Tässä bändii ei oo vaa Joel pelaa lätkää ammattilaisena tai jonaki semmosena. Toivottavasti kukaa ei suutu täst lol.
Noonan Pov:
Istun Helsingin jäähallin katsomossa kannustamassa poikaystävääni Joelia. Tää on sen uran tärkein peli, koska tää voi johtaa kansainväliseen sopimukseen jos se pelaa hyvin. Nyt on erätauko, joten päivittelen Joelin isää tilanteesta. Ollaan seurusteltu Joelin kanssa kohta 4-vuotta.Tavattiin aikoinaan lukiossa ja oltiin pitkään ihan vaan kavereita mutta sitte neljä vuotta sitte yks asia johti toiseen ja tässä sitä istutaan, kihlasormus sormessa. Vielä noin 15 minuuttia ni pojat tulee takasin kentälle. Ehdin siis hyvin käydä vielä vessassa ennen kolmatta, viimeistä erää. Jäähalli on loppuun myyty, joten kyllä täällä muutama ihminen löytyy. Etsin vessan ja asetun jonon perälle. Kun vihdoin olen päässyt vessasta, kuulen viimeisen erän jo alkaneen, kiiruhdan siis nopeasti takaisin paikalleni kannustamaan muruani. Aika ällösöpöä mutta ei se haittaa, se on ihan okei. Pelitilanne näyttää huonolta, Joelin joukkue on tasoissa vastustajansa kanssa ja kellotaulussa näkyy, että viimeistä-erää on enää 3minuuttia jäljellä. Joel aloittaa, vastustaja saa kiekon ja lähtee kohti Joelin joukkueen maalia. Kuin ihmeen kaupalla joku hiutaisee kiekon Joelille joka on vapaana keskikentässä. Hän ottaa kiekon ja lähtee pinkomaan niin lujaa kuin luistimista lähtää. Enää minuutti aikaa... Sä pystyt siihen Joel... Kuitenkin Joelin vauhti on liian luja eikä se ehdi jarruttaa ajoissa. Katson paniikissa kuinka Joel menee täyttä vauhtia maalivahtia ja maalia päin. Hän kaatuu maahan, enempää en ehdi nähdä koska lähden pinkomaan kohti käytävää, jota pitkin hän tulee jos loukkasi itsensä. Kun saavun käytävään, nään kuinka ensiapu henkilöt ovat Joelin luona, paniikki valtaa kehoni. Itken holtittomasti. Minua ei päästetä kentälle vaan käsketään odottaa tässä. Pian joku tuo paarit johon Joel nostetaan ja häntä ruvetaan tuomaan minua kohti. Nään jäässä verta. Voi Joel... Älä jätä mua nyt, älä näin.
_________
Istun sairaalan aulassa. Hoitaja toi minulle äsken rauhottavia koska olin niin shokissa ja paniikissa. Puhelimeni soi koko ajan, mutta en vastaa. Sillä tiedän että siellä on vain Seiska tai muut sellaiset jotka haluavat kysyä minulta jotain Joelin onnettomuuteen liittyen. Jättäisivät meidät vain rauhaan. Kumpikaan meistä ei oikein tykkää siitä että meistä kirjoitetaan mutta pikku hiljaa siihen on alkanut tottua. Soitin Joelin isälle jo ambulanssista, hän on matkalla tänne. Myös omille vanhemmilleni olen ilmoittanut tapahtuneesta, he eivät kuitenkaan ole tulossa, sillä olevat tällä hetkellä Kreikassa. En tiedä mitä ajatella, ajatukseni ovat tyhjät. Myös Joelin valmentaja soitti mutta en jaksanut vastata hänelle. En tiedä tarkkaan mitä vammoja Joelilla on mutta päässä oli iso haava josta vuosi runsaasti verta. Kello tuntuu matelevan. Kunpa hän selviäisi. Me riideltiin eilen, nimenomaan noista kaikista Seiska yms. jutuista. Ja se päättyi siihen että lähdin kotoa ovet paukkuen ja olin yön parhaan kaverini luona. Ajattelin että oltais voitu sopia pelin jälkeen mutta jos... Joel... kuolee... Se luulee ikuisesti et vihaan sitä ja että en rakasta sitä... Voi miks mä menin huutamaan sille noi lauseet eilen. Nään kyynelistä sumeiden silmilläni, että joku valkoinen lähestyy minua. Tajuan se olevan Joelin lääkäri. "Kai Joel on kunnossa, kiltti sano et se on kunnossa"
"Joel voi tällä hetkellä ihan hyvin tilanteeseen nähde mutta tilanne on kriittinen. Joelilla on paha aivotärähdys, lisäksi Joelilla oli useita verenvuotoja päänalueella ja haava päässä, joka vaati tikkejä."
"Mi- Miten pahoja tuhoja ne verenvuodot on voinu aiheuttaa?"
"Se me tiedetään vasta sitten kun Joel herää mutta mun arvio on että Joel ei muista mitää sekä mahdollisesti neliraajahalvaantuminen."
Purskahdan itkuun. Joel ei ikinä, ei ikinä pystyis istumaan pyörätuolissa paria kuukautta kauempaa. Nyt sen pitäis istuu siinä mahdollisesti koko loppu elämä ilman, että voi edes liikkua itse. Eikä se voi enää ikinä pelata jääkiekkoa.
Kysyn lääkäriltä lupaa mennä katsomaan Joelia. Lääkäri vie minut Joelin huoneen ovelle. "Joel pidetään lääkkeiden avulla koomassa, jotta korkea aivopaine saadaan laskemaan."
"O-okeih" Avaan oven ja vastassa on nukkuvan näköinen Joel, sairaalan sängyssä ja vaatteissa, happinaamari kasvoilla.
Istun tuoliin sängyn viereen ja otan Joelin kädestä kiinni, katson hetken kultaista kihlasormusta hänen sormessaan. "Voi rakas... Ei oo mitään hätää, me selvitään täst yhessä. Enkä mä jätä sua. Mä lupaan" Kyynel tippuu poskeltani hänen kädelleen. Nuku vaan rakas, niin pitkään ku tarvii... Mä odotan... Niin kauan ku vaan ikinä tarviikin...
