Ohuemmalla jäällä

TERMINAALIVAIHEESSA

// Tää ei nyt oo varsinaisesti mikään kovin selkeä luku mut vaan joten epämääräistä rustailua ja ideointia mitä oon kirjotellut Tobyn ja Eliaksen meiningeistä. Voi antaa kontekstia joillekin asioille. Varoitus: puhetta yliannostuksesta.

Ⅰ.

Tobias Clemonte oli 15-vuotias, kun hän sai poikkeuksellisen pelaajan statuksen ja pääsi sen siivellä pelaamaan USHL:ään. Elias Somerset oli 14-vuotias.

Aina yhden askeleen edellä.

Aina vähän parempi.

Ⅱ.

Kun he tapasivat ensimmäistä kertaa, Elias istui pukukopissa solmimassa luistimia. Lapsenpyöreillä kasvoilla oli todella keskittynyt ilme. Hän tuskin vilkaisi ylös, kun Toby astui sisälle, vaikka Toby pudotti varustekassinsa kovalla tömähdyksellä tämän vierelle.

Toby virnisti. "Näytät siltä, että sinua ummettaa."

Elias räpäytti vain silmiään häntä kohti, niin vaaleat, niin kirkkaat, vaikuttaen siltä, ettei Toby vakuuttanut häntä tippaakaan. Jokin häivähti hänen kasvoillaan—ehkä pieni virne?—ennen kuin hän palasi takaisin nauhojensa pariin.

"Minä otan tämän tosissani", Elias sanoi vetäen nauhat tiukalle. "Ehkä sinunkin pitäisi."

He olivat kuulleet tarinoita toisistaan, tietysti. Heitä oli verrattu toisiinsa siitä asti, kun he alkoivat kiinnittää laajempaa huomiota 12-vuotiaina. Elias oli se kultapoika. Kiltti ja kunnollinen. Toby oli karkea reunoilta. Tuleva naistenmies.

Kenelläkään tytöllä ei ollut niin kauniita silmiä kuin Eliaksella.

Toby vain nauroi. Ilman mitään huolta ei olisi maailmassa. "Ehkä sinun pitäisi vähän rentoutua, Sommie."

Eliaksen suupieli nytkähti.

"Tuo lempinimi ei ole sitten jäämässä."

Ⅲ.

He olivat todella nuoria, uusia tulokkaita, joten heistä tuli automaattisesti kämppiksiä. Kukaan 19-vuotias ei halunnut olla samassa huoneessa pojan kanssa, joka oli vasta selvinnyt äänenmurroksesta.

Kävi nopeasti ilmi miten erilaisia he olivat.

Toby makoili iltamyöhään sängyssä syöden sipsiä ja kuunteli musiikkia niin kovalla, että se kaikui kuulokkeiden läpi, hakaten samalla Nintendoa, kunnes Elias heitti häntä tyynyllä. Elias taas oli ylhäällä ennen auringonnousua. Lipui ulos ja sisään heidän jakamasta asuntolahuoneesta huomaamattomasti. Ei koskaan paiskonut ovia.

Toby aavisti, että Elias oli varmaan tottunut olemaan huomaamaton. Niin huomaamaton, kuin poika, jota koko maailma katseli, saattoi olla.

Toby huomasi. Aina. Oranssin pilleripurkin hygienialaukussa. Tärisevät kädet.

Elias palasi lenkiltä posket punaisina ja hengitys raskaana.

"Etkö sinä ikinä lopeta?" Toby kysyi haukotellen peiton alta.

"Sinä voisit aloittaa."

Ⅳ.

"Sinun pitäisi suhtautua tähän vakavammin", Elias sanoi kulmat kurtussa, kuin se helvetin jääkiekkorobotti mikä hän oli, ja Toby heitti häntä nallekarkilla. Se osui häntä otsalle.

"Sinulla täytyy olla joku suunnitelma", Elias sanoi, keräsi karkin pöydältä ja nakkasi takaisin takaisin kohti Tobya, joka nappasi sen ilmasta suuhunsa.