Harry Potter uudelleen kirjoitettuna

-neljäs luku-

Pimeänpiirto

Illalla Madeleine sai veljeltään pöllön joka oli parhaat päivänsä nähnyt, sen siivet näyttivät tiskirievuilta verrattuna Malfoyden perhepöllöön Leoon jonka sulat kiiltivät niin kuin sarvipöllön sulkien kuuluikin. Pöllö toi mukanaan sen uutisen että huispauksen maailman mestaruus kisoissa Irlanti oli voittanut sadalla seitsemälläkymmenellä pisteellä Bulgarian sadan kuusikymmentä pistettä vastaan.  Draco oli vaikuttanut aika kitkerältä, kun kertoi että Weasleyn perhe sekä Harry ja Hermione olivat päässeet huippuaitioon ilmaiseksi ja vielä heidän eteensä. Madeleine naurahti vaisusti kun laski pergamentti käärön työpöydälleen. Hänen huoneensa oli niin kuin muutkin kartanon huoneet iso ja korkea, ainoat erot olivat että huoneessa ei ollut marmori lattiaa, uhkaavan näköistä tapettia tai ylimääräisiä käärmekaiverruksia. Hänen huoneessaan oli oliivin vihreät seinät, puinen lattia, suuri vaatekaappi, valtava sänky ja työpöytä. Ikkunasta näki suoraan pihatielle ja etupihalle. Madeleine uppoutui tuijottamaan pääskysten lentoa vastapäätä olevan niityn ja metsän puiden latvojen yläpuolella. Hän havahtui äkisti nähtyään kuinka kymmenen mustiin kaapuihin pukeutunutta hahmoa ilmestyi heidän portin eteen kuin tyhjästä. Yksi heistä napautti taikasauvallaan portin auki. Kun he kävelivät ripeästi soratietä pitkin, Madeleine huomasi heidän kasvoillaan oudot naamarit. Alhaalla oveen koputettiin. Madeleine avasi huoneensa oven varovaisesti kuunnellakseen mitä asiaa noilla henkilöillä oli hänen äidilleen.
  "Olemme menossa maailmaan mestaruus kisoihin panemaan vähän säpinää tunnelmaan! Haluatko tulla mukaan? Lucius on jo ilmoittanut olevansa halukas laittamaan paikat uuteen uskoon puoliltaöin", kuului hyvin nyrpeä äänisen naisen ääni.
Kaikki muut myhäilivät tyytyväisinä, mutta eräs umpihumalainen mies alkoi selittää:
  "Mutta ethän shinä halua vharmaan tututullah meidän mukaam-me, kun sinulla on she tytteli hoidethavhana. Hik."
  "Tulen mukaanne!" Nacissa sanoi hyvin totisella äänellä vaikka ääni kuulsikin epävarmuutta.
  "No sitten on melkein kaikki ne kuolonsyöjät mukana jotka eivät joutuneet Azkabaniin, lukuun ottamatta Severus Kalkarosta ja Irkoroffia vaikka hän taitaakin olla pohjoisessa oikein mukavassa Durmstrangissaan", sanoi eräs mies joukon hänniltä.
Narcissa näytti loukkaantuneelta:
  "Anteeksi vain mutta ajattelimme lähettää lapsenne sinne mutta Tylypahka oli huomattavasti lähempänä."
Madeleine kuuli miehen mutisevan puoliääneen että miten vain. Narcissa ilmoitti ilmiintyvänsä paikalle heti kun on saanut asiansa hoidettua. Madeleine sulki nopeasti ovensa kun kuuli kuinka hänen äitinsä alkoi kivuta portaita ylös.

Madeleinen äiti oli sanonut, että hän lähtee ulos ystäviensä kanssa ja tulisi ennen aamua. Madeleinen tulisi pysyä kotona eikä lähteä omille teilleen. Ja isä ja Draco saattaisivat tulla hänen kanssaan kotiin. Madeleine sanoi että tottelisi mutta hänellä oli sisällään varma aavistus siitä että hänen veljensä tekisi vielä jotain aivan holtitonta ja hänen täytyisi mennä vapauttamaan veljensä pulasta.  Narcissa lähti jokseenkin turhankin ripeästi, mutta se helpotti Madeleinen suunnitelmaa siitä että kun kello olisi tasan kaksitoista hän ilmiintyisi niin lähelle sitä aukiota jolla hänen miespuoliset perheenjäsenensä olivat.

