Bella (kutsumanimi, kunnes keksin oikean)

6. Pinkki tyttö

Sanamäärä: 2271

Seuraan mummin ja Leon vierellä koulun etuovista sisään. Niskani hikoaa ja hypistelen koulupukuni hameen helmaa hermostuneena. Rehtorin kanslia on toisessa kerroksessa portaiden päässä. Ei siis kovinkaan pitkämatka.

Eilen minulla oli laiskapäivä. Olin vain katsonut Netflixistä kokonaisen lyhyen K-draman. Vaihdoin myös toissa päivänä numeroita rantaseuralaisteni kanssa, joten juttelimme pitkin päivää viestein.

Aamulla olin herännyt tukka rasvoittuneena, eilisissä vaatteissa ja eilisissä meikeissä. Suihku oli hidastava, mutta välttämätön osa valmistautumistani. Koulupukuni oli onneksi viikattuna yöpöydälläni, mutta minun piti etsiä netistä mitkä vaatekappaleet laitan ylleni. Lopulta puin laivastonsinisen neulepuseron ja bleiserin, hame on skottiruudullinen.

Tuossa ei kuitenkaan ollut aamuni suurin kriisi. Olen ollut heräämisestäni asti vähällä teeskennellä kuumeista. Ajatus kouluun menemisestä saa minut melkein oksentamaan. Totta puhuen aamupalani löytyi pian vessanpöntöstä ja jouduin harjaamaan hampaani uudestaan hyvin huolellisesti.

Vakuutin itselleni, että kaikki menisi hyvin. Tunnen koulusta jo muutaman mukavan oloisen ihmisen, ja kukaan tuskin tietää minusta yhtikäs mitään vielä. Kenelläkään ei olisi mitään syytä vielä vihata ja halveksia minua. Ja Leo minulla vähintään on puolellani.

Saavumme portaiden päähän ja mummi koputtaa valkoiseen oveen, jonka kyltissä lukee "Rehtori." Odotamme hiljaisuudessa muutaman sekunnin, kunnes ovi aukeaa narahtamatta. En tiedä mitä olin odottanut, mutta en ainakaan minuakin satakuusikymmentä senttistä lyhyempää, keski-iän ja eläkevuosien välissä häilyvää, kaljuuntunutta miestä.

Sivusilmälläni tarkkailen mummia ja Leoa. Leo näyttää päällepäin aivan tavalliselta, mutta jännittyneestä poskilihaksesta tiedän hänen pidättävän hymyä. Mummi puolestaan tuijottaa rehtoria silmät pyöristyneinä järkytyksestä. Mies tuijottaa mummiin kasvot kireinä ja hermostuneina.

"Pärjäättekö kahdestaan hänen kanssaan? Minun pitäisi soittaa nopeasti Lucasille ja Aaronille", mummi kysyy nyt ilmeettömänä, pitäen katseensa tiukasti rehtorissa. Leon pää kääntyy minuun kulmat kurtistuneina ja kohautan vain olkiani hämilläni. Mikä tämä kireys rehtorin ja mummin välillä on?

Leo avaa ensimmäisenä suunsa vastatakseen mummille: "Kyllä, mene vain." Mummi huokaisee helpotuksesta ja lähtee kulman taakse kaivaen puhelintaan käsilaukusta. Käännyn takaisin rehtoriin päin, jonka otsaan on ilmestynyt ryppyjä. "Tulkaa sisään vain ja istukaa rauhassa tuohon pöydän eteen", rehtori pyytää rauhassa.

Seuraan Leon perässä kansliaan ja pistän heti merkille punaruskean plyysimaton keskellä huonetta ja kermanvalkoisen sohvan seinustalla muutaman kirjahyllyn vieressä. Nurkassa on yksi kaktus. Maton päällä on kaksi vaaleaa puutuolia ja yksi suuri työpöytä, jolla on tietokone ja tärkeän oloisia papereita. Pöydän takana on vielä yksi pehmustettu rullatuoli, joka on oletettavasti rehtorin.

Istumme Leon kanssa vierekkäin, kun rehtori sulkee oven ja kiertää pöytänsä taakse työtuolilleen. "No niin. Herra Monroe ja neiti Monroe, eikö niin?" rehtori varmistaa nimemme ja nappaa pöytälaatikostaan kaksi monistelappua ja odottamatta sen kummempia jatkaa: "Minä olen rehtori Wilson."

Hän täyttää papereihin nimemme ja ojentaa laput meille. "Täytätte vain muutaman kohdan. Suurin osa tiedoista löytyy jo valmiiksi", Wilson selittää ja työntää kuulakärkikynätelinettä lähemmäksi. Otamme kynät ja alamme hiljaisina raapustamaan täyttämättömiä kohtia. Sähköpostiosoite, puhelinnumero, syntymäpäivä, allergiat, sairaudet.

Kun olen valmis, laitan kynän takaisin telineeseen ja ojennan paperin takaisin Wilsonille. Leokin antaa omansa ja Wilson laittaa ne takaisin laatikkoon. "Saammeko vielä mitään lukujärjestyksiä?" Leo kysyy.