Joel
"Voi helvetti", huokaisin nojaten päätäni penkin selkänojaan. Olimme taas vaihteeksi lapsuudenkotini pihassa. Kello oli melkein kahdeksan illalla, olimme sitten ajaneet vielä Oulunsaloon.
Olli ja Aleksi olivat halunneet jäädä Miran luokse yöksi, joten he sitten jäivät sinne. Pääsimme mustahiuksisen autolla tänne ja nyt oli edessä meidän suhteen paljastaminen porukoilleni.
"Hyvin kaikki menee, sulla on mahtava perhe", Niko hymyili silittäen kättäni. Nyökkäsin jännittyneenä ja hermostuneena, Eemil ja Oskar kyllä tiesivät minun ja Nikon säädöstä.
Hengitin syvään, ennen kuin astuin ulos autosta ja kävelin suoraan ulko-ovelle. Työnsin avaimet lukkoon ja avasin oven. "Moi!" huusin vilkaisten olkani yli, Niko oli takanani. Tavarat olivat vielä autossa.
Olimme kaikki varautuneet jäävämme yöksi jonnekin. Todennäköisesti Olli ja Aleksi hakisivat autonsa jonakin päivänä ja lähtisimme yhdessä Helsinkiin, tai me menisimme junalla takaisin.
"Moikka", äitini hymyili ja tuli halaamaan minua, kunnes huomasi brunen takanani. "Ai moi Niko", hän tervehti ilahtuneena. "Saanks esitellä mun poikaystävän", hymähdin jännittyneenä.
"Toki", äiti vastasi, aivan kuin se ei ollut millään tavalla yllätys. Poikaystäväni ja äitini halasivat pitkään. "Onnea teille", nainen hymyili ja lähti olohuoneeseen. Pian isäni saapui myös eteiseen.
"Me seurustellaa", kerroin tutkien hänen ilmettä. "Onnea", mies hymyili ja taputti meitä molempia selkään. "Miks te ette oo ollenkaa yllättyneitä?" ihmettelin ääneen.
"Koska teistä näki sen jo pari viikkoo sitte, tehän ootte nii lumoutuneita toisistanne", äiti nauroi. Vilkaisin Nikoa ihmeissäni, oliko säätömme oikeasti niin selvää vanhemmilleni?
"Jaha", hymähdin sitten kohauttaen olkiani. Vanhemmiltani ainakin hyvä vastaanotto, Eemilin tai Oskarin kenkiä ei valitettavasti näkynyt eteisessä, he eivät olleet siis kotona.
Kävimme hakemassa tavaramme autosta ja veimme ne huoneeseeni. "Sehän meni hyvin. Enää vaa mun porukat, niitäkää en oo nähny pitkään aikaa", Niko totesi hymyillen.
"Eiköhän seki mee hyvin", hymähdin ja yhdistin huulemme hetkeksi. "Mut sentää ollaan jo tuttuja, ei tarvi esitellä sen enempää", brune totesi huvittuneena. Naurahdin asialle, ennen kuin lähdimme keittiöön.
Äiti oli toki tehnyt ruokaa, koskaan kun ei voinut tietää milloin Oskar tai Eemil päätti tulla kotiin syömään. "Miten teillä on menny?" isä kysyi olohuoneesta. "Miten? Itellä vai suhteessa?" kysyin.
"Ihan kumpaaki saa vastata", tuo hymähti. "Suhteessa oikeen hyvin, itellä vaihtelevasti. Käytiin tänää kattoo sitä paikkaa missä mä ja Aleksi oltii, se ja Olli jäi yöks, mä en pystyny", selitin mikron piipatessa.
"Ei sun tarvikkaa, mä oon ylpee et pystyit lähtee sinne, eikä se ees ollu pakollista", Niko huomautti asettaen kätensä selälleni. Upposin hänen vihreisiin silmiin taas, hän oli tosissaan.
"Nii. Mut kai tästä nyt vaa jatketaa eteenpäin, suunniteltiin joulun jälkee meille keikkoja, vielä ei oo tullu varmistusta onnistuuks ne", kerroin isälle, häntä kiinnosti aina keikkamme.
"Nii. Eihän teillä ilmeisesti niitä nyt oo vielä", hän totesi lähinnä itsekseen. Mutisin jotakin vastauksena ja aloin syömään makaronilaatikkoa Niko vastapäätäni.
Hän sotki heti suupielensä ketsuppiin, joten kurotin pöydän yli pyyhkimään sen. Nuolaisin sormeni puhtaaksi virnistäen hieman, brune oli suloinen punastellessaan.
Keskityin sitten syömiseen, kunnes upposin taas omaan maailmaani, joka oli täynnä ajatuksia ja syvällisiä pohdintoja. En oikein tiennyt mitä tästä päivästä olisi pitänyt ajatella.
Ei ehkä mitään. Halusin vain unohtaa sen kaiken ja mennä elämässä eteenpäin. Se paikka ahdisti turhan paljon, mutta ei sinne onneksi tarvinnut mennä enää. Enää ikinä.
***
Mäki punastelen mun jätkän takii.
YOU ARE READING
You can throw me to the flames // Joel x Niko ✅️
Fanfiction(Valmis) Yö toisensa jälkeen kului kattoa katsellessa. Ei se muuttunut siitä miksikään, vaikka kuinka tuijotti. Välillä piti siirtyä ihastelemaan seiniä. Nukkumisesta ei ollut puhettakaan, minuutit tuntuivat ikuisuudelta ja hyvää asentoa ei löytynyt...
