You can throw me to the flames // Joel x Niko ✅️

72. Piilopaikka

Niko

"Onneks sulta löytyy sänky, sohva, televisio, pöytä, tuoleja ja kaikkee muutaki ja asunnon voi myydä huonekaluilla", huokaisin istuen uuden kotini sohvalle.

Koko jätkäporukka auttoi meitä muutossa, joten ei tämä ollut kovin suuri urakka. Samassa Tommi, Olli ja Aleksi palasivat takaisin parin laatikon kanssa. Joel kävi etsimässä ahkerille apulaisille vesipullot keittiöstä.

Melkeinpä enää kirjahyllyn hakeminen oli jäljellä, muut tavarat olikin jo täällä. Ja Rommikin oli jossakin, missä se edes oli? "Missä se Rommi muuten on?" Joonas kysyi lukien ajatukseni.

"Rommiii", kutsuin käyden makuuhuoneessa, keittiössä ja kylpyhuoneessa, mutta kissaa ei näkynyt missään. "Eihän se oo menny ulos?" Aleksi kysyi vilkaisten ulko-ovea.

Pudistin päätäni hitaasti, ei Rommi koskaan karannut rappukäytävään. "Jäiks se Nikon kämppään?" Olli ehdotti.
"Ei, kyllä mä sen toin jo tänne", vastasin ihmeissäni kompastuen melkein yhteen laatikoista.

Samassa tuttu ääni kuului sieltä, mitä ihmettä se teki pahvilaatikossa? Joonas meni sen luokse ja avasi sen, siellähän se Rommi oli lelujensa keskellä.

Hymähdin huvittuneena, kun blondi nosti kissan pois sieltä. Ilmeisesti se ei ollut tottunut, kun kaikki sen tavarat olivat yhtäkkiä Joelin luona. Rommi ei kai ymmärtänyt vielä, että tämä oli nyt meidän koti.

"Ei saa mennä piiloo", huokaisin hieman huvittuneena, olihan se kisuli silti suloinen näky. Joonas laski sen maahan vasta, kun Olli ja Tommi olivat lähteneet hakemaan kirjahyllyäni.

Se tepasteli heti minun luokse kiertäen minut ympäri, ennen kuin kissa suuntasi askeleensa parvekkeelle, sinne se meni. Todennäköisesti mököttämään, kun paljastimme sen piilopaikan.

"Me ollaan kyllä oltu sen verran ahkerii, et ansaitaan bisset", Joel totesi sitten. "Puretaan ne laatikot eri päivänä, ei väsytetä Little Manii enemmän", hän jatkoi alkaen jakaa meille neljälle bissejä.

"Jes!" mustahiuksinen hihkaisi lattialta. Hymähdin istuen Joonaksen syliin nojatuolille juoden bisseä. Kuten poikaystäväni oli sanonut, olimme todellakin ansainneet tämän.

Viimein asuimme saman katon alla, tätä hetkeä oli odotettu. Pidin hymyillen katsekontaktia Joelin kanssa, tuntui jotenkin niin uskomattomalta, mihin elämä oli meidät johtanut.

Mistä kaikesta se oli laittanut meidät selviämään yhdessä ja yksin, mutta jotenkin olimme silti tässä. Kai olimme vain kerta toisensa jälkeen todennut, että jotenkin se kaikki oli elämisen arvoista.

Samassa ulko-ovi aukesikin, Olli ja Tommi palasivat kirjahyllyn kanssa. Menin auttamaan heitä sen kantamisessa Joonaksen kanssa. "Kiitti paljon teille avusta", Joel kiitti bissetölkki kädessään.

"Eipä mitää. Onhan tää vituttavaa tehä, mut porukalla saatiin seki tehtyy", Joonas totesi huokaisten. Nyökyttelin päätäni Ollin, Aleksin ja Tommin lähtiessä jo koteihinsa, heistäkin oli ollut suuri apu muutossa.

Kumpikaan meistä ei enää jaksanut purkaa tavaroita, joten päädyin vain nojaamaan Joelin kainaloon hänen juottaessa minulle bisseään, hän kai otti minun tölkin itselleen.

"Musta tuntuu et me ollaan aika söpöjä, vai mitä Porko?" virnistin vilkaisten hattarapäätä, hän istui taas nojatuolissa. "Nii ootteki, mut te ootte ansainnu sen, oikeesti", Joonas hymyili.

"Jep. On meitä kyllä koeteltu ihan kunnolla. Mut eiks tästä oo suunta kohti ylöspäin ja maailmanvallotusta?" Joel naurahti silittäen hiuksiani. "Eiköhän. Mä saan onneks tehä sen sun kanssa", hymyilin vetäen poikaystäväni suudelmaan.

"Mäki oon täällä!!" Joonas huomautti. Naurahdin Joelin huulia vasten keskittyen niihin. Vihdoin sain nukahtaa illalla hänen kainaloon ja herätä hänen vierestä joka aamu.

Asuimme nyt saman katon olla. Ja olimme erottomattomat. En aikonut enää minkään tulla meidän väliin. Jessica oli ja pysyi vankilassa, hän ei enää voinut viedä Joelia minulta.

***

Kirjotin kaks päivää tätä saatanan lukua 🥲👍