Kello oli varttia yli yksitoista. Puoli kaksitoista. Varttia vaille. Madeleine avasi ulko-oven niin hiljaa kuin vain pystyi, ettei herra Delmar vain heräisi. Viileässä kesäyössä Madeleine laittoi vetoketjunsa kiinni hupparistaan. Kaukana taivaanrannassa kiilui jonkun kaupungin valot. Hän käveli ripein askelin pihatietä edemmäs vilkuillen välillä kelloaan, kymmentä vaille puolenyön, viittä vaille. Kun Madeleine oli avannut takorauta portin kirskahdellen, hän juoksi edessä avautuvalle niitylle. Madeleine sulki silmänsä ja keskittyi ankarasti veljeensä ja hänen olin paikkaansa. Kuului vain poksahdus yössä ja niitty oli taas tyhjä.

Huispaus ottelussa oli jo alkanut tapahtua. Niityn poikki jolla sadat ja taas sadat teltat olivat olleet vielä pari tuntia sitten pystyssä mutta nyt suurin osa oli joko lytyssä tai olivat tulen lieskojen sisällä. Sieltä täältä kuului kirkunaa, mutta kaikkein pahimmassa ahdingossa olivat ne ihmiset jotka leijuivat maanpinnan yläpuolella avuttomina. Heitä lennätti joukko mustiin kaapuihin pukeutuneita velhoja ja noitia. Jostain metsän suojista kuului kova kiljaisu.
  "Mitä tapahtui?"Hermione kysyi kauhuissaan ja pysähtyi niin äkisti että Harry käveli häntä päin. "Ron, missä sinä olet? Äh, tämä on tyhmää ­– valois!"
Hermione sytytti taikasauvansa lampun ja suuntasi sen kapean kiilan polulle. Ron makasi raajat levällään maassa.
  "Kompastuin juurakkoon", hän sanoi kiukkuisesti ja nousi taas pystyyn.
  "No, jos on noin isot jalat, kompastuu väkisinkin", sanoi laiska ääni heidän takaansa.
Harry, Ron ja Hermione käännähtivät kannoillaan. Draco Malfoy seisoi lähellä, nojasi yksin puuhun näyttäen äärimmäisen rennolta. Hänen käsivartensa olivat puuskassa ja hän oli ilmeisesti leirintäalueen tapahtumia puiden lomasta.
Ronin käski Malfoyn tehdä jotain sellaista mitä kaikki tiesivät, ettei hän olisi uskaltanut sanoa äitinsä kuullen.
  "Siisti kieltäsi, Weasley", Draco kivahti kalvakat silmät kimmeltäen. "Eikös teidän kannata jo kipittää kauem...AUUUH!"
Malfoyn varpaille oli ilmestynyt tyttö. Madeleine pompahti veljensä varpailta nopeasti, mutta Draco kaatui silti maahan.
  "Lähelle meni tällä kertaa", hän sanoi irvistäen anteeksi pyytävästi.
  "Käykö tyttöystäväsi päälle?" Ron sanoi ilkkuvaan sävyyn.
  "Hän on siskoni! Joka ei näköjään osaa noudattaa äidiltä saamiaan ohjeita!" Draco huudahti maasta.
  "Sisko?" Harry ja Ron kysyivät yhteen ääneen.
  "Mikä teitä riivaa hän on ollut meidän kanssa jokaisella liemi- ja taikaeläinten hoidontunnilla ja kaikki opettajat sanovat häntä neiti Malfoyksi", Hermione parahti tuskastuneena siitä että he olivat vieläkin liian lähellä leirintäaluetta. "Tulkaa jo!"
Madeleine auttoi veljensä pystyyn, mutta Draco ei voinut olla käyttämättä tilaisuuttaan hyväkseen ja hän talloi siskonsa varpaiden päälle mutta Madeleine ehti kostaa. Ron katsoi suu ammollaan tuota nahistelua. Harry joutui potkaisemaan häntä pohkeeseen että hän tajusi lähteä liikkeelle.
Draco ja Madeleine jäivät yksin kyhjöttämään puiden lomaan. Tilanne kiristyi aukella. Taikaministeriön velhot ja noidat olivat keksineet ketkä kuolonsyöjistä eivät olleet taikomiskunnossa humalansa takia ja yksitellen heitä kaatui maahan eri manausten johdosta. Näytti siltä että tuo kauhea näky oli kohta loppumassa mutta silti se tuntui jatkuvan luonnottoman kauan. Usealta tunnilta tuntuneen minuutin jälkeen kuolonsyöjät hajaantuivat ja kaikkoontuivat jolloin alkoi tappelu aikaa vastaan kun Robertsin perhe oli tippumassa monen jalan korkeudesta. Tuntui kuin kaikki ministeriön työläiset olisivat huutaneet yhdestä suusta "ESTOUS!". Kaikki tapahtui niin nopeasti että oli mahdotonta sanoa kumpi tapahtui ensin. Jostain metsän siimeksestä kuului karjaisu "KALMOKALVAUS!", ja metsän ylle nousi valtava vihreä pääkallo jonka suusta roikkui kielenä käärme, vai se kun lähes kaikki aukiolla olleet velhot ja noidat kaikkoontuivat. Joka puolelta kuului kirkunaa ja voihketta. Madeleine ei tajunnut enää mistään mitään kun hänen päässään tuntui siltä kuin se olisi voinut räjähtää. Joku oli iloinen, jonkun suunnitelmat olivat menneet oikein, mutta samalla tuntui katkeruutta ja pettymystä, pettymystä niihin jotka kannattivat häntä vielä neljätoista vuotta sitten.
  "Madeleine onko kaikki hyvin?" jostain kaukaa kuului hätääntynyttä ääntä. Madeleine tajusi makaavansa maassa kädet kasvoillaan.
Draco katsoi häntä hätääntynyt ilme kasvoillaan. Madeleine nousi istumaan. Kaikki oli sekavaa, jonkun mielestä tapahtumat kentällä olivat menneet niin kuin piti mutta samalla joku oli tyrinyt tapahtumat pahankerran.

