Ohuemmalla jäällä

ASKEL ASKELEELTA

// Ylimääräinen kohtaus, sijoittuu kirjan alkupuolelle, luvun 10 ja 11 väliselle ajalle. Brooks on vähän typerä lapsi, mut ei se tiiä paremmasta.

Brooks oli luvannut Eliakselle, että yrittäisi tehdä yhteistyötä, mutta se ei tarkoittanut, että hän tekisi sen mielellään tai ettei hän valittaisi asiasta. Ja valittanut hän olikin – niin paljon, että Andrew oli lopulta todennut, että Elias oli listalla asioista, joista sai litsarin naamaansa.

Andrew oli lyönyt häntä jo kolmesti.

Brooks oli katunut päätöstään lähes välittömästi, sillä Eliaksella oli paljon ideoita.

Aivan liian paljon ideoita.

Niin paljon, että Brooksin korvat olivat väsyneet kuulemaan niistä. Ehkä juuri siksi hän ei jaksanut vastustaa tai pyöritellä silmiään, kun Elias oli puhunut tästä ideastaan hänelle ja Silvalle. Ehkä hän oli vain keskittynyt sullomaan burritoa suuhunsa ja teeskenteli, ettei Eliasta ollut olemassa, että se oli vain tuuli, joka vinkui hänen korvaansa.

Yksi näistä Eliaksen "loistavista" ideoista huipentui siihen, että valmentaja Silva ilmoitti ylimääräisistä harjoituksista tekstiviestillä eräänä keskiviikkoaamuna. Nyt sekä edustus- että juniorijoukkue seisoivat hämmentyneinä lukion takana olevalla nurmikentällä, täynnä kysymyksiä ja lievää ärtymystä.

Loppukesän pehmeä aurinko lämmitti heitä vielä, vaikka se alkoi jo hiljalleen laskeutua. Miellyttävä tuulenvire kulki kentän halki, tunkeutuen T-paitojen alle, sisään treenishortsien lahkeista ja nurmikon tuoksu sekoittui ilmassa leijailevaan pölyyn.

"Kundit tulevat inhoamaan sinua", Brooks sanoi ja vilkaisi Eliasta, joka seisoi hänen vieressään ja näytti laittoman tyytyväiseltä itseensä.

"He tulevat vihaamaan meitä. Kollektiivisesti", Elias korjasi, hymyillen vinosti.

"Ei ole mitään meitä. Tämä oli sinun ideasi."

"Eikö sen olisi pitänyt olla sinun ideasi? Olethan sentään kapteeni ja mitä kaikkea", Elias sanoi. Hänen äänessään oli kevyt haastava sävy, joka oli tullut Brooksille aivan liian tutuksi viime viikkoina.

Valmentaja Silva asteli kentälle, kuten tavallista, viisitoista minuuttia myöhässä. Hänen askeleensa olivat rauhalliset ja hän ryysti kahvia suuresta termosmukista. Hän asettui seisomaan Brooksin ja Eliaksen väliin ja pysähtyi hetkeksi katsomaan pelaajiaan arvioivasti.

"Kiitos kaikille, jotka saapuivat paikalle lyhyellä varoitusajalla. Ihmettelette varmaan, miksi olemme täällä ulkona emmekä hallissa", Silva aloitti. Hän otti pitkän kulauksen kahvistaan ja meinasi tukehtua siihen. "Tänään meillä on vähän erilaiset treenit."

Puolet pojista näyttivät olevan omissa maailmoissaan, mutta loput vilkuilivat toisiaan epäluuloisina. Brooks tunsi sen kuin aaltona ympärillään – he olivat hermostuneita. Ottersit olivat tottuneet tiettyihin rutiineihin, ja nyt Elias Somerset oli saapunut ja haistattanut niille pitkät paskat.

"Kausi alkaa", Silva jatkoi, vakavasti, ihan kuin hänen tarvitsisi muistuttaa heitä heidän elämänsä tärkeimmästä päivästä. "Meillä on ensimmäinen peli ensi viikon viikonloppuna. Elias on täällä ollessaan tehnyt hyviä huomioita ja saanut minut tajuamaan, että olen antanut teille menneillä kausilla liikaa vapauksia oheisharjoittelun suhteen."

Brooks vilkaisi sivusilmällä Eliasta, joka hymyili itsevarmasti, kuin hänellä olisi hallussaan jokin suuri salaisuus, jonka vain hän tiesi. Se sai Brooksin puristamaan hampaansa yhteen.

"En voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, ettei meillä ole yhteisiä peruskuntotreenejä. En jaksa uskoa, että jokainen teistä pitää kiinni vapaaehtoisista harjoituksista", Elias sanoi, hänen äänensä kantautui kirkkaana kentän yli. Andrew ja muut edustusjoukkuelaiset vilkuilivat ympäriinsä, koska olivat viime aikoina olleet paljon kiinnostuneempia juoksemaan bileissä kuin lenkkipoluilla.