut puhua kenellekään. En kuitenkaan kerennyt kauas koulusta, kun kuulin Neven äänen takanani.

   "Claire odota! Minulla on asiaa huomisesta", Neve puuskutti juostessaan minua kiinni. Neve oli paras ystäväni. Hänellä oli musta tukka ja kalpeat kasvot. Monet koulussamme, eivätkä syyttä, vertasivat häntä Lumikkiin. Neve oli suunnilleen jokaisen seuran, yhdistyksen ja hallituksen jäsen sekä osallisena lähes kaikkiin kissanristiäisiin, joita Amsterdamissa järjestettiin. Silti hänellä riitti aina aikaa myös minulle ja hän sai todella hyviä numeroita koulusta. En ymmärtänyt, miten hän ei palanut loppuun.

   "Ja minä kun luulin, ettet aikonut paljastaa minulle mitään syntymäpäivääni liittyen", totesin kulmat koholla. Toisin kuin monille muille, minulle syntymäpäivät ovat suurin piirtein pahinta mitä keksiä saattoi heti esiintymisen ja sukujuhlien jälkeen. Inhoan sosiaalisia tilanteita. Väsyn niissä nopeasti ja olen surkea normaalissa kommunikoinnissa tuntemattomien tai puolituttujen kanssa. Samoin inhoan sitä, jos minuun kohdistuu valtavasti hössötystä ja huomiota. Pelkäsin valtavasti, mitä Neve oli keksinyt pääni menoksi.

   "En aiokaan, ainakaan mitään oleellista. Ajattelin kuitenkin, että sinä haluaisit, tai no, sinun tarvitsee tietää, minne sinun pitää tulla ja milloin", Neve vastasi. Hän oli oikeassa. Ei minua kiinnostanut tietää, minne tai milloin minun pitäisi ilmestyä, mutta olin luvannut Nevelle (hyvin monien aneluiden jälkeen), että juhlisin hänen kanssaan 17-vuotissyntymäpäivääni.

   "Niin kai", sanoin aika kuivasti.

   "Saat nukkua pitkään. Nähdään kymmeneltä Oosterparkin puistossa. Äläkä vaivaudu syömään kotona mitään. Minä hoidan huomenna kyllä kaiken," Neve vakuutti minulle.

   "Hyvä on", vastasin ja vilkaisin kännykkääni. Kello oli aivan liikaa. "Neve, minun on nyt ihan pakko mennä. Myöhästyn kohta töistä."

   "Totta kai. Minullakin on nuorten lentopallo valmennus. Nähdään huomenna!" Neve huikkasi ja pyrähti juoksuun. Hän juoksi aina joka paikkaan. Minä taas lähdin kävelemään ripeästi kohti kissataloa.

   Kävellessäni kanavan vartta läheisestä pensaasta kuului hiljainen naukaisu. Kyykistyin varovasti pensaan viereen ja pian nousin pieni kissanpentu sylissäni. Niitä löytyi välillä Amsterdamin kaduilta. Luultavasti ne olivat vahinkopoikueista, kun leikkaamattomat kissat pääsivät karkuteille. Löytämäni pentu oli hyvin heikossa kunnossa ja nopeutin askeleitani entisestään viedäkseni sen pian turvaan.

   Pentu oli yllättävän luottavainen ja se käpertyi tiukasti syliini. Onneksi matka ei ollut enää pitkä. Saavuttuani kissatalolle laskin pennun varovasti repulleni ja sitaisin kullanruskeat hiukseni kiinni. Kun astuin sisään, hetken oli täysin pimeää. Äkkiä joku sytytti valot ja kissatalon muut työntekijä ilmestyivät toivottamaan hyvää syntymäpäivää. Hätkähdin rajusti ja puristin samalla pennun lähemmäs itseäni. En halunnut sen syöksyvän säikähdyksestä minnekään.

   "Onnea 17-vuotiaalle!" yksi työkavereistani tuli onnittelemaan. Kiitin ja hymyilin kohteliaasti.

   "Moi Claire! Hyvää syntymäpäivää!" pomoni ja kissatalon omistaja Helena Hendriks tervehti.

   "Kiitos kovasti!" vastasin hieman kiusaantuneena. "Olisiko täällä jossain sopivaa paikkaa tälle kaverille?" kysyin ja kohensin pennun asentoa sylissäni.