Annabelle (Completed)

Salaisuuksia

Tummissa vaatteissa oleva poika lähtestyy minua, kunnes pysähtyy aivan kohdalleni. "Odotitko minua koko tämän ajan?"
"Mitä muutakaan?" Kysyn ja teen penkille tilaa laskemalla jalkani maahan.
Poika istuu viereeni penkille ja on hiljaa. On vain.
Vähän ajan kuluttua hän kuitenkin sanoo: "Minä olen Cameron Reyes. Ja sinä olet Ann Weisberg"
"Joo, mä oon Annabelle" Sanon vaisusti ja käännän katseeni pois.
Poika, - Cameron, jota olen odottanut. En tunne häntä. En tiedä häntä niin kuin luulin.
En voi uskoa tätä, ajatus hypähtää jostakin mieleni sopukoista.
Sitten alamme vain puhua.
Puhumme perheistämme, koulusta ja kavereista (joita kummallakaan ei ollut). Kouluarvosanoista.
Sitten puhe menee sairastamiseen. Hän kertoo yllättävän avoimesti omasta sairaudestaan.
Teen sen virheen että keskeytän hänet, ja sanon; "Olen pahoillani"
Kadun sitä heti. Haluan vetää sanat heti takaisin.
Sitten hän sanoo sen:
"Miten niin siskosi kuolema oli sinun vikasi?"
"Se oli minun vikani! Izzy oli hallunut minun paikalle, mutta en päästänyt"
Se saa hänet olemaan hiljaa, mutta sitten hän sanoo:
"Iz, oli.."
Iz oli? Mitä vittua?!
"Iz oli?" Toistan konemaisesti. "Minun sisko? MINUN SISKO ON IZZY EI MIKÄÄN IZ" Huudan, ja koetan heti sen jälkeen rauhoittua. En onnistu. "Miten sinä tiedät?"
"Izzy ja minä oltiin yhessä"
Just.
"Tosi hauskaa" Tuhahdan ja nousen lähteäkseni. Cameron kuitenkin ottaa ranteestani kiinni, eikä päästä irti. "Se olit siis sinä, joka juotti sen känniin?" "Ihan omasta tahdostaan se kyllä joi" Nauran kireästi, käsken hänen painua helvettiin ja lähden kohti puiston eteläpäätyä.
Annabelleee...
"Jumalauta.." minulta pääsee, ennen kuin tunnen sen hengityksen niskassani.
Tämä ei voi olla totta..