Madeleine istui sängyllään pää polvissa yrittäen tasata hengitystään ennen kuin äiti, isä ja Draco tulisivat kotiin. Tunteet joita hän oli tuntenut metsässä, takoivat päätä. Niissä ei ollut mitään järkeä. Eihän joku voinut olla samaan aikaan niin onnellinen ja pettynyt. Madeleine katsoi kelloaan. Se näytti kuutta aamulla. Aurinko on jo noussut korkealle, mutta kartanossa oli vieläkin hiljaista. Herra Delmar oli varmasti jo ulkona kitkemässä ruusupenkkiä joka ei millään tahtonut pysyä kurissa. Delmar ei ollut varmaan koskaan kuullut Borneon villiruusuista joiden tarkoitus oli aikoinaan pitää kutsumattomat vieraat pois alkuasukkaiden leireiltä.
Madeleine lähti alas keittiöön Neal kintereillään. Matkalla alas hän muisti että viikon päästä hän lähtisi takaisin Tylypahkaan noitien ja velhojen taikakouluun. Sitä hetkeä hän oli odottanut jo viikko kausia.
Keittiön ikkunan takana seisoi odottamassa suuri sarvipöllö lehti nokassaan. Madeleine avasi nopeasti ikkunan säpestään. Pöllö istahti arvokkaan näköisesti Madeleinen olalle ja ojensi koipeaan johon oli kiinnitetty nahkainen kukkaro, Neal näytti nyrpeältä. Madeleine tiputti pussiin ne hopeasirpit jotka isä oli jättänyt pöydälle ja antoi pöllölle palan paahtoleipää. Pöllö näykkäisi Madeleinea hiuksista ja huhuili tyytyväisenä, Neal näytti siltä kuin olisi syönyt taikaetanoita. Pöllön lähdettyä Madeleine avasi lehden rullalta ja alkoi lukea etusivun otsikoita.  "Osta Alati Hakkaava Bumerangi! ... Osta ihmeteippi ja anoppisi pysyy seinällä!", mutta vain yksi otsikko kiinnitti hänen huomionsa

  KAUHUN HETKIÄ MAAILMAN MESTARUUS KISOISSA!
     Ministeriö tunaroi maailman mestaruus kisoissa. Vaikka toisin väitetään, syylisiä ei saatu kiinni löyhien turvatoimien ansiosta. Pimeyden velhot liikkuivat esteettä yhdellä leirintäalueella aiheuttaen kauhua. Tämä on kansallinen häpeä, kirjoittaa erikoiskirjeenvaihtajamme Rita Luodiko.
Jos kauhistuneet velhot ja noidat, jotka odottivat henkeään pidätellen tietoja metsänlaidassa, toivoivat taikaministeriön rauhoittelevan, he pettyivät surkeasti. Muuan ministeriön virkamies saapui paikalle jonkin aikaa pimeän piirron ilmaantumisen jälkeen ja väitti, ettei kukaan ollut loukkaantunut, mutta kieltäytyi antamasta enempää tietoja. Riittääkö tämä lausunto kumoamaan huhun, jonka mukaan metsästä kannettiin tunnin kuluttua useita ruumiita, se jää nähtäväksi. Toisen huhun mukaan pimeän piirron olisi taikonut itse Harry Potter. Olisiko hän voinut taikoa niin vahvan pimeyden voimaisen taian? Selvisihän hän Hänestä-joka-jääköön-nimeämättä, joten miksi ei?