Harry Potter uudelleen kirjoitettuna

-ensimmäinen luku-

Uni
Nuori tyttö nosteli astioita tammisesta kaapista pitkälle ja mustalle pöydälle. Tuon tytön platinanvaaleat hiukset laskeutuivat vyötärön alapuolelle. Toisella puolella suurta ruokasalia, poika jolla oli myös platinan värinen tukka, asetteli hedelmävatia piirongin päälle jota koristivat isot käärmekaiverrukset.
  "Miksi meidän täytyy tehdä tämä?" poika äyskähti kun täysi vati omenoita tipahti lattialle.
  "Koska meillä ei ole enää kotitonttua, Draco, koska Potter vapautti sen pari vuotta sitten", tyttö sanoi hiljaa ja käveli Dracoksi kutsutun pojan luokse.
Hän vilkaisi särkynyttä astiaa ja se lennähti korjautuen takaisin piirongin päälle täydelliseen asentoon. "Ja nyt kun sinulla ei ole enää mitään tekemistä voit auttaa minua kattamaan pöydän, taikaministeri voi olla täällä hetkellä millä hyvänsä."
Nuori mies tuhahti laiskasti, mutta asteli siskonsa perässä kaapille.

Draco ja Madeleine joutuivat syömään alhaalla keittiössä, sillä heidän isänsä mukaan he voisivat pilata hänen "suunnitelmansa" Toffeeta kohtaan. Keittiö oli samassa kerroksessa tyrmien kanssa mutta keittiössä oli sentään ikkuna josta saattoi nähdä kartanon pihalle jossa riikinkukot käyskentelivät, tai kun talon uusi palvelija Delmar kitki kukkapenkkejä jonka takia äiti ei päästänyt häntä sisälle, jonka takia Madeleine ja Draco joutuivat nyt kotitöihin ja keittiön keskellä oli pieni mutta jykevä tamminen pöytä. Tyrmien viereiseen huoneeseen heillä ei ollut asiaa ja se yksi niistä harvoista säännöistä koko talossa oli kaikkein ankarin. Draco oli kerran sulkenut Madeleinen sinne, kun oli ollut suutuspäissään, siitä ettei löytänyt lakritsitaikasauvaansa (hän oli tökännyt sen vahingossa takaraivoonsa). Madeleine ei ollut puhunut pariin päivään juuri mitään.
  "Sinua painaa jokin", Draco sanoi huomattuaan siskonsa tyhjyyteen tuijottavan katseen samalla kun tunki lihamureketta suuhunsa.
  "Äh, ei sinua se kiinnosta ja muutenkin alkaisit nauraa jos kertoisin", Madeleine tokaisi, mutta ei voinut olla hymyilemättä.
  "Kerro nyt! Kerroinhan sinulle melkein kaiken minusta ja Pansysta, vaikka uskonkin että sinulla oli omat näppisi pelissä", Draco sanoi hyvin viisaan kuuloisesti siitä huolimatta että hänellä oli suu täynnä perunaa.
Madeleine kohotti toista kulmakarvaansa ja haarukoi loput salaatin haivenet lautasen reunalle. Draco näytti siltä, ettei olisi saanut viikkoihin kunnollista ruokaa, kun tuijotti salaattia kaihoisasti.
   "Näin vain unta huoneesta jossa oli takka, miehestä ja kirkkaasta välähdyksestä", hän sanoi pitkän tauon jälkeen jonka aikana kumpikaan ei ollut päästänyt mitään ääntä.
   "Vai oikein miehestä ja takkatulesta?" Draco sanoi samalla sävyllä kuin oli Madeleine sanonut hänelle Tylypahkan pikajunassa viime lukukauden lopulla kun oli nähnyt kuinka Pansy Parkinson oli muka vahingossa muiskaissut komean pusun tämän poskelle ja asiaa oli pahentanut se että Weasleyn kaksoset olivat juuri silloin kulkeneet ohi kun Madeleine oli pilkannut veljeään.
Madeleine näytti kieltä, koska oli jo kyllin rasittavaa, että oli joutunut veljensä kanssa samaan tupaan, Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa, melkein neljä vuotta sitten vaikka olihan se arvattavissa. Hän yritti muistella mitä unessa tapahtui, hän muisti vain oudon luonnottoman korkean äänen joka oli lähtenyt tuolista takan edessä. Tuon tuolin takana seisoi päälaelta kaljuuntuva mies jolla oli pienet vetistävät silmät ja joka oli hyvin pieni ja toi mieleen rotan. Tuota kaikkea katseli vanha mies jähmettyneenä kauhusta oven suussa. Miehen takaa alkoi kuulua omituista laahusmaista ääntä. Se oli valtaisa käärme jonka keltaiset silmät tiirailivat hetken tuota miestä, pelottavilta tuntuneiden sekuntien jälkeen käärme jatkoi matkaansa tuota outoa tuolia kohti. Hetken jo Madeleine oletti että mies oli turvassa, mutta käärme alkoi puhua:
  "Tuolla oven luona on mies joka on kuullut kaiken mitä olette puhuneet Matohännän kanssa."
"Peter! Nagini sanoi että oven luona on joku mies!" tuolissa oli selvästi joku tai jokin.
Vanha mies keräsi kaiken rohkeutensa ja marssi ovesta sisään.
  "Kuulin kaiken mitä sanoitte ja tiedän että aiotte tappaa jonkun ja minä en sitä salli olen palvellut tässä talossa niin kauan kuin muistan! Ja minun isäntäni taloon ei noin vain tulla ellei halua vastata Frank Brycelle! Ja käänny siinä tuolissa senkin halpamainen rotta haluan puhua kasvotusten! Ja jos ette pian lähde soitan poliisit... ja ja vaimoni tietää että olen täällä joten jos yritätte jotain!" Frank karjui sylkien sanansa suustaan ennen kuin tajusi ettei Peteriksi kutsuttu mies ollutkaan mikään nuorukainen.
  "Valehtelet! Sinulla ei ole vaimoa asut yksin mökissä tuolla pihamaalla. Vai haluaa vieraamme puhua minun, lordi Voldemortin, kanssa kasvotusten. Matohäntä käännä minut!" kimakka ääni käski, mutta Peterin kasvoista loisti se tosiseikka että hän olisi tehnyt ihan mitä vaan muuta kuin kääntänyt tuon tuolin vanhusta kohti. "Etkö kuullut mitä sanoin!"
Matohäntä vinkaisi mutta totteli. Hän kipitti lyhyillä jaloillaan valtavan käärmeen ohi kääntämään tuolia. Näky oli karmea, möykky joka ei ollut möykky, jokin kapaloitu asia joka ei ollut vauva, jokin iljettävä, sanoinkuvaamaton oli siinä paikalla mistä kimakka ääni oli kuulunut.
  "Anna taikasauvani!" möykky huudahti ja Peter totteli.
Frank ei ehtinyt tajuta mikä iski kun möykky karjaisi:
  "AVADA KEDAVRA!"

Draco oli tukehtua sisareltaan varastamaansa salaattiin kun oli kuullut että joku oli käyttänyt Avada Kedavraa. Mutta se Madeleinea ei häirinnyt. Häntä häiritsi se, että unessa oli tuntunut kuin joku muukin olisi katsellut sitä. He lähtivät yhdessä yläkertaan, vasta kun aurinko oli painunut mailleen. Draco hymyili kun he kävelivät kielletyn oven ohitse.